Pintaa syvemmältä
Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin puheet laajemman Turkin puolesta eivät huolestuta pelkästään Irakin, vaan myös Kreikan johtoa. Viime lauantaina presidentti selitti puheessaan Recep Tayyip Erdoğan -yliopiston (!) lukuvuoden avajaisissa Rizen kaupungissa, miksi Turkin on osallistuttava Mosulin kaupungin vapauttamiseen Irakissa. Irakin hallitushan on vaatinut Turkin joukkojen poistamista Bashiqan kylästä lähellä Mosulia, jossa ne ovat muun muassa kouluttaneet sunnikaarteja Mosulin operaatiota varten.
Puheessaan Erdoğan sanoi: ”Emme voi vetää sydämellemme rajoja, emmekä salli sellaista”, ja jatkoi: ”Turkki ei voi lyödä laimin heimomme jäseniä Länsi-Traakiassa, Kyproksella, Krimillä tai muualla.”
Ateenassa pelätään Erdoğanin pohjustavan vaatimuksia maiden välisen rajan tarkistamisesta.
Puhe herätti levottomuutta Ateenassa, jossa aavisteltiin sen pohjustavan vaatimuksia maiden välisen rajan tarkistamisesta. Kreikan ulkoministeriö maanantaina kehotti sen vuoksi Erdoğania kunnioittamaan kansainvälisiä sopimuksia.
Huoli ei ehkä ole ihan perusteeton, koska Erdoğan äsken valitti miten nyky-Turkin peruskirja, Lausannen sopimus vuodelta 1923, piirsi hänen mielestään Turkille liian ahtaat rajat, maa ei saanut ”saaria joille voi huutaa mantereelta”. Tässä tapauksessa alueen asukkaiden kansallisuudella ei olisi mitään väliä – Egeanmeren saarillahan ei ole koskaan ollut turkkilaista asutusta.
Mosulin kohdalla argumentti on ihan toinen. Ainakaan toistaiseksi Turkin osallistumisen tärkeyttä ei ole perusteltu millään aluevaatimuksella, korkeintaan halulla suojella alueella olevien pienten turkkilaisheimojen asutuksia. Sen sijaan motiivina esitetään Mosulin sunnimuslimien suojeleminen Irakin šiia-muslimien komennolta – šiiathan ovat Irakissa enemmistönä.
Tässä tapauksessa oman uskonnon suojeleminen on katsottu tärkeämmäksi kuin valtiollinen suvereniteetti. Irakin pääministeri Haider al-Abadi on vaatinut Turkin joukkojen poistumista Irakin alueelta, mutta Erdoğan ei ole ainoastaan torjunut tätä, vaan myös vastannut siihen ivallisesti: ”Et ole minun puhekumppanini, et ole minun tasollani, laatusi ei ole minun laatuni tasolla”. Sen vuoksi al-Abadin ”pitäisi tuntea rajansa”.
Syyrian johtajat, isä ja poika al-Assad, ovat alaviitteina myös olleet sunni-islamin veljespiirin ulkopuolella. Syyrian alaviitit ovat, samoin kuin Turkin läheiseen uskonhaaraan kuuluvat alevit, lähempänä šiialaisuutta, samaistumatta siihen. Erdoğan perustaa ihanteellisen islamistisen maailmansa nimenomaan sunni-islamiin, mutta hyväksyy pyrkiessään koko islamilaisen maailman johtajaksi toki myös muita suuntauksia.
Ongelman muodostaa kuitenkin IS, Islamilainen valtio, joka myös perustuu sunni-islamiin, ja sen vuoksi uskontotieteilijöiltä on pyydetty rajanvetoa myös tähän suuntaan. Turkin yhteiskunta siirtyy kuitenkin koko ajan yhä uskonnollisempaan suuntaan. Erdoğan vaatii kulttuurivallankumousta ja tarkoittaa tällä esimerkiksi siirtymistä maallisesta yhä uskonnollisempaan opetukseen kouluissa.
Niinpä eräs uskonnollinen johtaja sanoi äsken, että Turkin tasavalta on tullut tiensä päähän ja osmanien toinen valtakunta on tullut sen tilalle. Sadan vuoden tauon jälkeen uudelleen muodostunut valtakunta on hänen mukaansa jatko Medinassa perustetulle valtiolle. Uutta valtakuntaa johtaa Tayyip Bey, ”meidän ensimmäinen sulttaanimme”; Recep Tayyip Erdoğan on siis profeetta Muhammedin työn jatkaja.
Tämä tulkinta sopii hyvin Erdoğanille. Kaikkien sunnimuslimien johtaminen on vielä arvovaltaisempi tehtävä kuin kaikkien turkinsukuisten johtaminen. Syyriassa tämä politiikka on viime vuosina merkinnyt al-Nusran tapaisten ääri-islamististen ryhmien tukemista myös asein. Irakissa taas on annettu sunnitaistelijoille sotilaallista koulutusta ja vaadittu Turkille mahdollisuutta osallistua ”Mosulin-jälkeisen” Irakin hahmottamiseen.
Tässä tilanteessa Erdoğanin tokaisu, jonka mukaan pääministeri al-Abad ei ole hänen veroisensa, on oireellinen. Tämä paikka on alempana, Irakin paikka on Turkkia alempana, šiia-muslimien paikka on sunnien alapuolella.
Turkin hallitusta lähellä olevat kolumnistit ovat viime päivinä ajaneet Mosulin sunnien etujen ajamista (”Mosulin ja Istanbulin kohtalo on yhteinen”) niin määrätietoisesti, että Irakin šiiojen ja sunnien yhteiselo tuntuu yhä vaikeammalta. Onko Irak ajautumassa Syyrian tielle?
uutiskirje 
