SAK:n valtuusto tuomitsee Postin toiminnan syksyn työehtoneuvotteluiden aikana. Posti ja työnantajaliitto Palta haluavat leikata työntekijöiden ansioita ja tehdä merkittäviä heikennyksiä muihin työehtoihin sekä muutosturvaan.
”Postin henkilöstö on joutunut koekaniiniksi työnantajan ja hallituksen ajamille työehtojen heikennyksille. SAK:n valtuusto korostaa ammattiliittojen tukevan vahvasti Posti- ja logistiikka-alan unionia PAU:ta”, valtuusto totesi.
Uuden keskusjärjestön perustamisen takia SAK:n valtuusto kokoontui viimeiseen sääntömääräiseen kokoukseensa Kiljavan opistolle torstaina ja perjantaina. Viimeisessä kokouksessaan valtuutetut ottivat kantaa myös Postin suunnitelmiin palkata vuokratyövoimaa tekemään töitä työntekijöiden lakon aikana. He muistuttavat, että järjestäytymisvapaus ja työtaisteluoikeus ovat sekä kansainvälisten sopimusten että Suomen lakien turvaamia työelämän perusoikeuksia. Siitä huolimatta Posti taipui luopumaan aktiivisesta työtekijöiden lakko-oikeuden murtamisesta vasta ay-liikkeen painostustoimien johdosta.
Hallitus lisää epävarmuutta työmarkkinoille
SAK:n valtuusto patistelee päätöslausumassaan maan hallitusta ja työnantajia vastuullisen sopimisen tielle. Valtuutetut arvostelevat hallitusta työmarkkinajärjestöjen vapaan sopimisoikeuden murentamisesta sekä epävarmuuden lisäämisestä työmarkkinoille.
Valtuuston mukaan hallitus on siirtämässä työehdoista päättämisen vahvasti valtion määräysvaltaan, mikä altistaa työntekijöiden työsuhteet ja palkat poliittisten voimasuhteiden vaihteluille ja johtaa jatkossa epävakaisiin työmarkkinoihin.
Valtuutetut pelkäävät pakkolakien romuttavan Suomen maineen maailmalla. Pakkolait vahingoittaisivat toteutuessaan myös Suomen kansainvälistä kilpailuvalttia, sopimisen mallia.
Hallituksen konfliktinhakuinen politiikka ei edistä yhteistä tavoitetta maamme kilpailukyvyn vahvistamisesta ja toimivista julkisista palveluista, valtuusto painotti.