Kuvajournalisti Meeri Koutaniemi, 28, tekee työssään pitkälti mitä haluaa. Hän on voittanut Suomessa lehtikuvaajana kaiken mahdollisen, häntä on palkittu ulkomailla, hän on julkaissut monta kirjaa, hän valmistelee näyttelyä Kiasmaan ja hänen taideteoksensa, maailman suurin metallille laseroitu valokuva, julkistetaan huhtikuussa Kuusamossa.
Koutaniemi myöntää olevansa etuoikeutettu. Hän luettelee viisi syytä.
– Olen syntynyt Suomeen. Minua on tuettu ja rakastettu. En ole antanut periksi. Olen realisti mutta silti hullu. Olen ajatellut, että pystyn mihin tahansa. En pysty siihen välttämättä yksin tai välittömästi, mutta pitkäjänteisellä työllä, yhteistyöllä ja itsensä likoon laittamisella voi saada paljon aikaan.
Aina ehtii
Koutaniemi uskoo, ettei koskaan ole myöhäistä. Hän kertoo Romaniassa tehdyssä dokumentissaan esiintyvästä Cornelista, entisestä nististä, joka asui kadulla vuosikymmeniä. Nyt hänellä on perhe, työpaikka ja asunto. Hän kiertää kodittomien luona jakamassa ruokaa, vaatteita ja rahaa. Koutaniemelle hän on esimerkki ihmisestä, joka voi saada aikaan ihan mitä tahansa.
– Cornel nousi kirjaimellisesti ylös asumastaan viemäristä. Kansalaisuutemme määrittelemät lähtökohdat eivät ole edes verrattavissa, hän sanoo.
– Suomalaisilla on aika pitkälle tasa-arvoiset mahdollisuudet ihmisarvoisen elämän tavoittelemiseen vaikka Suomi on edelleen luokkayhteiskunta ja täällä on vakavia poliittisia ongelmia ja köyhyyttä. Mutta täällä saa apua yhteiskunnalta, jos sitä pyytää.
Siksipä hyvinvointiyhteiskuntaa ei saa murentaa.
– Se säilytetään sillä, että aktiivisesti kehotetaan osallistumaan, enkä tällä tarkoita mitään SSS:n talkoita, Koutaniemi sanoo.
– Se tarkoittaa sitä, että yllytetään ihmisiä asioiden kyseenalaistamiseen ja oman henkisen potentiaalin käyttämiseen.
Kaikilla on aikaa
Koutaniemi haluaa tehdä työtä, jolla on vaikutusta.
– Kuljen kentällä kuvaamassa. Työni on pientä, mutta jos joku saa siitä kimmokkeen, olen oikeilla jäljillä ja tehnyt voitavani.
Hän puhuu kipeistä asioista, kuten tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta.
– Ihmisillä on enemmän annettavaa kuin kilauttaa kolikko hyväntekeväisyyteen. Suomalainen voi hankkia tietoa ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.
– Valtio taas voi tehdä paljon enemmän. Se voi tukea järjestöjä, olla leikkaamatta kehitysavusta.
Koutaniemi puhuu mielellään koulutuksesta.
– Valtion pitäisi tukea kulttuuria, jossa kansalaisvaikuttaminen kuuluu yksilön perusoikeuksiin ja -vastuuseen. Miksei kansalaisvaikuttaminen ole kouluaine? Ei sitä pidä mieltää radikaaliksi aktivoitumiseksi.
– Perusihmisoikeuksien vaaliminen on epäradikaaleinta, mitä voi tehdä. Mutta nykyisellä diskurssilla siitä on tehty harvinaisuus.
Hänestä kansalaisvaikuttaminen liittyy työmoraaliin.
– Se liittyy siihen, millaiseen työhön kansalaisia kannustetaan. Esimerkiksi vapaaehtoistoiminta nähdään usein eksklusiivisena asiana, jota tekee vain ihminen, jolla on varaa ja aikaa. Kuitenkin meillä on kaikilla sama määrä aikaa.
Koutaniemi arvioi, että suomalaiset ovat työteliäitä. Monesti kuitenkin energia kohdistetaan harkitsemattomasti.
– Voisimme madaltaa osallistumisen kynnystä.
Kokonainen elämä
– Meillä on kokonainen elämä, jonka aikana voi tehdä mitä tahansa. Ihmisen pitäisi olla koko ajan muutoksessa. Se, mitä olen tehnyt tähän asti, ei välttämättä määrittele sitä, mitä teen ensi vuonna, Koutaniemi sanoo.
– Tulevaisuuden työni perustana pidän sitä, mitä olen tehnyt tähän mennessä. Toivon, että minusta tulee hyvä dokumenttiohjaaja. Tulen aina olemaan osittain valokuvaaja, mutta se ei sulje pois mahdollisuutta opiskella kokiksi tai hierojaksi. Kyse on ihmisen vapaudesta päättää omasta elämästään, kunhan siitä on kollektiivinen hyöty.
Aikaa muutokselle on.
– Nykyteknologialla ja -lääketieteellä meillä on pitkä elämä, jos hyvin käy. Isälläni oli kuolemaan johtava sairaus, mutta hänelle vaihdettiin keuhkot ja hän sai uuden elämän. Jäin kiitollisena miettimään, millaisia ihmeitä nykylääketiede voi tehdä.
Riossa piilotettiin köyhyys turistien silmiltä
Painetuissa Kansan Uutisissa Meeri Koutaniemi kertoo kolme selviytymistarinaa, joihin on tutustunut kuvausmatkoillaan. Tässä niistä yksi. Se kertoo kuvasta, joka on vasemmistoliiton kalenterin maaliskuun kuva, Siinä pieni tyttö katsoo kameraan rauniosta.
Meeri Koutaniemi otti kuvan vajaat kaksi vuotta sitten Rio de Janeirossa Brasiliassa.
Tytön perhe oli häädetty uuden tien alta. Köyhyys haluttiin pois turistien silmistä jalkapallon MM-kisojen alla. Perhe ei suostunut lähtemään, vaan jatkoi asumista puoliksi tuhotussa talossa.
– Lapset jatkoivat leikkejään kuten olivat aina leikkineet. Vanhemmat ylläpitivät sinnikästä vastarintaa, Koutaniemi kertoo.
Hän sanoo, että häädöt ovat mielivaltaisia, ja arvelee, että perhe joutui jossain vaiheessa lähtemään.
– Joskus häädetyille tarjotaan uusi asunto, joskus ei. Asunto voi olla vaikkapa kahden tunnin matkan päässä, jolloin töissä ja koulussa käynti käy raskaaksi. Lisäksi liikkuminen on kallista.
lehti 