Syyskuussa Tampereella tohtoriksi väitellyt Ellen Namhila, 51, aloitti sen jälkeen työnsä Namibian yliopiston varakanslerina. Se vastaa Suomen järjestelmän vararehtoria.
Liioittelematta voidaan sanoa, että Namhila on Tampereen informaatiotutkimuksen opiskelunsa pohjalta luonut maansa kirjastolaitoksen kahdessakymmenessä vuodessa palattuaan Namibiaan vuonna 1993. Hän on Namibian kirjastolaitoksen arkistojen ja kirjastojen äiti sekä akateemisella, hallinnollisella että yleisellä puolella.
Namhilan ura alkoi parlamentin kirjastosta. Siitä hän siirtyi 1999 opetusministe-
riöön koko maan kirjastolaitoksen johtajaksi. Vuodesta 2005 tähän päivään hän on ollut
Namibian yliopiston kirjastolaitoksen johtaja.
Namibiassa naisilla on enemmän tohtorintutkintoja kuin miehillä.
Hänen väitöksensä Arkistonhoito ja alkuperäisasukkaiden puuttuvat perunkirjoitusasiakirjat Namibiassa liittyy Namibian kirjastolaitoksen arkistojen kehittämiseen. Hän sanoo napakasti, että sitä ei ole tehty yliopistohyllyjen pölynkerääjäksi.
– Väitökselläni on jotain annettavaa tavallisille ihmisille Namibiassa. Myös niille, joita ei ole koskaan rekisteröity arkistoihin ja niille, joilla ei ole vielä minkäänlaista dokumentoitua historiaa.
Suomessa on ehkä vaikea käsittää, että vuonna 1990 itsenäistyneessä Namibiassa on vielä paljon mustaa väestöä, josta on hyvin vähän tietoja rekistereissä. Siirtomaavallan ja Etelä-Afrikan apartheid-politiikan alaisena mustista asukkaista ei pääsääntöisesti kerätty tietoja edes kiinteistöarkistoihin. Valkoisista namibialaisista kyllä löytyy edelleen Nami-
biasta tietoja jopa 1700-luvulta asti.
Kun Namhila itse palasi Namibiaan 1993, oli hänelläkin suuri työ todistaa olevansa virallisesti namibialainen, koska tarkkoja rekisteritietoja ei ollut.
Suomella ja Namibialla
erityssuhde
Pakolaisena Suomeen vuonna 1985 tulleen ja heti kohta yliopisto-opiskelun aloittaneen Ellen Namhilan ääneen tulee lämpöä, kun hän sanoo, että Suomella ja Namibialla on erityinen suhde. Hänelle sillä on ollut merkitystä lapsuudesta asti.
– Kun olin pikkutyttö, minulla oli jo silloin tunne, että Namibialla ja Suomella oli erityinen suhde. Kun näimme suomalaisia ihmisiä sillä alueella maan pohjoisosissa, missä olen syntynyt, he olivat erilaisia kuin muut näkemämme valkoiset.
Ensimmäiset suomalaiset Namibiassa olivat lähetystyöntekijöitä, jotka työskentelivät kirkon toimipisteissä ja sen kouluissa. Vasta myöhemmin Namibiasta tuli yksi tärkeimmistä Suomen kehitysyhteistyökohteista.
– Muut valkoiset olivat eteläafrikkalaisia sotilaita tai poliiseja. Ne olivat tavallisesti hyvin aggressiivisia. Mutta sitten siellä oli kirkko, jossa oli suomalaisia lähetystyöntekijöitä. He olivat totaalisesti erilaisia. He eivät hakanneet ihmisiä, eivät pistäneet heitä vankilaan, eivät rankaisseet eivätkä raiskanneet heitä.
Namhila mainitsee useita merkittäviä suomalaisia Namibian ystävinä tunnettuja lähetystyöntekijöitä, jotka tulivat maahan, aluksi saksalaisen kirkon lähettäminä. Heistä yksi merkittävimmistä on Martti Rautanen. Saksa oli Namibian entinen siirtomaaisäntä.
