– Hoiva-alan palkat ovat jo valmiiksi pieniä. Kokoaikaisesta työstä saa tyypillisesti reippaasti alle 2 000 euroa kuukaudessa. Julkisten palvelujen ulkoistaminen, huonompia työehtoja suosiva kilpailutus ja työntekijöiden patistaminen vastentahtoiseen yrittäjyyteen laskevat palkkoja entisestään, JHL:n Jarkko Eloranta sanoi keskiviikkona Kouvolassa.
Hän kehotti päättäjiä miettimään, mitä tällainen kehitys tekee tasa-arvolle, ja erityisesti naisten työmarkkina-asemalle.
– Vaarana on naisten pako työmarkkinoilta. Jos työstä ei saa kunnon toimeentuloa, ja perheen muut tulot riittävät, houkutus jättäytyä pois töistä voi olla suuri.
Painetta jäädä pois töistä lisää Elorannan mukaan se, että yhä useampi joutuu ottamaan hoivavastuuta läheisistään, etenkin vanhuksista. Vanhusten määrä on kovassa kasvussa, ja poliitikot haluavat siirtää entistä enemmän vastuuta heidän hoivastaan omaisille. Moni vastuunkantaja onkin 50–60-vuotias nainen, joka on pienpalkkatyössä.
– Jos työelämä ei palkitse taloudellisesti, voi tuntua järkevältä ja arkea helpottavalta jäädä pois. Puolison tulot, työttömyyskorvaus tai omaishoidon tuki voivat mahdollistaa sen verran taloudellista turvaa, että palkkatyö uskalletaan jättää.
Aikapommi tikittää
Jos huonoon palkkaan lisätään vielä säästöistä, henkilöstöleikkauksista ja niin sanotusta tehostamisesta johtuva työolojen heikkeneminen, kiusaus vain kasvaa.
– Silloin ollaan pulassa. Huomaavatko päättäjät, että he ovat virittämässä aikapommia?
Eloranta sanoi, että hoiva- ja hoitopalvelujen tarve on kasvussa, mutta pätevästä henkilöstöstä on jo nyt paikoin pulaa.
Pommi voidaan Elorannan mukaan purkaa huolehtimalla siitä, ettei hoiva-alojen palkkojen ja työehtojen suhteellinen asema heikkene. Tässä on kaksi pääraidetta.
– Julkisten palvelujen ideologinen ulkoistaminen pitää lopettaa. Silloin kun palveluja on tarpeen kilpailuttaa, pitää estää keinottelu halvemmilla työehtosopimuksilla.
– Työehtosopimusneuvotteluissa on katsottava, ettei naisvaltaisten alojen jälkeenjääneisyys kasva. Tässä roolinsa on myös samapalkkaohjelmalla, joka ei viime vuosina ole valitettavasti juuri edennyt.
Sellaista ajattelua pitää JHL:n puheenjohtajan mielestä karttaa kuin ruttoa, että hoivatyö olisi jo lähtökohtaisesti vähempiarvoista kuin muu työ ja siksi luonnostaan pienpalkkaista.