Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajan Hanna Sarkkisen mielestä Suomen valtion olisi otettava mallia Ruotsista ja tunnustettava Palestiinan valtio. Ruotsin uusi punavihreä hallitus on linjannut hallitusohjelmassaan tunnustavansa Palestiinan valtion olemassaolon. Länsi-Euroopan maista Ruotsin lisäksi Palestiinan on tunnustanut Islanti. Globaalisti jo reilusti sata maata on tunnustanut Palestiinan.
– Palestiinan valtion laaja tunnustaminen on oikeudenmukaisuuskysymys ja voisi edesauttaa pysyvän ratkaisun saamista Lähi-idän konfliktiin. Palestiinan virallinen tunnustaminen vähentäisi Israelin ja Palestiinan välistä epätasapainoa, joka on hankaloittanut neuvotteluita ja sovun löytymistä alueen konfliktiin, Sarkkinen toteaa.
Israel on miehittänyt Palestiinaa jo vuosikymmenten ajan eikä konfliktin ratkaisua ole vieläkään näköpiirissä.
– Molemminpuolinen väkivalta ja vihapito ei valitettavasti näytä vähentyvän. Israel on viime vuosina jopa kiihdyttänyt laittomien siirtokuntien rakentamista ja maankaappauksia palestiinalaisalueilla ja Gazan palestiinalaisalueilta ammutaan jatkuvasti raketteja Israelin puolelle. Palestiinan valtion laaja tunnustaminen vahvistaisi Palestiinan laillista asemaa ja voisi vakauttaa maan sisäisiä oloja ja mahdollistaa tasavertaisemman neuvotteluaseman luomisen rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa, perustelee Sarkkinen.
Rauhanneuvotteluiden lähtökohtana tulee hänen mielestään olla kahden valtion ratkaisun luominen, pakolaisongelman ratkaiseminen ja kaikkien väkivaltaisuuksien ja ihmisoikeusloukkauksien molemminpuolinen lopettaminen alueella.
– Haluan korostaa, etten hyväksy kummankaan osapuolen harjoittamaa väkivaltaa, mutta Palestiinan kansalla on oikeus olemassaoloon ja omaan valtioonsa.