Uuden keskusjärjestön perustamishanke etenee, kun valmistelutyötä koordinoiva ohjausryhmä sai keskiviikkona puheenjohtajat.
Ryhmän puheenjohtajaksi on valittu Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sekä varapuheenjohtajiksi Vakuutusväen Liiton VvL:n puheenjohtaja Liisa Halme ja Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari.
Elorannan mukaan uuden keskusjärjestön edunvalvonnan yksi keskeisistä tavoitteista on taata laadukkaan koulutuksen saatavuus kaikille palkansaajaryhmille koulutuksen kaikilla tasolla.
Koulutuksesta säästäminen on hänen mukaansa varastamista tulevaisuudelta.
Ohjausryhmä muistuttaa myös, että ammatillista koulutusta on pikaisesti kehitettävä vastaamaan yritysten ja työelämän muuttuvia tarpeita. Siksi muun muassa tiedekorkeakouluja ja työelämälähtöisiä ammattikorkeakouluja on vahvistettava omilla vahvuusalueillaan.
Ryhmä korostaa, että työelämässä ei enää menestytä vain peruskoulutuksella, yhdellä tutkinnolla tai kapealla asiantuntija- ja huippuosaamisella.
Mukana 48 liittoa
Ohjausryhmä valitsi keskiviikkona myös vetäjän keskusjärjestöhankkeen tulevaisuus- ja strategiatyöryhmälle.
Ryhmän puheenjohtajana on Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki. Projektipäällikkö hankkeelle valitaan viimeistään huhtikuussa.
Uuden keskusjärjestön selvitystyöhön on tähän mennessä ilmoittautunut 48 liittoa.
Järjestön tavoitteena on vahvistaa palkansaajien ja yksinyrittäjien taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Uusi keskusjärjestö ei heikennä ammattiliittojen itsenäistä asemaa työehtosopimusosapuolena.