Aseellinen luonnonsuojelu vainoaa Kongon pygmejä

– Minua ammuttiin toissa päivänä, kun menin metsään etsimään hunajaa ja polttopuuta, bambuti-pygmeihin kuuluva Giovanni Sisiri sanoo ja näyttää haavaa käsivarressaan. Hänen kansansa kokee joutuneensa aseellisen luonnonsuojelun uhriksi Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Laki kieltää asumisen ja metsästämisen Virungan kansallispuistossa. Bambutit käyvät jatkuvaa kissa ja hiiri -leikkiä aseistettujen puistonvartijoiden kanssa, kun he pyrkivät ikiaikaisille asuinsijoilleen keräämään ravintoa ja polttopuuta tai metsästämään pienriistaa.

– Pygmi ei voi elää ilman puistoa. Ennen he onnistuivat hiipimään sinne salaa, mutta nykyisin vartijat partioivat alueella koko ajan, kertoo agronomi Felix Maroy, joka tekee yhteistyötä Mudjan kylän bambutien kanssa.

Hänen mukaansa seudulla liikkuu myös muita aseistettuja ryhmiä, muun muassa Ruandan demokraattisen vapautusjoukon sotilaita.

Valkoisen miehen puisto

Vuonna 1925 perustettu Virunga on Afrikan vanhin kansallispuisto. Lähes 8 000 neliökilometrin laajuisessa Virungassa asuu noin neljäsosa maailman vuorigorilloista, ja alue on ollut Unescon maailmanperintölistalla vuodesta 1979.

Puiston perusti siirtomaaisäntä Belgia, ja asukkaiden mielestä ”valkoinen mies teki puiston valkoista miestä varten”. Arviot alkuperäisasukkaiden määrästä Kongossa vaihtelevat 100 000:sta yli puoleen miljoonaan.

Forest People’s Program -järjestöä Kongossa johtava Patrick Kipalu sanoo, että Virungassa jatkuu siirtomaa-aikainen käytäntö, jonka mukaan suojelualue pitää tyhjentää ihmisistä. Se on johtanut tuhansien asukkaiden häätämiseen väkivalloin ja saanut tutkijat puhumaan ”aseellisesta luonnonsuojelusta”.

Luonnonsuojelijoilla ja puistonvartijoilla on vastassaan ympäristön alkuperäisasukkaat eli bambutit, mutta myös sinne myöhemmin tulleet bantut.

Erilaisia näkemyksiä

Virungan puistoa hoitavat Kongon viranomaiset yhdessä brittiläisen säätiön kanssa. Puiston lähisuhteista vastaava Jean Claude Kyungu sanoo, että vartijat ampuvat ainoastaan vastarintaa tekeviä, varsinkin jos näillä on asejoukkoja tukenaan. Hän vakuuttaa, että bambuteja pidätetään vain lain rikkomisesta.

– Suosittelemme vaihtoehtoisia ratkaisuja, kuten siirtymistä puistoa ympäröiville tasangoille. Yhdellä alueella 350 perhettä lähti vapaaehtoisesti. Ongelmana ovat ihmiset, jotka haluavat pysyä puistossa, emmekä me tiedä miksi, Virungan puiston apulaisjohtaja Norbert Mushenzi aprikoi.

Kipalu muistuttaa, että puisto kattaa koko sen alueen, jolta yhteisöt ovat perinteisesti hankkineet elantonsa.

Puiston ulkopuolella bambutit etsivät töitä muun muassa puunkaatajina.

– Maattomina he ovat toisten armoilla, ja heitä kohdellaan melkein kuin orjia, Kipalu kertoo.

Konfliktien keskipiste

Virungan alue on ollut vuodesta 1993 keskipisteenä alueen konflikteissa, jotka ovat läikkyneet sekä Ruandan että Ugandan rajojen yli. Sademetsä on tarjonnut piilon lukuisille koti- ja ulkomaisille aseryhmille, Congo Research Groupin raportti vuodelta 2015 arvioi.

Sen mukaan puistoon menevillä alueen asukkailla on usein turvanaan asemiehiä. Heitä saattavat rahoittaa poliitikot, joiden mielestä puisto on riistänyt asukkailta näiden esi-isien maat. Raportissa suositellaan herkempää otetta luonnonsuojeluun ja vuoropuhelua asukkaiden kanssa.

Virungaa edustava Kyungu näkee asian toisin.

– Kibirizin alueella asukkaita suojelevat ruandalaiset sissit. Annammeko ihmisten laatia omat lakinsa maalla, joka ei kuulu heille? Rajoista piittaamattomat ihmiset on poistettava.

Kipalun mielestä bambuteja pitäisi pestata puistonvartijoiksi, koska muuten menetetään valtava tietomäärä, joka heillä on alueen kasveista ja ekosysteemistä.

– Tieto on jo katoamassa, sanoo bambutien johtajiin kuuluva 70-vuotias Muhima Sebazungu.

Englanninkielinen versio