Suomen Pakolaisapu on valinnut vuoden pakolaisnaiseksi järvenpääläisen Rita Kostaman ja vuoden pakolaismieheksi joensuulaisen Ali Girayn. Molemmat ovat koulutukseltaan tradenomeja.
Rita Kostama joutui pakenemaan Ruandan kansanmurhaa ja saapui Suomeen kiintiöpakolaisena 1998.
– Vuoden pakolaisnaisena haluan kannustaa maahanmuuttajia osallistumaan yhteiskunnan rakentamiseen, kouluttautumaan ja harrastamaan. Osallistumalla oppii uudesta yhteiskunnasta ja saa ystäviä, Kostama sanoo.
Osallistumalla oppii uudesta yhteiskunnasta ja saa ystäviä.
Kostama työskentelee ruokakaupassa ja pitää omaa kirjanpitopalvelua. Hän vetää Järvenpään seurakunnan kansainvälisessä olohuoneessa kokoontumisia, käy Järvenpään maahanmuuttajatoimisto Verson luottopuhujana tapahtumissa ja toimii Lions Clubissa.
Kostama vierailee myös kouluissa kertomassa tarinaansa pakolaisuudesta.
Ali Giray on Turkin kurdi, joka tuli maahan 11-vuotiaana perheenyhdistämisen kautta vuonna 1993.
Giray johtaa perustamaansa tulkkikeskusta ja sparraa maahanmuuttajia yrittämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän on ollut myös ehdolla eduskuntavaaleissa. Girayn yritys työllistää satoja ihmisiä – niin maahan muuttaneita kuin Suomessa syntyneitä.
– Haluan viedä yrittäjyyden sanomaa eteenpäin. Olen oppinut kantapään kautta, kuinka Suomessa pärjää yrittäjänä, Giray sanoo.
Perheenyhdistämisen puolestapuhuja
Vuoden pakolaismies haluaa puhua myös perheenyhdistämisen puolesta. Perheenyhdistämistä entisestään vaikeuttava lakiesitys on etenemässä eduskuntaan huhtikuussa.
– Perheenyhdistämistä on vaikeutettu vuosi vuodelta. Se on väärin. Voin kertoa paljon esimerkkejä siitä, mitä uusista muodollisuuksista on seurannut perheille ja yhteiskunnalle.
Girayn kotoutuminen Suomeen ei ole käynyt kitkatta. Hän on kohdannut paljon rasismia. Mikkelissä perheen ravintolan ikkunat hajotettiin joka perjantai ja Imatralla pitseria yritettiin polttaa. Joensuussa vuokra-asuntoa oli mahdoton saada, joten Giray joutui ostamaan oman.
Imatralla Giray onnistui kuitenkin tutustumaan perhettään vainonneisiin rasisteihin, jotka lopulta kääntyivät hänen ystävikseen.
– Kasvoimme heidän keskellään. He huomasivat, että teemme työtä eikä meistä koidu haittaa. Lisäksi osaamme valmistaa hyvää ruokaa.
Toivottomalta näyttänyt tulevaisuus
Ruandan kansanmurhaa paenneelta Rita Kostamalta jäi pakolaisuudessa elettyjen vuosien takia monta vuotta koulua väliin. Viime vuonna hän valmistui tradenomiksi ja perusti oman kirjanpitoyrityksen.
Nyt 37-vuotias Kostama saapui kiintiöpakolaisena Turkuun 1998. Sitä ennen hän oli paennut Kongon demokraattisen tasavallan ja Kenian kautta Senegaliin, jossa hän lopulta sai pakolaisstatuksen ja tuli valituksi Suomen pakolaiskiintiöön.
Pakomatkallaan Kostama sai tuntea, ettei ole minnekään tervetullut. Kenia päätti palauttaa kaikki ruandalaiset takaisin.
Senegalissa Kostama tajusi, että pakolaisuudesta on tullut pysyvä olotila, eikä hän olekaan palaamassa kotiin. Näytti siltä, että tulevaisuudella ei ole mitään annettavaa nuorelle ruandalaisnaiselle.
– Pakolaisstatuksen saaminen ei ollut yksinkertaista. Keniassa hakemukseni hylättiin ja Senegalissa vasta toinen hakemukseni hyväksyttiin. Neljä vuotta elämästäni kului jatkuvaan pakenemiseen, Kostama kertoo.
Pakolaisstatuksen saaminen muutti kaiken.
Vailla verkostoja ja kielitaitoa, ei oppivelvollisuusiän ylittäneenä ollut silti helppoa aloittaa kaikkea alusta. Kostama pääsi kuitenkin lopulta opiskelemaan ja luki itsensä tradenomiksi töiden ja lastenkasvatuksen ohella.
Nyt hän tekee päivätyön ohella vapaaehtoistyötä eri järjestöissä. Illat kuluvat lasten kanssa jäähallilla.
– Taitoluistelu on minulle rakas harrastus. Senkin aloitin nollasta, mutta nyt esiinnyn Järvenpään taitoluistelijoiden näytöksissä, treenaan kaksi kertaa viikossa ja toimin seuran taloustiimissä.
Äiti ja kuusi lasta yhden lehmän varassa
Ali Giray syntyi kurdiperheeseen levottomalla Turkin ja Syyrian rajalla. Suomeen hän tuli isänsä perässä perheenyhdistämisen kautta.
– Isä joutui valitsemaan, liittyykö Turkin armeijaan kätyriksi tappamaan omiaan vai kurdisisseihin. Kumpikaan vaihtoehto ei houkutellut. Isä pakeni maasta.
Perheenyhdistämistä odotellessa Girayn äiti eli yksin kolme vuotta kuuden pienen lapsen kanssa. Armeija teki päivittäin yllätyshyökkäyksiä lähikyliin.
– Elimme käytännössä yhden lehmän varassa koko perhe. Muistan kuitenkin lapsuuteni hyvänä. Rakkautta oli paljon ja sukulaiset tukivat perhettämme, Giray muistelee.
Kun äiti ja lapset pääsivät Suomeen, vei isä ensitöikseen heidät saunaan.
– Odotukset olivat hurjat. Kuvittelin, että meitä odottaisi uima-allas sun muuta. Minusta ei oikein koskaan tullut saunojaa.
Kotoutuminen tapahtui Girayn perheessä sokkihoitona, kun lapset laitettiin muutaman kuukauden kieliopintojen jälkeen tavalliselle luokalle.
– Mielestäni se oli vaikea, mutta paras keino sopeuttaa suomalaiseen elämänmenoon.
lehti 