Kännykkä hajoaa parin toimintavuoden jälkeen – ja kas, uusi malli ilmestyy juuri samoihin aikoihin markkinoille. Halvalla hankitusta paidasta irtoaa nappeja heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Uusi huipputekninen pesukone menee herkästi oikosulkuun, niin ettei pesuohjelmia saa säädettyä, ja laitteen korjaaminen maksaa maltaita.
Halpatuotanto, lyhyt käyttöikä sekä korjaamisen hankaluus ja kalleus pitävät kulutuskulttuuriamme lyhytjänteisenä ja luonnonvaroja kuormittavana. Ostamme laitteita, jotka menevät helposti rikki, ja joita ei osata tai joita ei kannata korjata.
Tietoisuus tuotantotapojen ekologisesta kuluttavuudesta ja laitteiden suunnitellusta vanhenemisesta on kuitenkin saanut jo aikaan vastakulttuuria, jossa etsitään ratkaisuja laitteiden, vaatteiden ja esineiden pidemmän käyttöiän saavuttamiseksi. Trashlab-korjauspaja Helsingin kaupunginkirjaston Kaupunkiverstaalla on eräs kiila kerskakulutuksen mekanismia jarruttamaan.
Lasipalatsissa sijaitsevan Kaupunkiverstaan kokoontumistilaan on kerääntynyt kymmenisen uteliasta korjaajanoviisia. Monilla on mukanaan jokin rikkinäinen tai muuten käyttökelvoton tavara: on kännyköitä, tietokoneita, farkkuja, koruja ja leivänpaahtimia. Trashlabia vetävä kuvataiteilija Päivi Raivio nostaa pöydälle työkalupakin, josta löytyy ruuveja ja meisseleitä, kolvi, porakone ja kuumaliimapistooli. Toinen työpajan vetäjistä, mediataiteilija Albert Laine, avaa viallisen digiboxin kannen ja luo tutkivan katseen laitteen sisälle. Laitteen toimintakunto voi olla pienestä virityksestä kiinni.
Ahaa-elämyksiä roskalavoilta
Trashlabiin kuka tahansa voi tulla korjaamaan lähes mitä tahansa. Työpaja tarjoaa työkalujen lisäksi opastusta korjaamiseen tarvittavien koneiden käytössä. Paikalla olevat asiantuntijat neuvovat, miten jokainen voi itse korjata tavaroita vaikkapa ompelukoneen, saumurin tai kolvin avulla. Ratkaisevinta on vian diagnosointi ja osallistujien aktivointi omien korjaustaitojen opetteluun.
Raivio ja Laine kuuluvat kokeellista taidetta ja kansalaisaktivismia tuottavaan Pikseliähky-verkostoon, joka järjestää Trashlabin korjauspajoja. Molemmat ovat visuaalisen alan taiteilijoita ja korjaajina itseoppineita.
– Hyvin monenlaisia vikoja voidaan korjata, ja korjaaminen on usein oletettua helpompaa, kertoo Trashlab-idean äiti Päivi Raivio.
Raivio sai oman ahaa-elämyksensä korjauskulttuuriin, kun hän löysi hyväkuntoiselta näyttävän, mutta toimimattoman blenderin roskalavalta. Raivio diagnosoi vian kurkistamalla koneistoon, ja hän huomasi että kyse oli muutaman rataksen kulumisesta. Hakemalla korjausohjeita netistä blenderin merkin ja mallinumeron mukaan Raivio löysi videon, jossa ohjattiin havainnollisesti laitteen korjaamista.
– Onnistunut kokemus motivoi opettelemaan lisää korjaustaitoja. Dyykkaan paljon hylättyjä tavaroita, ja olen olen huomannut, että nykyisin heitetään turhaan pois kaikenlaista, koska ymmärrystä korjaamiseen ei ole.
