Euroopan unioni tuomioistuin teki torstaina merkittävän ennakkoratkaisun, jonka mukaan Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla työskenteleviin sähköasentajiin on sovellettava Suomen lainsäädäntöä ja yleissitovia työehtosopimuksia.
– Ratkaisulla on laajoja vaikutuksia sekä Suomessa että koko EU:n alueella, arvioi SAK:laisen Sähköliiton puheenjohtaja Martti Alakoski.
– Tämä linjaus on voitto paitsi Sähköliitolle, myös kotimaisille palkansaajille ja yrityksille.
Alakosken mukaan EU-tuomioistuimen ratkaisu parantaa olennaisesti suomalaisten yritysten kilpailuasemaa isoissa urakoissa. Samoista urakoista suomalaisten kanssa kilpailevat yritykset eivät vast’edes pysty käyttämään alipalkkausta kilpailuetunaan.
– On kilpailtava jollakin muulla kuin palkoilla.
Alakoski muistuttaa, että Suomeen nousee suuria työmaita olkiluodon jälkeenkin. Hän viittaa mahdollisiin Metsäteollisuuden miljardi-investointiin Äänekoskelle ja Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen Pyhäjoella.
SAK:n EU-lainsäädännön asiantuntija Jari Hellsten luonnehtii EUT:n ratkaisua erittäin hyväksi ay-liikkeelle ja työehtosopimuksiin sitoutuneille työantajille.
– Se vaikuttaa suoraan siihen, millä ehdoilla ulkomaiset yrityksen voivat toimia toisessa EU-maassa.
Kauhukuvana Hellsten olisi pitänyt, jos ratkaisu olisi mennyt toisin päin. Se olisi merkinnyt sen hyväksymistä, että ulkomailta lähetetyt työntekijät kilpailisivat suomalaisten kanssa palkkojen pienuudesta.
– Olisi syntynyt valtava paine palkkojen alentamiseen. Suomalaisen työntekijän vaihtoehtoina olisivat olleet suostuminen palkkojen alentamiseen tai työttömyys.