Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi vaatii hallitukselta päätöksiä verovuotojen tukkimiseksi. Hän toteaa panamalaisesta lakitoimistosta vuodettujen tietojen osoittavan, ettei veronkierron kitkemiseksi ole tehty kaikkea tarvittavaa.
Panamalaisen lakitoimiston tietovuodosta alkoi herua tietoja sunnuntaina. Mittava tietovuoto koskee Panaman kautta tehtyjä veronkiertoja ja niistä löytyy yhteyksiä myös Suomeen.
– Harmaan talouden ja veronkierron kitkemiseen tarvitaan oikeita poliittisia päätöksiä onnettomien pizzakampanjoiden sijaan, Ahlakorpi sanoo.
Leikkausten vaatija Nordea
EU-maiden on arvioitu menettävän vuosittain tuhannen miljardin euron verotulot veroparatiisien vuoksi. Tietovuodon mukaan myös Nordea on auttanut asiakkaitaan varojen piilottamisessa veroparatiiseihin. Ahlakorpi muistuttaa siitä, että Nordea on ollut näkyvimpiä hyvinvointipalvelujen leikkausten vaatijoita Suomessa.
– Verovuotoa voidaan tukkia esimerkiksi globaalilla rahoitusmarkkinaverolla, säätämällä yhteisöveron minimitaso EU:ssa sekä vaatimalla suuryhtiöiltä maakohtaista kirjanpitoa. Keinoja on saatavilla, ja nyt mitataan hallituksen poliittinen tahto hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamiseksi, Ahlakorpi toteaa.
Kehittyvät maat kärsivät pahemmin
Ahlakorpi muistuttaa, ettei veroparatiiseihin valuva raha ole pois vain Suomen kaltaisten maiden palvelujen kehittämisestä.
– Erityisesti veroparatiiseista kärsivät kehittyvät maat, jotka menettävät verovuotona jopa enemmän rahaa kuin vastaanottavat kehitysapuna. Omien verotuottojen sijaan kehittyvät maat ovat riippuvaisia kehitysavusta ja sen antajien poliittisista painotuksista.