Suomalainen kehitysyhteistyö Namibiassa pääsi vauhtiin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla, kun Namibiasta tuli Suomen kehitysyhteistyön pääkohde. Silloin Namibia oli rotuerottelua harjoittavan Etelä-Afrikan tasavallan itselleen alistama Lounais-Afrikan territorio.
Lukuisista suomalaisista Namhila mainitsee ammattiyhdistysliikkeen kehitysyhteistyöveteraanin Pekka Peltolan – jonka vanhemmat Kansan Uutisten lukijat muistavat vasemmistolaisena kosmopoliittina useiden lehtijuttujen perusteella. Alunperin Yleisradion Afrikan kirjeenvaihtajana työskennelleen Peltolan kirjassa Päätä seinään – Idealistin muistelmat (Into 2014) käsitellään laajasti myös Namibiaa.
Namhila pitää erittäin tärkeänä, että Suomi tuki koko ajan Namibian itsenäisyystaistelua 1960-luvulta saakka johtanutta Lounais-Afrikan kansanjärjestö SWAPO:a. Namibialle itsenäisyyden taistelleesta marxilaisena sissijärjestönä aloittaneesta SWAPO:sta on tullut demokraattisen Namibian johtava puolue.
Suomalaisia avustustyöntekijöitä toimi aktiivisesti sodan aikana sekä kansan parissa että SWAPO:n pakolaisleireillä. Erityisesti suomalaisista lääkäreistä oli suuri apu sotaa käyvälle SWAPO:lle.
Namhila itsekin työskenteli jo 14-vuotiaana leireillä sairaanhoitajana ja hoiti kaikkea mahdollista sairaista lapsista haavoittuneisiin sisseihin.
Ahtisaari tunnettu
Namibian ystävä
SWAPO:n pakolaisleiriltä odottavana äitinä Suomeen tullut Namhila on yksi niistä noin 300 Suomen korkeasti kouluttamasta namibialaisesta. Namhilasta on vaikea kuvata sen arvoa.
Toisaalta Suomeen tulonsa jälkeen Namhilan ihannekuva suomalaisista kolhiintui. Hän sai osakseen neekeriksi nimittelyjä ja haukkuja.
– Mutta Suomen hallitus tajusi silloin, että sen pitää auttaa Namibiaa ja kouluttaa ihmisiä, ettei kaikki leviäisi käsiin sitten kun itsenäisyys saavutetaan. Tajuttiin, että sitten pitää olla ihmisiä, jotka ymmärtävät hallinnon päälle ja jotka voivat huolehtia maan asioista.
Namhila luettelee kymmeniä korkeisiin tehtäviin nousseita Suomessa koulutettuja namibialaisia. Yksi heistä on nykyinen varapresidentti Nickey Yambo. Hän muuten aloitti opiskelunsa Helsingissä nykyisen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen kämppäkaverina.
Namhila opiskeli Tampereella yksinhuoltajana, kun hänen miehensä oli kuollut SWAPO:n riveissä. Namhilallekin Suomen apu on ollut korvaamaton.
– On sanottava, että suomalaiset eivät ole koskaan ylpeilleet näillä asioilla.
Presidentti Martti Ahtisaari on tunnettu Namibian ystävä. Hän työskenteli suurlähettiläänä eri puolilla Afrikkaa 1970-luvulla. Sitten hänet nimitettiin YK:n Namibia-valtuutetuksi (1977–1981) ja YK:n pääsihteeri Kurt Waldheimin erikoisedustajaksi.
Ahtisaari palasi Namibiaan 1989 ja toimi siellä YK:n erityisedustajana maan itsenäistymisprosessia varten luodussa YK:n UNTAG-rauhanturvaoperaatiossa. Operaatio päättyi 1990 Namibian itsenäistymiseen. Ahtisaaren panos oli merkittävä siirtymäkaudella, kun Etelä-Afrikan joukkojen piti vetäytyä Namibiasta ja oli huolehdittava, että maassa järjestetään demokraattiset, vapaat ja rehdit vaalit.
