Helsingin Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaat kansanedustaja Silvia Modig ja kulttuuripersoona Wallu Valpio jakavat tänään torstaina sata ilmaista ämpäriä Helsingin keskustassa.
He kertovat haluavansa huomioida satavuotiaan Suomen myös kuntavaalien alla.
– Valitettavasti äärioikeisto on ominut monia kansallisia symboleja kuten suomileijonan ja siniristilipun, tehden niistä poliittisesti latautuneita. Ilmaiset ämpärit ovat kuitenkin suomalaisten suosiossa, joten päädyimme jakamaan sata ämpäriä Suomen itsenäisyyden kunniaksi, Modig jatkaa.
– Nationalistithan eivät meidän kansallistuotetta, eli ämpäriä omi! Suvaitsevana ihmisenä minäkin haluan kantaa ylpeänä ämpäreitä esimerkiksi landella kaivosta saunalle! Ämpäreitä on jaossa monessa eri värissä, sillä haluamme nostaa esille, että satavuotias Suomi on moninainen ja kulttuurisesti rikas maa, kertoo Valpio.
Ämpäreitä jaetaan Kampin Narinkkatorilla kello 20. Modigilla ja Valpiolla on tämän jälkeen yhteinen vaalitilaisuus Henry´s Pubissa kello 21 alkaen.