Palvelualojen ammattiliitto PAMin mukaan Tampereen Stockmann on etsinyt urheiluseuroista talkootyöntekijöitä kevään Hulluille Päiville. PAMin Häme-Pirkanmaan aluepäällikkö Niina Koivuniemi tuomitsee täysin yrityksen toiminnan.
– Tämä oli viimeinen pisara ja moraalinen rike työntekijöitä kohtaan.
Stockmann on käynyt useita yt-neuvotteluja viimeisten kahden vuoden aikana. Koivuniemen mukaan yhtiö on rikkonut lakia ainakin kahdella tavalla.
– Osa-aikaisia on palkattu kaiken aikaa lisää, eikä annettu lisätunteja jo talossa oleville työntekijöille. Lisäksi Stockmann on lomauttanut työntekijöitään, mutta palkannut samaan aikaan uusia. Kaiken huipuksi töitä halutaan nyt teettää talkoolaisilla. Tämä on täysin käsittämätöntä.
Joukkokanne tarvitaan
Jos työntekijä ei halua riitauttaa asiaa omalla nimellään, ei liitto voi viedä sitä tällä hetkellä eteenpäin. Siksi Koivuniemi pitääkin tärkeänä, että ammattiliitoille saataisiin joukkokanneoikeus.
– Ei voi olla niin, että yritys voi toistamiseen rikkoa määräyksiä ja kyykyttää työntekijöitä ilman seurauksia. Samaan aikaan johto nostaa huippupalkkioita. Lakien tai työehtosopimuksen rikkominen olisi viimein kriminalisoitava, Koivuniemi vaatii.