Cukurin perheen olohuoneelle on levitetty valokuvia, piirustuksia ja asiakirjoja, jotka esittävät tai koskevat kurdiperheen 17-vuotiasta tytärtä, Rozerinia.
– Katsokaa, miten kaunis ja älykäs hän oli, sanoo hänen itkevä äitinsä jakaessaan vieraille kuvia tyttärestään. Nojatuolissa istuva Mustafa Cukur, Rozerinin isä, sytyttää savukkeen hermostuneesti.
Rozerin kuoli eräänä torstaina joulukuussa 2015 yhteen, päähän ammuttuun laukaukseen. Turkin viranomaiset väittävät hänen kuuluneen Kurdistanin työväenpuolueeseen (PKK), joka on aseellinen kurdien vastarintajärjestö. Hänen perheensä kieltää syytöksen.
Kymmeniä järjestöjä on kielletty.
– Hän oli teini, ja kun hänet murhattiin, hän oli koulupuvussaan. He valehtelevat, isä vakuuttaa.
Ruumis toimitettiin perheelle vasta puoli vuotta myöhemmin.
– He veivät kaiken, mitä minulla oli, Mustafa Cukur sanoo.
– Sorron ja sodan takia ihmiset pelkäävät puhua, mutta minä puhun, koska minulla ei ole enää mitään menetettävää, hän lisää.
Diyarbakirissa, Turkin kurdialueen epävirallisessa pääkaupungissa, on tavallisesti lämmintä, mutta alkuvuodesta 2017 ilma on hyytävän kylmä. Kaupungissa oli ennen paljon taloudellista, kulttuurista ja poliittista toimintaa, mutta puolentoista vuoden sodan sekä viime vuoden kesäkuussa tapahtuneen vallankaappausyrityksen jälkeisten puhdistusten takia kaupunki on keskushallinnon tiukassa otteessa.
Pelko vallitsee, mutta kurdien liike valmistautuu kevääseen.
Rozerin Cukur kuoli kapealla, sokkeloisella kujalla Diyarbakirin historiallisessa Surin kaupunginosassa. Vuosikymmeniä kestäneet taistelut PKK:n ja Turkin valtion välillä olivat siirtyneet vuoristosta kaupunkeihin.
Kahdet vaalit, välissä sota
Kesäkuussa 2015, sen jälkeen kun pommi-isku oli surmannut 32 nuorta vasemmistolaista kurdiaktivistia Surucissa, Syyrian rajan tuntumassa, PKK murhasi kaksi poliisia. Turkin ilmavoimat teki välittömästi vastaiskun Irakissa sijaitsevaan PKK:n päämajaan, ja samalla väkivalta levisi kurdikaupunkeihin.
Lähes kolme vuotta kestäneet rauhanneuvottelut päättyivät. Niillä oli pyritty lopettamaan konflikti, jossa oli kuollut yli 40 000 ihmistä. PKK syytti pommi-iskusta Turkin tiedustelupalveluja, vaikka tiedustelupalvelut itse syyttivät Isis-järjestöä.
Presidentti Recep Tayyip Erdoğan hyötyi väkivallasta. Pari viikkoa aiemmin, 7. kesäkuuta, vasemmistolainen Kansan demokraattinen puolue (HDP), joka oli toiminut välittäjänä PKK:n ja Turkin valtion välisissä rauhanneuvotteluissa ja pyrkinyt edistämään demokratiaa Turkissa, oli saanut ensimmäistä kertaa edustajia Turkin parlamenttiin.
Presidentti Erdoğanin Oikeus ja kehitys-puolue (AKP) menetti samalla enemmistönsä parlamentissa, ja tämän presidentti näki henkilökohtaisena loukkauksena varsinkin, kun HDP oli kehottanut kannattajiaan vastustamaan Erdoganin itsevaltaisia pyrkimyksiä.
Väkivallan yleistyessä AKP kutsui HDP:tä ”terroristien puolueeksi”.
PKK:n johtamat ja aseistamat nuoret taistelijat julistivat useita kaupunginosia, mukaan lukien Surin, itsehallintoalueiksi. Hallitus määräsi alueille ulkonaliikkumiskieltoja, ja taistelut kiihtyivät kalashnikoveilla ja singoilla aseistautuneiden taistelijoiden ja sotilaiden välillä. Armeija käytti raskasta tykistöä, panssarivaunuja ja helikoptereita.
