Työeläkelaitosten liiton toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes varoittaa perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia pelaamasta uhkapeliä suomalaisten eläkerahoilla. Ylen Vaalien välissä –väittelyssä keskiviikkona Soini esitti, että suomalaiset työeläkeyhtiöt ohjattaisiin sijoittamaan eläkevaroja niihin hienoihin suomalaisiin yrityksiin, jotka kasvavat ja työllistävät ihmisiä.
”Ja mikä parasta, osa sijoituksista tuo eläkkeisiimme rahaa myös maamme ulkopuolelta.”
”On nimittäin niin, että osa sijoitustuotoista käytetään jo tänään nykyisten eläkeläisten eläkkeisiin. Ja tuottoja tarvitaan myös niille, jotka siirtyvät eläkkeelle vasta tulevina vuosina. Siksi on huolestuttavaa ajatella, että ne varat, jotka viisaasti sijoitettuna tuottavat osinkoja ja korkoja nykyisten ja tulevien eläkkeiden maksuun, siirrettäisiin yht’äkkiä sellaisiin kohteisiin, joiden tuotto ei välttämättä olisi yhtä vakaata ja varmaa. Tällaisiin riskeihin meillä suomalaisilla ei ole varaa.”
Siimes kutsuu Soinin Telaan pullakahveille keskustelemaan työeläkkeistä.