Valtiovarainvaliokunnan keskustalaiset jäsenet vaativat hallitusta selvittämään eduskunnalle ja kansalle valtiontalouden todellisen tilanteen. Hallituksen perhepaketin kaatuminen osoitti keskustalaisten mukaan hallituksen talouspolitiikan laskelmineen ja vaikutusarvioineen olevan huteralla pohjalla. Puolue vaatii selvitystä lisätalousarvion käsittelyn yhteydessä 18. helmikuuta.
Perhepaketin kaatumisen lisäksi keskustalaiset viittaavat siihen, että kuluvan vuoden budjetti ja tulevien vuosien valtiontalouden kehykset on valmisteltu vanhentuneiden talouden ennusteiden varaan.
Valtiovarainvaliokunnan keskustaryhmän mielestä lisätalousarvion yhteydessä on myös päätettävä uusista, välittömistä toimista työttömyyden hillitsemiseksi. Työttömyys on pahimmillaan 16 vuoteen. Keskustalaiset sanovat puolueen tehneen kymmenittäin esityksiä, joilla voidaan parantaa työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä, purkaa yrittämistä ja työntekoa hankaloittavaa byrokratiaa sekä helpottaa työn teettämistä ja vastaanottamista.