BirdLife Suomi ei pidä perusteltuna näkemyksiä, joiden mukaan Suomen valkoposkihanhikanta on kasvanut liian suureksi ja lintuja tulee niiden aiheuttamien ongelmien vuoksi vähentää.
Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestön mukaan valkoposkihanhikannan kasvua seurataan Suomessa tarkasti. Pääkaupunkiseudulla pesii noin 1 300 paria, ja koko Suomen kanta lienee tällä hetkellä noin 5 000 paria.
Pääkaupunkiseudun kanta saavutti huippunsa vuonna 2009, jonka jälkeen hanhien määrä ei järjestön mukaan ole enää kasvanut. Samoin on käymässä Turun seudulla. Ihmistä ei siis tarvita kannankasvua pysäyttämään, BirdLife Suomi toteaa tiedotteessaan.
Terveysriski ei uusi tieto
Valkoposkihanhien on hiljattain uutisoitu aiheuttavan terveysriskin. Se, että lintujen ulosteista löytyy taudinaiheuttajia, ei kuitenkaan ole uusi tieto. Esimerkiksi kampylobakteereita esiintyy useimmilla luonnonvaraisilla lintulajeilla. Tartunta linnuista ihmiseen on BirdLife Suomen mukaan silti epätodennäköinen, eikä tapauksia Suomesta tunneta.
Rauhoitetunkin eläinlajin vähentämiseksi voidaan myöntää poikkeuslupia, jos laji aiheuttaa esimerkiksi vakavaa taloudellista vahinkoa. BirdLife Suomen mukaan mielipide, että lintuja on liikaa, ei sen sijaan ole peruste tappolupien myöntämiselle. Järjestö ei pidä valkoposkihanhien yleistä vähentämistä missään tilanteessa oikeana tai toimivana ratkaisuna, vaan lintuja pitää torjua siellä, missä mahdolliset vahingot aiheutuvat.
BirdLife Suomi muistuttaa, että lintujen tappaminen tai niiden pesintöjen tuhoaminen on lainsäädännön mukaan viimeinen vaihtoehto ongelmien ratkaisemiseksi. Ensin on etsittävä ja kokeiltava muita keinoja.