Kun ulkonaliikkumiskielto Surissa oli hetkeksi kumottu, Rozerin oli mennyt tapaamaan ystäväänsä, joka asui siellä. Hän ei koskaan palannut.
Marraskuun 2015 vaaleissa hallitus voitti enemmistönsä takaisin, ja presidentti Erdoğan lupasi palauttaa rauhan ja tuhota kurdien terroristijärjestöt.
Ihmiset toivovat, että päästäisiin uudelleen neuvottelemaan rauhasta.
”Pahempaa kuin 1990-luvulla”
Taistelut Diyarbakirissa päättyivät maaliskuussa 2016. Kolme kuukautta myöhemmin kapinalliset oli ajettu pois kaikista kaupungeista.
Amnesty International -järjestön joulukuussa julkaiseman raportin mukaan noin puoli miljoonaa oli joutunut pakenemaan väkivaltaa ja 2 360 henkilöä, mukaan lukien 368 siviiliä, oli tapettu. Kokonaisia kaupunginosia oli tuhottu. Pommituksia tapahtuu edelleen.
Väkivallan päättyminen suurimmaksi osaksi on vienyt kurdivastarinnalta kyvyn saada kannattajiaan liikkeelle.
– Lähes joka ilta alueellemme tulee satoja poliiseja, jotka uhkailevat meitä, haukkuvat meitä ja tekevät taloihimme ratsioita, Mustafa Cukur kertoo.
– Nykyiset tapahtumat ovat paljon pahempia kuin 1990-luku, hän lisää viitaten sodan pahimpaan jaksoon, jolloin 15 000 ihmistä katosi. Nykyään, kun kurdijohtajia pidätetään, harvat osoittavat kadulla mieltään, vaikka vain vuosi sitten mielenosoittajia saatiin paikalle tuhansittain.
Kurdijärjestöjen historiallinen virhe?
Näinä synkkinä aikoina kurdien keskuudessa pohditaan, ketkä olivat syyllisiä tilanteeseen.
– Olemme aina kannattaneet HDP:tä, DBP:tä ja PKK:ta. Äänestimme heitä, annoimme heille ruokaa ja rahaa ja lapsemme, ja mitä he lopulta saivat aikaiseksi? He toivat sodan kaupunkiimme, sanoo eräs Surin vihainen asukas, joka haluaa pysyä nimettömänä.
Hänen mielestään HDP:n ja DBP:n (HDP:n paikallinen sisarpuolue, joka toimii kunnallishallinnon ja paikallispolitiikan tasolla) olisi pitänyt pystyä painostamaan PKK:ta ja muita sotilaallisia joukkoja enemmän, jotta väkivallan purkaukset olisi voitu estää.
Sah Ismail Bedirhangolu, Etelän ja koillisen liike-elämän ja teollisuuden yhdistyksen (DOGÜNSIFED) johtaja, ei pysty kätkemään pettymystään.
– Tämä ei ole historiallista vastarintaa, vaan historiallinen virhe, hän tokaisee.
Liikemiehen on vaikea uskoa hyvään lopputulokseen tilanteessa, jossa 2 000 kauppaa on suljettu, 15 000 työpaikkaa menetetty ja on koitunut laskematon määrä muuta vahinkoa.
– Sen lisäksi, että ihmiset menettivät sukulaisiaan, he ovat myös joutuneet konkurssiin, eikä heillä ole mahdollisuutta hankkia uusia tuloja, hän toteaa.
Hallituksen toimet sodan aiheuttaman taloudellisen vahingon korjaamiseen ovat riittämättömiä.
Hallitus ei ole panostanut jälleenrakennukseen.
– Kun ihmiset äänestivät, he halusivat rauhaa, eivät barrikadeja, hän sanoo.
Rauhanomaisia keinoja ei käytetty
Zeki Baran, toinen Diyarbakirin alueen DBP:n johtajista, uskoo kuitenkin yhä puolueensa linjaan.
– Kansa ei pystynyt puolustautumaan valtion hyökkäyksiä vastaan. PKK tuli kaupunkeihin opettamaan ihmisille, miten he voivat puolustaa itseään, hän vakuuttaa.
