Historioitsija Ville Yliaskaa (s.1978) on kiinnostanut taloustieteen aatehistoria, samoin julkisen talouden kilpailuttaminen. Gradunsa hän teki vuonna 2006 työajan lyhentämättä jättämisen historiasta. Lokakuussa hän väitteli Helsingin yliopistossa uuden julkisjohtamisen historiasta Suomessa 1970-luvulta 1990-luvulle. Into-Kustannus julkaisi väitöskirjan nimellä Tehokkuuden toiveuni.
Yliaskan mukaan EVAn perustaminen 1974 tähtäsi elinkeinoelämän rivien tiivistämiseen suhteessa vasemmiston hegemoniaan. EVAn ohella vasemmiston vastaista kamppailua rahoitti ja toteutti Sotavahinkoyhdistyksen säätiö, joka muun muassa tuki Vapaan Koulutuksen Tukisäätiön toimintaa, joka puolestaan pyrki vaikuttamaan koulutuspolitiikkaan.
Kävikö niin, että julkisen sektorin tulosmittauksesta ja tulosjohtamisesta tulikin työntekijöiden ulosmittausta ja ulosjohtamista?
– Lamavuosina 1990-luvulla väkeä vähennettiin kuntien ja valtion hallinnosta. Tulosjohtamisen mittareiden kehittäminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi. Tulos- ja kehysbudjetoinnin käsitteillä puhuttiin tavallaan samasta asiasta, eli julkishallinnon varojen vähentämisestä. Juhani Kivelä siirtyi EVAsta valtiovarainministeriön virkamieheksi 1980-luvulla ja toi mukanaan EVAn uusliberalistisen säästöideologian. Kivelä totesi 1983 julkaistussa pamfletissaan Isännätön raha, että kunnat on saatava katkaisuhoitoon valtionosuusuudistuksen avulla.
Yliaskan mukaan julkisen sektorin uudistukset liittyivät alusta alkaen uuteen teollisuuspolitiikkaan, jossa julkisia resursseja ja ennen kaikkea varoja siirrettiin kunnista yksityisten yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaan T&K-työhön.
– Julkisia varoja siirrettiin kuntien vastuulla olevasta hyvinvointipalveluiden tuottamisesta teollisuuden tukemiseen. Muun muassa Tekes sijoitti yhden arvion mukaan tähän ”kansalliseen teknologiaohjelmaan” alkuvaiheessa vuosina 1982–92 noin 1 100 miljoonaa markkaa. Myös muita yritystukimuotoja samanaikaisesti vahvistettiin.
Kuntauudistus hahmoteltiin 1988
Sorsan IV hallitus teki vuosina 1983–87 budjetteja, joissa T&K eli tutkimus ja kehitysrahat, kasvoivat huomattavasti enemmän kuin valtion menot keskimäärin. Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Teemu Hiltunen vaati ministeriöitä etsimään aktiivisemmin säästökohteita ”vähemmän tärkeistä kohteista” tutkimus- ja kehitystoiminnan tieltä.
– Vähemmän tärkeitä kohteita Hiltusen mukaan olivat kuntien menot. Hiltunen lupaili menojen lisäyksiä T&K-toiminnalle ja kuntapäättäjille järjestetyissä tilaisuuksissa aina vaikeita supistusvuosia. Kuntien menoja oli leikattava ja tuottavuutta nostettava.
Vuonna 1984 Hiltunen kertoi kuntapäättäjille, että kaikki kuntien menojen lisäykset menivät velanhoitomenoihin, mikä oli aiheutunut vuosien 1982–83 ”elvytyksestä,” millä Hiltunen viittasi T&K-panostuksiin.
Puhuessaan aluepolitiikasta Päijät-Hämeen kasvunäkymien yhteydessä 14. 11. 1983, Hiltunen väläytteli jo superpolitiikkaa, joka tarkoitti suurempaa yritysten tukemista ja vähemmän yksilöihin ja perheisiin kohdistuvaa tukea.
– Paavo Lipposen mukaan rakennemuutoksen aiheuttamaa keskittymistä oli turha estää aluepolitiikalla. EVA esitti 12.2.1988, että elinkelpoisia olivat vain yli 20 000 asukkaan kunnat, joilla oli riittävän voimakas yksityinen sektori. Tämä puolestaan edellytti julkisten palveluiden tuotannon yksityistämistä. Tämä oli miltei suoraan nykyisen kunta- ja soteuudistuksen käsikirjoitus.
Enemmän uuden julkisjohtamisen historiaa perjantaina 13. helmikuuta ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä. Osta näköislehti Lehtiluukusta.
uutiskirje 
