Metalliliitto tuomitsee jyrkästi Juha Sipilän (kesk.) porvarihallituksen aikeet leikata työttömyysturvaa. Liiton mukaan leikkaukset ovat ristiriidassa työllisyys- ja kasvusopimuksen (Tyka) kanssa. Leikkaukset on määrä toteuttaa vuoden 2017 alusta, mutta osa Tykan mukaisista sopimuksista jatkuu vielä vuoden 2017 puolella.
– Työttömien asemaan tehdyt parannukset ovat jo useammalla neuvottelukierroksella olleet aivan ratkaiseva ehto sille, että ylipäätään olemme voineet hyväksyä nämä kokonaisratkaisut, Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto muistuttaa.
Työttömyysturvan rapauttaminen ei Metalliliiton mukaan suinkaan tuo uusia työpaikkoja. Sen sijaan leikkaukset ovat omiaan kurjistamaan paitsi työttömien myös kuntien asemaa, kun ne joutuvat vastaamaan enenevässä määrin ihmisten toimeentulo-ongelmista.
Paikallinen sopiminen ei ongelma
Metalliliitto ihmettelee myös toista tällä viikolla julkistettua työelämään liittyvää esitystä. Työoikeuden kokeneet auktoriteetit ovat jo ehtineet julkisuudessa arvostella paikallisesta sopimisesta tehtyjä esityksiä epäoikeudenmukaisiksi ja sekaviksi.
– Paikallinen sopiminen ei sinänsä ole meille mikään ongelma. Metalliliitolla on työnantajaliiton kanssa vakiintuneet toimintatavat, joita noudatetaan yrityksissä. Meidän työpaikoillamme voidaan sopia hyvin erilaisista paikallisista ratkaisuista. Tämä edellyttää tietenkin luottamusta ja tasapuolista neuvotteluasetelmaa, Aalto sanoo.
Metalliliitto ei lähtökohtaisesti hyväksy alan vähimmäistyöehtojen alittamista paikallisesti. Jos esimerkiksi Suomen Yrittäjien jäsenyritykset haluavat päästä mukaan sopimaan asioista, sen tulee tapahtua samoilla yhteisesti sovituilla pelisäännöillä kuin järjestäytyneissäkin yrityksissä. Tähän suuntaan voidaan tarvittaessa edetä nopeastikin. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi liittymäsopimuksen kautta.
– Mutta jos SY:n tarkoituksena on vain vähimmäisehtojen tallominen työpaikoilla, siihen tanssiin meitä on turha kutsua.