Palkkaturvana maksettujen palkkojen määrä kasvoi roimasti Lapissa viime vuonna, tiedottaa Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (ELY). Lapin ELY-keskus maksoi palkkaturvaa 1,8 miljoonaa euroa viime vuonna siinä, missä edellisenä 0,7 miljoonaa euroa.
Maksetun palkkaturvan määrä kasvoi edellisvuodesta 157 prosenttia. Koko maassa palkkaturvaa maksettiin 35,4 miljoonaa euroa vuonna 2014, mikä on hieman vähemmän kuin vuonna 2013.
80 eri työnantajaa
Palkkaturvana maksettiin 347 eri työntekijän saatavia ja päätökset kohdistuivat 80 eri työnantajaan. Palkkaturvahakemusten keskimääräinen käsittelyaika Lapin ELY-keskuksessa oli 28 päivää hakijaa kohden.
Palkkaturvaa maksettiin eniten (518 600 euroa) metallituotteiden valmistuksen toimialalla, seuraavaksi eniten (518 400 euroa) metallimalmien louhinnan toimialalla ja kolmanneksi eniten (216 000 euroa) rakentamisen toimialalla. Konkurssien yhteydessä maksettiin 78 prosenttia, muun maksukyvyttömyyden perusteella 22 prosenttia.
Haettava ajoissa
Työnantajat ovat velvollisia maksamaan palkkaturvan takaisin valtiolle. Takaisinmaksuja kertyi Lapin ELY-keskukseen reilut 266 000 euroa ja lisäksi korkoja noin 290 000 euroa. Takaisinperintää heikentävät yrityssaneeraukset, velkajärjestelyt ja konkurssit, joista saatavat jako-osuudet jäävät yleensä hyvin pieniksi.
Palkkaturvana maksetaan työntekijöiden työsuhteesta johtuvia saatavia, joita työnantaja ei pysty konkurssin tai muun maksukyvyttömyyden vuoksi itse maksamaan. Palkkaturvaa on haettava kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymisestä lukien.