Baran korostaa, että DBP pyrki parhaansa mukaan estämään taistelut, mutta väkivallan yltyessä se ei ollut mahdollista.
– Ei meillä ollut mitään mahdollisuuksia. Emme voi verrata omia vaikutusmahdollisuuksiamme valtion voimaan ja vaikutusvaltaan, hän sanoo.
Gafur Turkay on yksi Diyarbakirin pienen armenialaisyhteisön johtohahmoista. Hänen mielestään vastuu kuuluu molemmille osapuolille.
– Mikä [taistelijoiden] tavoite oikein oli? Ihmisten puolustaminen? Silti ihmisiä kuoli ja kaupungin sydän tuhottiin.
Turkay näki tuhojen laajuuden saatuaan luvan vierailla Surp Giragos -armenialaiskirkossa, joka sijaitsee yhdellä Surin kuudesta yhä suljetusta alueesta. Niillä ulkonaliikkumiskielto on edelleen voimassa.
– Heillä oli mahdollisuus lähestyä ongelmaa rauhanomaisin keinoin ja ratkaista tämä tilanne, mutta kukaan heistä ei tehnyt niin. Valtion ei olisi ollut pakko turvautua aseisiin. He olisivat voineet saartaa alueen, ja taistelijat olisivat antautuneet ennen pitkää, hän vakuuttaa.
Laajoja puhdistuksia, kansa shokissa
Sodan ja kesäkuun 15. päivän vallankaappausyrityksen takia Turkin hallitus on pystynyt toteuttamaan laajat puhdistukset, joiden virallisina kohteina ovat olleet Fetullah Gülenin veljeskunta (jota syytetään vallankaappauksen suunnittelusta) sekä PKK.
– Seitsemän tuhatta HDP:n ja DBP:n jäsentä [mukaan lukien HDP:n molemmat johtajat ja useita kansanedustajia] on vangittu, 15 000 muuta on pidätetty ja heitä pidetään urheilukeskuksessa ja muissa laitoksissa, Zeki Baran luettelee.
Hallituksen joukot ovat vallanneet HDP:n tai BDP:n johtamista 116:sta kunnasta 63, ja niiden pormestarit on joko poistettu virastaan tai pidätetty. Ankarasta on nimitetty uusia hallinnoitsijoita, jotka ovat ensimmäisinä tekoinaan muuttaneet kaupungintalot linnoituksiksi ja kieltäneet kymmeniä järjestöjä – alkaen niistä, jotka puolustavat naisten oikeuksia. Diyarbakirissa toimivan IHD-ihmisoikeusjärjestön mukaan 370 järjestöä on lakkautettu.
– Kansa on shokissa, toteaa vakavana Mehmet Ermin, yksi IHD:n johtajista.
Kurdijärjestöjä ei saatu tuhottua
Poliisi on saanut poikkeustilan takia kesäkuusta lähtien pidättää kenet tahansa mistä tahansa rikkeestä 30 päivän ajaksi. Ensimmäisen viiden päivän aikana pidätetyllä ei ole edes oikeutta tavata asianajajaa.
– Joka päivä ihmiset pyytävät DBP:ltä apua, mutta tunnemme itsemme voimattomiksi, koska emme tiedä, kenen luokse voisimme heidät lähettää. Täällä ei ole asianajajia tai itsenäistä oikeus- ja tuomiojärjestelmää, Zeki Baran toteaa.
Lisäksi suurin osa kurdimedioista on suljettu.
DBP:n päämajassa Diyarbakirissa käytävät kuhisevat yhä toimintaa. Zeki Baran pysyy luottavaisena.
– Jos huomenna pidettäisiin rehelliset vaalit, me saisimme kaikkien niiden äänet, jotka äänestivät meitä kesäkuussa 2015, hän sanoo.
– Uskon, että kurdit tarvitsevat poliitikkojaan nyt enemmän kuin koskaan ennen. Me teemme vastarintaa heidän puolestaan, ja he tekevät sitä meidän puolestamme.
Siitä kaikki ovat Diyarbakirissa samaa mieltä, ettei kurdien poliittisia järjestöjä ole pystytty tuhoamaan.
