Bordj Merillon sijaitsee pienellä kukkulalla suuren taateliviljelmän keskellä eteläisessä Tunisiassa. Ranskalainen siirtomaaherra rakennutti tämän hiekanvärisen linnoituksen vehreän aukion ympärille 1920-luvulla. Sieltä johdettiin menestyksellistä palmuviljelmää, joka oli istutettu läheisen Jemnan kylän asukkailta varastetulle maalle. Nyt sata vuotta myöhemmin isäntää ei enää ole, mutta yhä paikalliset asukkaat joutuvat kamppailemaan saadakseen maaomaisuutensa takaisin.
Helmikuussa 2011 keskellä Tunisian vallankumousta muutaman sadan nuoren jemnalaisen joukko otti tilan haltuunsa. Sitä ennen kaksi liikemiestä, joilla oli läheiset välit Tunisian hallitukseen, olivat hoitaneet tilaa – huonosti.
Vallankumouksen jälkeen kyläläiset perustivat Jemnan keitaiden suojeluyhdistyksen (Association for the Preservation of Jemna’s Oases eli APJO). Yhdistys hoitaa palmuviljelmää yhteisön hyväksi.
Kun liikemiehet eivät enää vie voittoja, on ne sijoitettu paikallisesti.
Yhdistyksen hallituksen jäsen Alaya Ben Abdessalam istuu vehreän pergolan alla nautiskellen vahvaa espressoa Café Gloriassa, josta on tullut yhdistyksen epävirallinen päämaja. Hän vakuuttaa yhdistyksen periaatteena aina olevan yhteisen hyvän edistäminen.
Mustamaalauskampanja
Syyskuussa Tunisian hallitus kuitenkin alkoi kiukutella tälle kokeilulle. Valtion omaisuutta ja maanomistusasioita hoitavan ministeriön valtiosihteerin mukaan tila kuuluu virallisesti valtiolle, eikä yhdistyksellä ole oikeutta hallita tilaa ja myydä sen taatelisatoa.
Yhdistys oli järjestänyt Jemnassa huutokaupan tämän vuoden taatelisadon myymiseksi. Tämän jälkeen hallitus julkaisi lokakuun 10. päivänä lehdistötiedotteen, jonka mukaan ”valtio hoitaa jatkossakin velvollisuutensa julkisen omaisuuden suojelemiseksi, ja kaapattu omaisuus otetaan takaisin.”
Pian tämän jälkeen sadon ostajan pankkitilit jäädytettiin.
Jemnalaisia vastaan aloitettiin lehdistössä aggressiivinen parjauskampanja, jossa heitä kutsuttiin ”kansan diktaattoreiksi”, ”kumoukselliseksi liikkeeksi”, ”varkaiksi” ja jopa ”ryöväreiksi”.
Yhdistys asettaa valtion ja lehdistön esittämiä oikeudellisia väitteitä vastaan kirjanpitonsa, avoimen hallintonsa ja vahvan paikallisen kannatuksensa. Sen mukaan heidän mallinsa voi olla vastaus Tunisian syrjäseuduilla omistajattomiksi jääneiden tilojen ongelmaan.
– Teemme työtä, kehitämme aluetta ja luomme työpaikkoja. Meillä ei ole aikaa näihin joutavuuksiin, valtiovaltaa tukevan mediakampanjan kohteeksi joutunut yhdistyksen puheenjohtaja Taher Tahri sanoo vihaisesti.
Sorron symboli
– Tämä keidas on sorron symboli, Tahri sanoo.
1900-luvun alun jälkeen kyläläiset ovat menettäneet palmuviljelmän hallinnan useita kertoja.
Pian Tunisian itsenäistyttyä vuonna 1956 asukkaat tekivät seudun kuvernöörin kanssa sopimuksen palmujen ostamisesta. He keräsivät 40 000 dinaaria, joka oli valtava summa tuohon aikaan, ja antoivat rahat poliitikolle.
– Meitä huijattiin. He rakensivat rahoillamme hotellin ja perustivat kuljetusyrityksen, Tahri kertoo.
1960-luvulla valtio kansallisti 800 000 hehtaaria siirtomaaisäntien maita, mukaan lukien Jemnan maatilan, maksaakseen Ranskan kanssa sovitun velan ranskalaissiirtolaisten kärsimien tappioiden korvaamiseksi.
– Se oli erikoista aikaa. Hallinto oli jo muuttumassa sortovallaksi, eivätkä ihmiset voineet juurikaan vastustaa sitä, toteaa jemnalainen kirjailija Mohamed Koshkar, joka on kirjoittanut kirjan Jemnan ahdingosta.
1970-luvulla hallitus perusti Tunisian meijeriyhdistyksen (STIL), julkisen yhtiön, jota johtivat autoritaarisen valtiovallan paikallistason päälliköt. Se hoiti tilaa vuoteen 2001 asti, jolloin tila meni konkurssiin.
Jemnan kokeilu voisi toimia mallina kolmannelle sektorille.
