– Kansanedustajat päättivät juuri Fennovoimasta kansan enemmistön tahdon vastaisesti, ympäristöjärjestö Greenpeace tuoreeltaan kommentoi tuoreeltaan
– Heillä on valta nyt, mutta meillä on oikeus laittaa kansaa kuuntelemattomat edustajat vaihtoon.
Tyhjää kansanedustajista äänesti neljä ja poissa oli kuusi.
Puolueista vain periaatepäätöstä vastaan äänestänyt vihreiden eduskuntaryhmä ei hajonnut äänestyksessä. Vasemmistoliiton ryhmässä 10 äänesti periaatepäätöstä vastaan ja Jari Myllykoski sen puolesta. Poissa oli Anna Kontula. Myös ruotsalaisen ja kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän enemmistö äänesti lupaa vastaan, samoin vasenryhmän ja muutos 2011 -ryhmän edustajat.
Vaalipiireistä vain Helsingin vaalipiirin edustajista enemmistö äänesti lupaa vastaan. Pohjois-Karjalassa äänet menivät tasan. Jos asian olisivat ratkaisseet naiskansanedustajat, Fennovoima olisi täpärästi jäänyt ilman lupaansa. 41 naisedustajaa vastusti sitä, 40 puolsi.
Periaatepäätös koskee Fennovoiman Pyhäjoelle, Pohjois-Pohjanmaan suunnittelemaa ydinvoimalaa, jonka on tarkoitus tuottaa energiaa noin kymmenen vuoden kuluttua. Hankkeelle on haettava vielä varsinainen rakennuslupa kesäkuun loppuun mennessä.