Viime lauantaina, ydinvoimalaonnettomuuden vuosipäivänä Tšernobylin tie- niminen marssi ydinvoimaa vastaan ja katastrofin uhrien puolesta keräsi Minskissä noin 200 osanottajaa.
Aiemmin tapahtuma oli Euroopan merkittävin vuosittainen ydinvoiman vastainen marssi, joka keräsi tuhansia osanottajia. Sittemmin se on kutistunut hallituksen painostustoimien ja opposition erimielisyyksien vuoksi. Marssi on kuitenkin edelleen yksi niistä opposition tapahtumista, joita Valko-Venäjän viranomaiset eivät uskalla kieltää.
Ilman kiusantekoa marssin järjestäminen ei kuitenkaan sujunut. Tänä vuonna kahdeksan aktivistia pidätettiin huhtikuun 22.–25. päivinä ennalta ehkäisevästi tekaistujen syytteiden nojalla. Heille annettiin järjestysrikkomuksia käsittelevissä pikaisissa oikeudenkäynneissä lyhyitä vankilatuomioita.
Valko-Venäjän asukkaiden oikeuksia MM-kisat vain heikentävät.
Pidätettyjen joukossa olivat esimerkiksi anarkisti Aliaksandr Frantškievitš ja kaksi politisoitunutta jalkapallofania. 12 päiväksi tuomittu Eurooppalainen Valko-Venäjä -liikkeen Maksim Vinjarski aloitti protestina vangitsemista vastaan vaarallisen kuivan nälkälakon huhtikuun 23. päivänä.
Liberaalin Nuorisorintaman Zmitser Daškevitš sai ennätyspitkän 25 päivän tuomion, eli hän pysyy putkassa miltei jääkiekon MM-kisojen loppuun saakka.
Pidätykset tuskin jäävät tähän, ja arvatenkin osa aktivisteista myös ajetaan pois Minskistä kisojen ajaksi. Zmena-järjestön johtajan Pavel Vinahradaun viranomaiset painostivat jo muuttamaan Minskistä Berazinoon puoleksi vuodeksi.
Vetoomus järjestöiltä
Urheiluyhteistyötä autoritääristen valtioiden kanssa perustellaan mahdollisuudella kiinnittää huomiota ihmisoikeusongelmiin. Valko-Venäjän asukkaiden oikeuksia MM-kisat vain heikentävät – aktivistit päätyvät vankilaan ja opiskelijoita on pakotettu ”talkoisiin” kisapaikkojen rakentamiseksi. Minskin viranomaiset ovat ilmoittaneet puhdistavansa kaupungin kodittomista, alkoholisteista ja prostituoiduista.
Valko-Venäjä on ainoa Euroopan maa, joka soveltaa kuolemanrangaistusta. 18.4. tiedotettiin 23-vuotiaan Pavel Seljun teloituksesta ampumalla. Hän tappoi vaimonsa ja tämän rakastajan yllätettyään nämä samasta asunnosta. Voi olla, että tuomion ankaruuteen vaikutti se, että kaikki kolme asianosaista kuuluivat Valko-Venäjän Black Meta -alakulttuuriin.
Viime viikolla 11 ihmisoikeusjärjestöä, joukossa suomalainen Ihmisoikeusliitto, vetosi MM-kilpailujen osanottajamaihin jotta nämä eivät lähettäisi kisoihin virallisia delegaatioita.
Libereco-ihmisoikeusjärjestö vetosi myös poliittisten vankien armahtamiseksi, mutta presidentti Aleksandr Lukašenko vaatii vapauttamisten ehtona armahdushakemusta. Toistaiseksi yhdeksän vangittuna olevaa poliittista vankia ovat ilmoittaneet, etteivät he aio anella Lukašenkolta yhtään mitään.