Vuokraus pilkkahintaan
Salaisen kilpailutuksen jälkeen presidentti Zine El Abidine Ben Alin hallinto vuokrasi palmutilan kahdelle liikemiehelle. Toinen heistä on yrittäjä julkisten rakennustöiden alalla, ja toisen veli on kansalliskaartin kenraali Zitouni Chafreddine, joka osallistui kansanliikkeiden tukahduttamiseen vuonna 2008 Ghafassa Tunisian kaivosalueella.
– Vuonna 2002 lähetimme kuvernöörille ja presidentti Ben Alille vetoomuksen tämän vuokrajärjestelyn purkamiseksi, Tahri muistelee.
Viranomaiset vastasivat lyhyessä kirjeessä, että asukkailla ei ollut valitusoikeutta valtion päätöksestä.
– Tällä sopimuksella meidät ryövättiin taas kerran, sanoo Tahri vihaisena.
Tilan vuokranneet kaksi liikemiestä maksoivat kumpikin tilasta 9 000 dinaaria (3 600 euroa) vuodessa ja työllistivät siellä 14 ihmistä, vaikka sopimuksen mukaan heidän olisi pitänyt luoda lisää työpaikkoja.
Tätä voi verrata siihen, että APJO myi lokakuun 9. päivänä vuoden 2016 sadon 1,7 miljoonan dinaarin (700 000 euron) hinnalla. Yhdistyksellä on nyt 133 työntekijää, kaikki Jemnan kylästä.
Siksi onkin loogista, että vuoden 2011 vallankumouksen aikana Jemnan asukkaat kohdistivat vihansa juuri keitaisiin.
– Se tapahtui itsestään, spontaanisti, selittää toimintaan osallistunut Zied Khali, joka on nykyisin hoitaa yhdistyksen hallintoa.
Satumainen vallankumous?
Se, mitä tapahtui seuraavaksi, voi kuulostaa suorastaan satumaiselta vallankumoukselta. Yhdistyksen hallituksen jäsenet työskentelevät vapaaehtoisina, ja he edustavat erilaisia poliittisia kantoja, nationalisteista vasemmistolaisiin ja islamisteihin.
– Ne, jotka tahtovat politikoida, menevät Jemnan ulkopuolelle, sanoo Ben Abdessalam.
Toiminnan päälinjoista keskustellaan ja niistä päätetään säännöllisissä yleiskokouksissa.
Työttömyyden vaivaamalla seudulla yhdistyksen on täytynyt löytää käytännöllisiä ratkaisuja tähän ongelmaan.
– Alussa tilalle töihin menevät miehet valittiin arvalla, mutta siitä tuli riitaa, koska joidenkin tilanne on vaikeampi kuin toisten, esimerkiksi perhe ruokittavana tai eläkemaksuja maksettavana, Khali kertoo.
Neuvottelut hallituksen ja jemnalaisten välillä ovat jumissa.
Yhdistys ryhtyikin palkkaamaan väkeä ihmisten taloudellisen tilanteen ja tarpeiden perusteella. Työntekijät palkataan vuodeksi kerrallaan, kiinteällä 15,2 dinaarin (6 euron) päiväpalkalla.
– Ennen vuotta 2011 työntekijöitä ei ollut tarpeeksi. Liikemiehet tahtoivat mahdollisimman suuret tuotot mahdollisimman pienellä työvoimalla, sanoo keski-ikäinen työläinen Taher Yahia, joka on työskennellyt tilalla pätkittäin vuodesta 1986.
– Nyt tila on hyvässä kunnossa, hän sanoo.
Pellot ovat puhtaat ja hyvin kastellut, ja taatelit on asianmukaisesti suojattu muovipeittein.
Voitot paikallistasolle
Kun liikemiehet eivät enää vie tilan tuottoja, on voitot sijoitettu paikallisesti.
– Yhdistys tuli kysymään meiltä, mitä tarvitsemme, kertoo Bechir Hamami, peruskoulun johtaja Jemnasta.
– Opetusministeriön kanssa sovittiin luokkahuoneiden, vessojen ja suihkujen rakentamisesta yhdistyksen rahoituksella, hän sanoo.
Johtaja on ylpeä koulustaan. Hän esittelee koulun jalkapallojoukkueen viime aikoina voittamia palkintoja.
– Pääsimme Delice-Danone -turnauksen finaaliin. Voitko kuvitella! Etelätunisialaisesta pikkukylästä tuleva joukkue pääsi loppuotteluun. Kiitos siitä kuuluu yhdistykselle, joka on tukenut meitä, hän myhäilee.
– Jos yhdistys häviää, se on suuri menetys. Meillä ei olisi täällä enää mitään. Ministeriö ei tee mitään hyväksemme, sanoo huolissaan Jemel Rahimi, toisen paikallisen peruskoulun johtaja.
Tukea kulttuurille
Yhdistys on tukenut myös sosiaalisia ja kulttuurisia järjestöjä sekä festivaaleja. Terveydenhoitoa yhdistys tuki ostamalla terveydenhoitovälineistöä ja ambulanssin sekä palkkaamalla myös kuljettajan. Tämä oli ollut kymmenen vuotta työtön, vaikka oli valmistunut luonnontieteiden alalta.
Lisäksi yhdistys on rakentanut kunnalle katetun kauppatorin sekä urheilutiloja.
