Perusopetuksen kustannukset ovat nousseet Etelä-Savon maakunnassa. Kummalliseksi tilanteen tekee se, että Etelä-Savossa on lakkautettu kouluja nopeammin kuin mitä oppilaiden määrä on laskenut.
Asiasta kertoo Länsi-Savo.
Lehden tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tietoihin ja kuntien tilinpäätöksiin. Vuodesta 2011 alkaen kulut oppilasta kohden ovat lisääntyneet Etelä-Savossa 11,2 prosenttia, eli noin tuhat euroa. Yhteensä kulut ovat lisääntyneet noin 4,9 miljoonaa euroa.
Vuonna 2011 maakunnassa oli 104 julkista peruskoulua. Nyt kouluja on 81. Kouluista on lakkautettu siis noin 22 prosenttia, mutta oppilasmäärä on laskenut vain alle seitsemän prosenttia.
Itä-Suomen aluehallintoviraston opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola sanoo lehdelle, että muutokset kielivät elinkelpoisten koulujen turhista lakkautuksista.
”Missä ne säästöt ovat? Selkeästi on nähtävissä, etteivät koulujen lakkautuksilla tavoitellut säästöt ole realisoituneet.”