Korjaaminen voimaannuttaa
Liettualainen Rasa Kavaliauskaite osallistui Trashlabiin Helsingin-työharjoittelunsa aikana. Hänen suurin saavutuksensa työpajassa oli ompelukoneen käytön opettelu vaatteiden korjaamiseen. On palkitsevaa nähdä, miten hyvää korjausjälkeä ompelukoneella saa käsinompeluun verrattuna. Hän oppi myös juottamaan kolvilla rikkinäisiä koruja ehjäksi sekä käyttämään kuumaliimapistoolia laitteiden korjaamisessa.
– Aiemmin olin pitänyt korjausta tylsänä puuhana, mutta Trashlabissa korjaaminen oli hauskaa ja kiinnostavaa samanhenkisten ihmisten ja hyvien ohjaajien seurassa, Kavaliauskaite kehuu.
Korjaaminen säästää rahaa ja luonnonvaroja. Kavaliuskaute kokee, että korjaamisen yleistymistä estää tietämättömyys keinoista sekä tavaroiden suhteellinen halpuus. Korjaamista pidetään turhaan vaikeana ja jopa vaarallisena. Laitteissa on paljon varoitusmerkintöjä, mutta ohjeita vikojen korjaamiseen laitevalmistajat eivät juurikaan tarjoa.
– Perustin korjauspajan Vilnaan, ja ihmiset jakoivat mielellään tietoja ja taitoja korjaamisesta. Ympäristöongelmien ja talouskriisin myötä korjaamisesta on tullut entistä trendikkäämpää.
Tee-se-itse -kulttuuri nousussa
Trashlabin osallistujat tulevat monenlaisista lähtökohdista. Mukana on ikäihmisiä, jotka ovat tottuneet säästämään eivätkä raski heittää pois rakasta, vanhaa esinettään. Korjaaminen kiinnostaa myös nuoria, ekologisesti tiedostavia henkilöitä sekä vaihtoehtoihmisiä, joille omilla käsillä tekeminen on tuttua. Viime vuosina suosioon nousseen tuunausharrastuksen myötä persoonalliset viritykset ovatkin jo muodikkaita, ja esimerkiksi vaatteissa korjaamisen jäljet saavat reippaasti näkyä.
Päivi Raivio on vetänyt korjauspajaa myös koululaisille, ja hänen mielestään korjaaminen sopisi opeteltavaksi taidoksi moneen kouluaineeseen. Raivion kurssilla sekä tytöt että pojat uppoutuivat keskittyneesti käytöstä poistettujen kännyköiden purkamiseen ja uudelleen virittelyyn. Lopputuloksena oli hauskoja oivalluksia, kuten humalaissimulaattoriksi nimetty havainnointilaite.
Korjattavuudesta myyntivaltti
Uusavuttomuus saattaakin olla vaihtumassa itsetekemisen kulttuuriin, vaikka varaosien puute on vielä este monien laitteiden korjaamisessa. Usein laitteita tehdään siten, että varaosia ei ole saatavissa tai niitä ei voi itse vaihtaa. Lisäksi laitteiden korjauttaminen ammattilaisella on monesti kalliimpaa kuin uuden laitteen hankinta. Siksi tarvitaan uutta ajattelua, jossa kestävyys ja korjaamisen helppous voisivat olla myyntivaltti.
Yhä useampi kuluttaja kokee, että halpatuotanto kielii työn aliarvostamisesta ja ostaminen tietoisesta kiihdyttämisestä. Trashlab yhdistää ihmisiä, joilla on ennakkoluuloton suhde esinekulttuuriin.
– Luovat ratkaisut jäteongelmaan kiinnostavat monia taiteilijoita, ja itsekin valmistelen kierrätyksestä taideprojektia. Kiinnostavimpiin roskislöytöihini kuuluvat akustinen kitara, arvokkaat valurautapadat sekä täytetty kotka. Ne saattavat olla osa tulevaa näyttelyäni, vaikka vielä en tiedä miten, Päivi Raivio tuumii.
lehti 