– Yhdistys on tehnyt viidessä vuodessa enemmän kuin mitä valtio on saanut aikaiseksi kuudessakymmenessä vuodessa, sanoo keski-ikäinen jemnalainen Ahmed Naja.
Café Gloriassa kyläläiset puhuvat valtion toiminnasta seudulla.
– Meidät on lähes täysin hylätty tänne, eräs toteaa.
– Valtio tekee täällä vähimmän mahdollisen. Se ei investoi mihinkään. Olemme saaneet valtiolta vain lupauksia. Satojen kyläläisten on täytynyt lähteä Ranskaan saadakseen töitä, sanoo eräs 20 vuotta Ranskassa asunut jemnalainen.
Paikkaa laiminlyöntejä
Mutta liberaali hallitus, jota sitovat Maailmanpankin ja IMF:n ehtojen mukaiset lainat, kokee tämän kiistatta onnistuneen kokeilun uhkaksi.
– Tunisiassa ei ole kahta valtiovaltaa, vain yksi, sanoo Kebilin kuvernööri Walid Lougini. Jemna kuuluu tähän maakuntaan.
Tahrin ja muiden yhdistyksen jäsenten mielestä APJO ei kuitenkaan ole syrjäyttänyt valtiota, vaan vain korvannut sen laiminlyöntejä tarjoutumalla tukemaan erilaisia projekteja ja instituutioita. Lisäksi useat näistä projekteista on toteutettu paikallisten ja valtion viranomaisten kanssa yhteistyönä.
– Jemnan vahvuus on se, että siellä siellä tehdyssä kokeilussa on pystytty ratkaisemaan käytännön ongelmat yksi toisensa jälkeen, sanoo riippumaton tutkija Wassim Laabidi, joka tutkii Jemnan tilannetta.
Jemnassa on omalla tavallaan konkreettisesti toteutettu sellaisia perustuslain periaatteita kuin paikallishallinto, paikallisdemokratia ja syrjäseutujen kehittäminen. Näitä periaatteita mikään vallankumouksen jälkeisistä hallituksista ei ole onnistunut toteuttamaan.
– Valtio on kimpussamme, koska se pelkää, että muut voisivat seurata malliamme, Naja toteaa.
Kokeilu uhka hallitukselle
Laabidin mukaan Jemnan kokeilu on hankala hallitukselle.
– Se on itsenäisesti toimiva liike, johon kuuluu sosiaalisuuden ja solidaarisuuden pohjalla toimiva talous, ja se liittyy laajempaan tyytymättömyyteen valtion omistamilla mailla Tunisiassa.
– Olemme valmiita neuvottelemaan, mutta valtionkin on tehtävä myönnytyksiä, Tahri sanoo.
Yhdistys on valmis vuokraamaan palmulehdot valtiolle toistaiseksi, kunnes kysymys maan omistuksesta on ratkaistu oikeudessa. Tämän ehtona yhdistys kuitenkin pitää sitä, ettei vuokraus estä tulevan viljelyvuoden maksujen suorittamista.
Joukko lakimiehiä valmisteleekin jo oikeustoimia maan omistusoikeuden palauttamiseksi jemnalaisille. Hallitus puolestaan ei haluaisi käyttää poliisia ja olisi valmis suostumaan vuokrajärjestelyyn, mutta yhdistys kieltäytyy, koska se ei suostu muuttamaan itseään yhtiöksi niin kuin hallitus vaatii.
– Me emme tahdo tehdä sitä. Siitä syntyisi meille monenlaisia ongelmia, selittää Ben Abdessalam.
Tahri varoittaa, että sellainen ratkaisu avaisi oven itsekkyydelle.
Uusi kehityksen malli
Tilannetta seuraava toimittaja Sabra Chraïfa näkee Jemnassa tilaisuuden jonkin uuden luomiseen.
– Jemnan kokeilu voisi toimia mallina kolmannelle sektorille julkisen ja yksityisen välissä. Mutta hallitus ei osaa arvostaa tämän sektorin potentiaalia, hän sanoo.
Jemnalaiset pelkäävät, että osallistava puoli palmutilan hoitamisessa katoaa hallinnollisiin muodollisuuksiin, jos yhtiö perustettaisiin.
– Jos maan nykyiset taloudelliset rakenteet olisivat toimivia, ei kehitys olisi kärsinyt näin katastrofaalisista seurauksista, eikä kansannousuja olisi tullut. On aika ajatella uutta kehityksen muotoa, tunisialaista mallia, Chraïfa sanoo.
Jemnassa nuoret epäilevät kaikkia hallituksen lupauksia. He uskovat, että jos hallitus ottaa tilan haltuunsa, keitaan tulot ohjataan muille alueille. Tällä hetkellä neuvottelut Jemnan ja hallituksen välillä ovat jumissa.
– Me uskomme valtion instituutioihin. Olemme valmiit neuvottelemaan. Mutta hallitus ei voi väittää olevansa demokraattinen pääkaupunki Tunisissa, jos se ei ole demokraattinen täällä, tiivistää Ben Abdessalam.
Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen
uutiskirje 
