Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne vaatii poliitikkoja keskittymään leikkauslistojen sijasta maan suurimpaan ongelmaan. Hänen mukaansa se on massatyöttömyyden nujertaminen. Haapavedellä sunnuntaina puhunut Kalliorinne sanoi, että valtion velkaantumisen suurin yksittäinen syy on korkea työttömyys. Joulukuussa työttömiä oli 363 300.
Massatyöttömyydellä on monia suuria taloudellisia vaikutuksia: vuonna 2013 maksettiin työttömyyspäivärahoja 4,2 miljardia euroa. Työttömyys vähentää verotuloja, sillä päivärahat jäävät aina alle ihmisen palkkatason. Työttömyys vähentää kotimaista kulutuskysyntää, mikä on pois talouskasvusta ja luo lisää työttömyyttä. Massatyöttömyyden aikana satojen tuhansien ihmisten työpanos jää hyödyntämättä. Työttömyys lisää sosiaali- ja terveysmenoja.
Kalliorinteen mielestä työttömyyden syventäminen suurilla säästöillä ja rankoilla leikkauslistoilla on taloudellisesti järjetöntä.
– Massatyöttömyys syöksee Suomen vararikkoon ja siksi valtiovallan on kitkettävä työttömyyttä uusilla investoinneilla. Työttömyys on pahinta valtion velanottoa ja sen kustannukset ovat jo kohonneet kestämättömälle tasolle.
Kalliorinne muistutti Suomen valtion saavan lainaa negatiivisella korolla. Siksi ei pidä pelätä ratkaisuja, joilla nujerretaan massatyöttömyys.
– Homekoulut ja tiet kuntoon, teolliset investoinnit liikkeelle ja pohjoisen luonnonvarat käyttöön, evästi Kalliorinne seuraavan hallitusohjelman kirjoittajia.