Pientä kritiikkiä Namhila esittää pidetystä Ahtisaaresta siirtymäkaudelta.
– Luulen, että hän oli liian naiivi uskoessaan hänelle esitetyt Etelä-Afrikan lupaukset aseiden laskemisesta ja vetäytymisestä. Hän uskoi, että eteläafrikkalaisten hanke oli vakava, mutta se ei ollutkaan rehellistä loppuun asti.
Siitä seurasi kovaa verenvuodatusta, kun väkivaltaisuudet puhkesivat uudelleen.
– Eteläafrikkalaiset huijasivat häntä.
Namhila sanoo, että Ahtisaari ryhtyi rauhanprosessin toteuttajaksi tyypillisenä suomalaisena, joka uskoo sanaan ja kirjoitettuun tekstiin.
– Minä en silti syytä Martti Ahtisaarta mistään. Luulen, että hän oppi Namibiasta paljon. Se oli hänelle koulu, jonka jälkeen hän on kyennyt toimimaan eri konflikteissa menestyksekkäästi.
Naisiin kohdistuva
väkivalta suuri ongelma
Iloisin ilmein Namhila puhuu sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisesta Namibiassa. Hän kertoo, että parlamentissa on runsaasti naisia ja maan hallituksessakin toteutetaan tasa-arvoperiaatetta.
– Nytkin ministereistä taitaa olla kuusikymmentä prosenttia naisia.
– Namibian pääministeri Saara Kuugongelwa on nainen. Aiemmin hän oli valtiovarainministeri.
Merkittävää Namhilan mukaan on, että Namibian entinen ulkoministeri Netumbo Nandi-Ndaitwah on nyt varapääministeri ja myös kansainvälisten suhteiden ja yhteistyön ministeri. Hänkin siis Namibian johtavia naispoliitikoita.
Mutta ei niin hyvää, etteikö jotain huonoa. Vaikka Namibia on afrikkalaisen mittapuun – ja monessa suhteessa koko maailman mittapuun – mukaan nuori demokraattinen mallimaa, jossa yhteiskunnallinen ja poliittinen vapaus ja sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu, on siellä yksi suuri ongelma: naisiin kohdistuva väkivalta.
– Luulen, että se tulee meidän historiasta. Mutta se tulee myös miesten perinteestä. He haluavat olla päättäjiä.
Namhila sanoo, että pitkä itsenäisyyssota teki myös pahaa mielille – ja siten myös naisten tulevaisuudelle. Sotaa kävivät pääasiassa miehet. Sota raaisti miehiä. Ja miehet ajattelevat Namhilan mukaan, että he vapauttivat maan, myös naisille.
– Kun itsenäisyys tuli, naisilla oli monesti enemmän koulutusta. Maassamme naisilla on enemmän tohtorintutkintoja kuin miehillä.
Namhilan mukaan naisten hyvä kouluttautuneisuus ja yhteiskunnallinen asema on suurelle osalle miehistä kova pala.
– Naisiin kohdistuva välivalta on suuri poliittinenkin ongelma. Sen eteen on kyllä yritetty tehdä paljon, mutta siinä ei ole kauhean hyvin onnistuttu.
– Jos maamme pääsisi irti siitä, se olisi hieno maa. Naisten pitää saada elää vapaasti kotona ja muualla tuntematta, että heidän päälleen voidaan hyökätä.
Namibiassa on toinenkin suuri ongelma – se yleismaailmallinen – sielläkin rikkaat ovat vallassa.
Namibia
Tasavalta Lounais-AfrikassaItsenäistyi 1990Pääkaupunki WindhoekVäkiluku 2,2 miljoonaaVirallinen kieli englantiBKT 17,8 miljardia USDElinkeinorakenne (BKT:sta):
– maatalous 8 %
– teollisuus 30 %
– palvelut 62 %
uutiskirje 
