Vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie arvioi, että Suomessa Kreikan vaalivoittaja Syriza on tarkoitushakuisesti leimattu äärivasemmistolaiseksi.
– Leima johtuu siitä, että puolue vaatii suhdanteita syventävän leikkauspolitiikan sijaan elvyttävää finanssipolitiikkaa, Lapintie kirjoittaa blogissaan keskiviikkoaamuna aiheesta, josta eduskunta käy keskustelun iltapäivällä, kun hallitus vastaa perussuomalaisten tekemään välikysymykseen eurokriisin hoidosta ja Kreikan tilanteesta.
– Maailmalla yhä useammat vaikuttajat ovat kuitenkin Syrizan linjoilla vaatimassa loppua Euroopan omaehtoiselle kurjistamiselle. Joukossa muun muassa talousnobelisti Paul Krugman, kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama. Nämäkin ovat siis äärivasemmistolaisia? Lapintie kysyy.
Välikysymyksessä kysytään, mitkä ovat Suomen kokonaisvastuut Kreikan ja muiden kriisimaiden tukipaketeissa ja onko Suomi valmis leikkaamaan kriisimaiden velkoja suomalaisen veronmaksajan tappioksi. Hallitukselta kysytään myös, onko Suomi varautunut euroalueen hajoamiseen.
Perussuomalaiset arvioi välikysymystekstissään, että euroalueen hajoaminen ei ole ainakaan epätodennäköisempää kuin vuonna 2010, jolloin tukipakettipolitiikka aloitettiin hajoamisen torjumiseksi. Siinä todetaan Kreikan talouden olevan heikommassa kunnossa kuin ennen tukitoimia.
Leipää ja lämmin asunto
Välikysymyskeskusteluun voi odottaa sisältyvän myös kahden oppositiopuolueen, perussuomalaistan ja vasemmistoliiton väittely suhtautumisesta Kreikkaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja ja välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Timo Soini on toistuvasti nostanut esiin vasemmistoliiton linjan Kreikka-kysymyksessä. Lisäksi perussuomalaisten ja vasemmistoliiton linjat eroavat merkittävästi.
Perussuomalaisten mielestä Kreikkaa ei olisi pitänyt alun perinkään tukea eikä annettua tukea pidä antaa miltään osin anteeksi. Vasemmistoliitossa taas nähdään, että Kreikka ei voi selvitä veloistaan ja niiden ehtojen lieventäminen ja Kreikan uuden hallituksen kaavailema elvytys olisi koko Euroopan kannalta kannattavaa. Vasemmistoliitto on myös korostanut tavallisten kreikkalaisten kokemaa humanitääristä hätää.
– Syrizan ohjelman keskiössä on Kreikan oman talouden laittaminen kuntoon. Onko kohtuutonta, jos lupaa ja yrittää taata kaikille ihmisille leipää, lämpimän asunnon, ja terveyspalveluita? Syriza aikoo muuttaa verotusta oikeudenmukaisemmaksi ja kiristää suurituloisten veroja Lapintiekin pohtii blogissaan.
Hän toteaa, että valtion velkojen osalta oleellista on Kreikan oman velanmaksukyvyn parantaminen.
– Maksukyky kasvaa, kun korruptiota kitketään, tehostetaan verotusta ja elvytetään taloutta. Syriza ei anele Kreikan velkojen anteeksiantoa, vaan ehdottaa velkojen maksun sitomista tulevaan talouskasvuun.
Tragediasta kauhukertomukseksi
Lapintie arvioi, että Suomessa kokoomusta ja perussuomalaisia näyttää yhdistävän yhteinen halu lyödä lyötyä seurauksista välittämättä.
– Alexander Stubbin ”ei latin latia Kreikkaan” –linja ei ole pelkästään populistinen, vaan myös talouspoliittisesti virheellinen. Ei ole mitään järkeä yrittää lypsää Kreikasta sellaisia rahoja, joita se ei kerta kaikkiaan kykene maksamaan, Lapintie sanoo. Stubb puhui Suomen linjasta muun muassa Financial Times -lehdessä.
Lapintie pitää kokoomuksen linjaa fataalina.
– Kokoomuksen linjalla Kreikalta viedään mahdollisuus talouskasvuun, kun kaikki ylijäämä ulosmitataan valtion velkoihin. Sillä linjalla Kreikka on väistämättä pian jälleen kerjuulla ja edessä on uusi tukipaketti. Luulisi, että tämä linja seurauksineen on jo nähty.
Perussuomalaisten linjan hän kokee vielä pahemmaksi.
– Perussuomalaisten kirveslinjalla puolestaan lyödään suoraan poikki kaikki potilaan johdot ja letkut. Seurauksena olisi kreikkalaisten tragedian muuttuminen kauhukertomukseksi. Kreikka ajautuu ulos eurosta ja Suomi menettää kaikki ne rahat, joita vielä ei ole menetetty ja joita perussuomalaiset sanovat puolustavansa
Keskustelu alkaa klo 14 hallituksen vastauksella, jonka antaa pääministeri, ja sitä voi seurata suorana Yle TV1 -kanavalta ja verkkolähetyksenä. Välikysymys on kuluvan vaalikauden 21:s. Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron pitää puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.