Suomikin oli halvan tavaran tuottaja

Isoja ihmismääriä työllistävä tavaranvalmistusteollisuus jatkaa hiipumistaan, ja sen merkitys on vähentynyt Suomessa. Nyt teollisuuteen perustuvaa palkkatyöläisyyttä museoidaan ja tutkitaan.

Historiantutkijat puhuvat deindustrialisaatiosta, teollistumisen vastakohdasta. Vaurautta tuottanut teollinen tavaranvalmistus alkoi toden teolla siirtyä halvempien tuotantokustannusten maihin 1970-luvulla.

– Teollistuminen ja deindustrialisaatio kulkevat tuotantokustannusten kehityksen mukaan. Logiikka on sama kuin 150 vuotta sitten, kun teollisuus tuli Suomeen, sanoo liiketoimintahistorian professori Jari Ojala. Silloin Suomi oli halpatyömaa.

Suomeen on jäänyt teollisuudesta monella alalla vain suunnittelu- ja prosessien johtotyö. Duunarienkin koulutusvaatimukset ovat kasvaneet. Suunnittelu ja tuotekehitys eivät työllistä kuten tavaranvalmistus.

Suomesta on tullut korkean jalostusasteen maa, jonka ei kannata leikata koulutuksesta. Ojala kritisoikin omituiseksi koulutuksen leikkauspäätöksiä.

– Emme sillä pärjää, koska emme ole matalan jalostustason maa.

Jos Suomen talous jatkaa rämpimistään, Ojala pitää mahdollisena, että elintasoero Ruotsiin verrattuna voi taantua 1960-luvun tasolle muutamassa vuosikymmenessä.

Halvan tavaran tuottajasta hiipujaksi

Suomi oli maailmanmarkkinoilla edullisen tavaran tuottaja aina 1970-luvulle. Teollisuuden tuotteita vietiin ulkomaille ja paljon myös idänmarkkinoille.

Kun Suomi vaurastui 1950-luvulta alkaen, suomalaisten mahdollisuudet ostaa tavaraa kasvoivat. Tehtaassa tehty vaate korvasi kotitekoisen tai ompelijan työn. Ulkomaisten teollisuustuotteiden tuonti lisääntyi 1970–1980-luvuilla. Edullinen ja kiehtova ulkomainen tavara haastoi suomalaisen tuotannon.

Idänkaupan romahduksen takia suomalainen tavarantuotanto sai monella alalla viimeisen kuoliniskunsa, kun vienti lakkasi vetämästä. Seurasi lama. Teollisuustyöväestön kysynnän lasku jatkui, ja pitkäaikaistyöttömyys tuli jäädäkseen.

Teollisuuden hiipumisen kasvot olivat vähän koulutetun duunarin, joka oli menettänyt työpaikkansa raskaassa metalliteollisuudessa tai tekstiiliteollisuudessa.

Suomen teollistumisen yhden lippulaivan, tamperelaisen Finlaysonin tarina on merkittävä osa suomalaisen teollisuuden kasvua ja hiipumista. Parhaimmillaan vuonna 1937 Finlayson työllisti Tampereella yli 3 000 ihmistä.

Kaupunki tunnettiin aikanaan Suomen Manchesterinä. Isot Tampellan ja Finlaysonin teollisuuskeskukset ovat muuttuneet osittain kirjaimellisesti museoiksi. Vain Takon kartonkitehdas muistuttaa keskustan suuresta teollisuuskeskittymästä.

Teollinen kapitalismi on ollut aina maailmanlaajuista. Finlaysonilla kehrättiin jo 1800-luvun alussa Yhdysvaltain orjaplantaaseilla tuotettua puuvillaa, joka ostettiin Liverpoolissa toimineilta kauppiailta.

Finlaysonin pääoma tuli Pietarista, tehdasta johti saksalainen, ja englantilaiset ammattilaiset valvoivat tuotantoa ja tekniikkaa. Suomen teollistuminen 1800-luvulla oli osa ensimmäistä globalisaatiota, jota johti britti-imperiumi.

