SAK:n vasemmiston valtuustoryhmä on päättänyt lähteä tukemaan operaatio Vakiduunia ja kehottaa kaikkia ottamaan osaa ja allekirjoittamaan kansalaisaloitteen nollatuntisopimusten kieltämiseksi.
Viime torstaina avattu operaatio Vakiduuni on kampanja, jonka tavoitteena on tukea kansanliikettä vakiduunin puolesta. Se kokoaa yhteen ihmisiä, jotka haluavat parantaa pätkätyöläisten asemaa yhteiskunnassa.
Kansalaisaloitteella halutaan taata työntekijöille jonkinlainen minimiansiotaso. Nyt työntekijä ei tiedä tulojaan etukäteen, eikä hän pääse ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin, jos tuntimäärä jää alle 18 viikkotyötunnin.
Aloitteen vireille panijoina on 20 kansalaista eri puolilta Suomea. Ammattijärjestöt ovat auttaneet kansalaisliikettä laatimaan aloitteen tekstin ja ovat tukemassa aloitetta erilaisin kampanjoin.
Keräysaikaa on heinäkuun puoliväliin saakka.