Islannin entinen valtiovarainministeri Steingrimur Sigfusson puhuu lauantaina 21.3. Euroopan Vasemmiston järjestämässä kansainvälisessä seminaarissa.
– Steingrimur Sigfusson nosti valtiovarainministerinä Islannin jaloilleen taloushistorian suurimpiin kuuluvan pankkikriisin raunioilta, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.
Islanti, jonka valtiovarainministerinä Sigfusson toimi 2009–2011, on toistaiseksi ainoa kriisimaa, joka on toipunut Euroopan talouskriisistä.
Seminaarissa käydään kaksi keskustelua. Ensimmäisessä haetaan tietä ulos oikeiston luomasta talouskriisistä, jota on pitkitetty eurooppalaisella leikkauspolitiikalla jo historiallisen pitkään. Tässä keskustelussa Sigfússon kertoo, kuinka Islannin vasemmisto nosti maan jaloilleen talouskriisistä. Kreikan Vasemmistoliiton puoluejohdon jäsen Yiannis Bournous puolestaan kertoo heidän suunnitelmistaan vallan siirryttyä vasemmistolle Kreikassa.
Toisessa keskustelussa Saksan Vasemmiston Helmut Scholz alustaa EU:n ja Yhdysvaltain välisestä TTIP-sopimuksesta. Scholz on Euroopan parlamentin jäsen ja vastaa kansainvälisen kaupan kysymyksistä Euroopan parlamentin Vasemmistoryhmässä.
– Yiannis Bournous valittiin juuri Kreikkaa hallitsevan Syrizan puoluejohtoon aitiopaikalle siivoamaan talouskriisin jälkiä. Saksan Helmut Scholz on Europarlamentin Vasemmistoryhmän kansainvälisen kaupan vastaavana päässyt seuraamaan läheltä salattuja ja kohuttuja TTIP-neuvotteluita, sanoo Arhinmäki.
Avauspuheen pitää Vasemmistoliiton puheenjohtaja Arhinmäki ja keskusteluita alustaa Euroopan parlamentin jäsen Merja Kyllönen.
Tilaisuus järjestetään Hotelli Arthurissa Helsingin keskustassa. Tilaisuus on kaikille halukkaille avoin. Puhujat puhuvat suomea ja englantia. Saatavilla on kuulokkeita, joista voi kuunnella tulkkausta.
Tie ulos kriisistä -keskustelu järjestetään kello 11.00-13.00 ja kello 14.00-15.30 on vuorossa Kyllä demokratialle, ei TTIP:lle.