– Ihmiset kyllä arvostelevat edustajiaan, mutta lopulta tukevat heitä kuitenkin, sanoo Mustafa Cukur.
Ne, jotka ovat ottaneet etäisyyttä HDP:hen ja DBP:hen, eivät todennäköisesti ryhdy kuitenkaan tukemaan hallitusta ja AKP:tä.
Kansanäänestys lisää presidentin valtaa
Huhtikuun alussa äänestäjät kutsutaan uurnille kansanäänestykseen perustuslain uudistuksesta, joka lisäisi huomattavasti presidentin valtaa. Kurdipuolueet ovat pitkään vastustaneet tällaisia muutoksia.
Zeki Baran pelkää, että valtion hyökkäys mediaa vastaan voi tehdä mahdolliseksi sen, ettei äänestystä järjestetä rehellisesti. Siksi puolue yrittää rakentaa verkostojaan uudestaan.
– Kuljemme ovelta ovelle, kaupasta kauppaan, kylästä kylään tapaamaan kansaamme ja muistuttamaan heitä siitä, että olemme yhä olemassa, sanoo Zeki Baran lisäten, että vaikka puolue ei pystyisi toteuttamaan kunnollista kampanjaa, kannattajat kertovat kuitenkin muille, miksi DBP ja HDP vastustavat perustuslain muutoksia.
Kansanäänestyksen alla ihmiset odottavat uusia rauhanneuvotteluja ja toivovat, että edellisten neuvottelujen kariutumiseen johtaneita virheitä olisi opittu välttämään. Jopa AKP-puolueen kannattajien mielestä perustuslain uudistuksessa on jätetty käyttämättä tilaisuus tehdä muutoksia Kaakkois-Turkissa.
– Olisin tahtonut nähdä uudessa perustuslaissa jotain kurdin kielestä ja kouluista kurdialueella, sanoo Aydin Altaç, AKP:n entinen kurdijohtaja Diyarbakirissa ja ASKON-nimisen yritysjohtajien yhdistyksen puheenjohtaja.
Altaçin mielestä kurdien tilanne johtuu pohjimmiltaan tasavallan perusrakenteista, joihin olisi tehtävä radikaaleja muutoksia. Vedoten romantisoituun kuvaan menneisyydestä ottomaanikaudella, jolloin valtio hänen mukaansa kohteli vähemmistöjä hyvin, paikallispoliitikko suhtautuu epäilevästi puolueensa nykyiseen yhteistyöhön nationalistisen Kansallinen liike -puolueen (NHP) kanssa.
– He eivät voi hyväksyä mitään hyvää kurdeille, hän sanoo.
Välittäjä putosi väliin
Aydin Altaç tahtoo, että uudet rauhanneuvottelut aloitettaisiin.
– Turkin kansalaisena minulla on oikeuksia ja odotuksia hallitusta kohtaan. Tahdon, että rauhanneuvottelut aloitetaan lyhyellä aikavälin sisällä, hän sanoo.
Altaçin mielestä tämä kuitenkin edellyttää muutoksia HDP:n ja BDP:n poliittisissa linjauksissa.
– Heidän on muutettava puheitaan, hän sanoo tarkoittaen, että kurdipuolueiden on lakattava vaatimasta, että presidentti Erdoğan luopuu vallasta.
Tässä onkin ongelman ydin, jota HDP ja BDP eivät vielä ole pystyneet ratkaisemaan. Monien mielestä kurdien poliittiset puolueet maksavat siitä, että ne toimivat välittäjinä aseellisten joukkojen ja hallituksen välillä samalla, kun ne vaativat hallitukselta demokraattisempaa linjaa.
Ehkä tästä syystä DBP vaatii kurdijohtaja Abdullah Öcalanin vapauttamista toivoen, että tämä voisi tuoda kurdit yhteen ja päästä sopuun Ankaran kanssa.
Gafur Turkayn mielestä HDP ei tehnyt virhettä, vaan toimi välittäjänä AKP:n ja PKK:n välillä, kahden puolueen, joilla ”ei ollut hyvää päämäärää”.
– Molemmat osapuolet ovat syyllisiä, molemmat tekivät virheitä.
Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen
uutiskirje 
