Kopio Suomen sarjakuvaseuran Minä olen Charlie -näyttelystä on esillä Helsingin Vasemmistoliiton vaalitilassa Kalliossa 10–18.3. Näyttelyn esillepano on samalla haaste myös muille puolueille tarjota näyttelylle tilat.
– Näyttelyn esillepanoon liittyvien ongelmien takia meille on tärkeintä, että mahdollisimman moni saa mahdollisuuden nähdä itse näyttelyn ja siinä mukana olevat työt. Siksi otamme näyttelystä useampia kopioita. Näin päästään kenties puhumaan sisällöstä, sananvapaudesta ja jättämään tämä vaihe taakse, toteaa Suomen sarjakuvaseuran toiminnanjohtaja Kalle Hakkola.
Näyttely on 18.3. asti esillä myös Kallion kirjastossa. Ennen Kallion kirjaston tiloja näyttely suljettiin kolmesti sen järjestämiseen liittyviin turvallisuussyihin vedoten. Näyttely on tehty protestina sarjakuvalehti Charlie Hebdoa vastaan kohdistuneelle terrori-iskulle.
– Ei ole hyväksyttävää, että alistumme väkivallalle ja annamme sen määrittää mitä uskalletaan sanoa. Eri asia on sitten mitä on oikein tai hyväksyttävää. Halusimme tarjoamalla tilat osoittaa, että myös puolueet kantavat osaltaan vastuun sananvapauden edistämisestä, kaupunginvaltuutettu Dan Koivulaakso sanoo.
Minä olen Charlie – näyttelyssä on piirroksia suomalaisilta sarjakuva- ja pilapiirtäjiltä, joita ovat JP Ahonen, Pertti Jarla, Petri Koikkalainen, Timo Kokkila, Heikki Paakkanen, Milla Paloniemi, Jope Pitkänen, Ville Ranta, Joonas Rinta-Kanto ja Aino Sutinen.
Helsingin Vasemmistoliiton vaalitila sijaitsee osoitteessa Hämeentie 26 ja se on auki arkisin klo 14–20 ja lauantaisin 12–18.