Eläkeläiset ovat syksyn mittaan osoittaneet mieltä eläkkeensaajien asumistuen leikkausta vastaan. Se kannatti. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) kertoi maanantaiaamuna, että hallituksen suunnittelemaa eläkkeensaajien asumistuen yhdistämistä yleiseen asumistukeen ei toteuteta. Lisäksi ensi vuodelle tavoitellut lääkesäästöt puolitetaan.
– Asiasta on käyty keskusteluja koko syksy, ja pohdittu vaihtoehtoja. Ministerinä tämän asian eteenpäin vieminen on ollut erityisen vaikeaa. Kokonaisarvioinnin myötä on käynyt selväksi, että osa eläkkeensaajista olisi joutunut täysin kohtuuttomaan tilanteeseen. Iloitsen ja olen onnellinen, että minun ei tarvitse viedä esitystä eteenpäin vaan voin kertoa, että se perutaan, Mäntylä sanoo.
Leikkaus olisi Vuokralaiset VKL:n mukaan pudottanut lähes 193 000 eläkkeensaajien asumistukea saavaa yleiselle asumistuelle. Pienituloisista eläkeläisistä noin neljännes olisi menettänyt tuloistaan kuukaudessa 100 – 200 euroa ja toinen neljännes noin 50 – 100 euroa. Keskimäärin eläkkeensaajien asumistukea saaneiden menetys olisi ollut 40 – 50 euroa kuukaudessa.
Lääkelaskuunkin helpotus
Lisäksi hallitus puolittaa ensi vuodelle suunnitellut lääkesäästöt alkuperäisestä 50 miljoonasta. Ministerin tavoite on, että lääkkeiden käyttäjille syntyvä lisälasku pystyttäisiin minimoimaan.
Korvaavien säästötoimien osalta haetaan ratkaisua. Mäntylän mukaan niitä ei kuitenkaan kompensoida sellaisilla leikkauksilla tai toimenpiteillä jotka kohdistuisivat yhteiskunnan heikompiosaisiin. Ministeri sanoo, että tässä taloudellisessa tilanteessa tarvitaan entistä vahvemmin oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä päätöksiin.