Tiistaina eduskunnan verokeskustelussa esille nousivat eläkeläisten verotus sekä verotuksen oikeudenmukaisuus, kun vasemmisto väänsi verolakien muutoksista valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) ja kokoomuksen sekä keskustan kansanedustajien kanssa.
Missä olivat kolmannen hallituspuolueen perussuomalaisten edustajat? Keskusteluun osallistui yksi 37-henkisen ryhmän jäsen, kansanedustaja MariaTolppanen. Oppositiossakin asia kiinnosti vain vasemmistopuolueita eli vasemmistoliittoa ja SDP:tä, sillä valtamedian jo opposition henkisiksi johtajiksi nostamien vihreiden panos veromuutoksiin oli yksi minuutin pituinen puheenvuoro.
Keskustelun aiheena olivat niin tuloveroasteikko, ulkomaille rahojaan piilottaneiden armahduslaki, auto- ja ajoneuvoverot, jätevero, energiaverotus kuin tupakkavero.