Enemmän kangasta pienemmällä porukalla

Tutkija Jarmo Peltola on hahmottanut Finlaysonin tuotantoa muun muassa langan ja kankaan tuotannon määrillä. Hän kirjoittaa ensimmäistä osaa Finlaysonin Tampereen tehtaan historiasta, joka ilmestyy 2019-2020.

Suomessa tekstiiliteollisuuden hiipuminen alkoi 1970-luvun lopussa. Finlayson Oy pyöri pienenevällä työntekijämäärällä, kunnes se lopetti tekstiilituotannon Tampereen tehdasalueella 1990-luvun alussa. 1980-luku oli epävarmuuden aikaa: saneerattiin, irtisanottiin ja tehtiin osakekauppoja.

Finlayson ei kaatunut tehottomuuteen. Työntekijöiden määrän rajuun vähentämiseen johtaneesta teknologian kehityksestä huolimatta tuotanto osoittautui kannattamattomaksi Suomessa. Esimerkiksi tehtaan langantuotanto työntekijää kohden oli huipussaan juuri ennen lopun alkua.

– Työprosessi virittyi huippuunsa ennen kuin tuotanto loppui. Siitä ei voinut enää loikata eteenpäin.

Finlaysonin lopullisen kuoleman laukaisi vuosien 1973–1974 energiakriisi ja tärkeimmän raaka-aineen, puuvillan maailmanmarkkinahinnan nousu. Teollisuuden riippuvaisuus energiasta ja luonnonresursseista tuli näkyväksi.

Joukkovoimasta tiimeihin

Teollisuuden hiipuminen vaikutti työelämän vallanjakoon. Työntekijöiden kilpailu toisiaan vastaan lisääntyi ja ammattiryhmät eriytyivät.

– Tehostuminen, erikoistuminen ja koulutuksen lisääntyminen tarkoitti pienempiä yksiköitä ja työtiimejä. Enää ei ollut johtajaa, joka komensi työläisten joukkoa. Sen sijaan tuli tiimejä, jotka kilpailivat keskenään. Yksilön vastuu tuloksesta kasvoi, Peltola kertoo.

Teollisuuden korvautuminen palvelutaloudella muutti myös ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmistopuolueiden toimintaympäristöä. Työn ja pääoman vastakkainasettelu ei hahmottunut kaupoissa, konttoreissa, mainostoimistoissa ja tietoteknisillä aloilla.

Naisvaltaisilla palvelualoilla järjestäytyminen oli vaikeampaa. Ay-jyrät olivat pitkälle miehiä, vaikka esimerkiksi kutomateollisuudessa oli naisia pääluottamusmiehinä ja liittojohtajina sotien jälkeen.

Moni myyjä, konttoristi ja tarjoilija koki kuuluvansa keskiluokkaan työmarkkina-asemastaan riippumatta. Palvelualan työpaikkojen henki oli epäpoliittisempi ja keskiluokkaisempi kuin tehtaissa.

Työyksikköjen pienentyessä 1970-luvulta alkaen ei ollut enää 500 – 700 työntekijän ammattiryhmien joukkovoimaa.

Toisaalta kuva menneisyydestä vakituisten työsuhteiden ja laajan järjestäytymisen aikana on väärä. Esimerkiksi satamissa ja metsätöissä on ollut monenlaisia työsuhteita ja kausivaihtelua.

Ammattiliitot on välillä katsottu syyllisiksi teollisuustyöpaikkojen häviämiseen. Historiantutkimuksen mukaan väite ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi tuottavuus ei Finlaysonilla laskenut ammattiyhdistysliikkeen ilmaannuttua peliin, vaan tuottavuus kasvoi vaihtelevasti loppuun asti.

Neuvotteluosaamista on tähän saakka löytynyt sekä työntekijä- että työnantajapuolelta. Suomen työmarkkinapolitiikassa on haluttu etsiä konsensusta näihin päiviin saakka. Pyrkimys on ollut yhteiskunnalliseen vakauteen.

Lähteet: Liiketoimintahistorian professori Jari Ojalan ja tutkija Jarmo Peltolan haastattelut sekä Tehdas, työ ja teollisuusperintö globalisoituvassa maailmassa -seminaari Werstaalla.