Kun korvaava työ lisääntyy työpaikoilla, myös siihen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet. Työntekijäpuolella myös luottamus työterveydenhuollon puolueettomuuteen horjuu toisinaan.
Martimo muistuttaa, että työterveyshuolto lähti alun alkaen isojen yritysten omista työterveyshuolloista liikkeelle, jolloin työterveyslääkäri oli saman isännän palveluksessa kuin siellä käyvät potilaatkin.
– Silloin tätä ei koettu ongelmaksi. Mutta tunnistan tämän ongelman siten, että ehkä kaupalliset voimat ovat nyt jylläämässä myös työterveysmarkkinoilla niin paljon enemmän. Että kyllä työterveyslääkäreiden pitää pitää kirkkaasti mielessä, että he ovat lääketieteellisiä asiantuntijoita ja heillä on tietty etiikka, jonka mukaisesti heidän täytyy toimia, Martimo sanoo.
Laki tuntee vain työkykyisyyden ja työkyvyttömyyden
Asia on Martimon mukaan yhä useammin esillä Työterveyslaitoksen koulutustilaisuuksissa.
– Ja kirjoitan parhaillaan Duodecimille Työstä terveyttä -kirjaa, jossa tämä asia kirjoitetaan auki. Paineita voi olla, mutta silloin lääkärillä on oikeus toimia lääkärinä ja toimia ennen kaikkea sitä potilaan etua ajatellen, hän sanoo.
Siitä, millaisia käytännön ongelmia korjaavan työn malleihin käytännössä liittyy, ei ole tutkittu ainakaan Työterveyslaitoksella. Ratkaisuja käytännön ongelmiin on Martimon mukaan löydettävissä vain siten, että luottamushenkilöt osallistuvat aktiivisesti toimintatapojen laatimiseen.
– Ja koska terveysasiat ovat luottamuksellisia, työterveyshuolto ei niistä voi olla aktiivisesti yhteydessä mihinkään.
Tarvitaan yhteistyötä ja luottamusta
Kentältä tulee ammattiliitoihin viestiä siitä, että esimiehet pyrkisivät määrittämään työntekijän jäljelle jäävää työkykyä.
– Kyse on sairauteen liittyvästä työkyvyn alenemasta, ja siitä, miten sitä jäljellä olevaa työkykyä voidaan turvallisesti hyödyntää. Siihen vaikuttaa tietämys sairaudesta, joten kyllä mä lähtisin siitä, että jäljellä olevan työkyvyn määrittelyssä tarvitaan aina työterveyshuolto mukaan, Martimo sanoo.
Työnantaja päätettävissä on sitten se, minkälaisessa tehtävässä jäljellä olevaa työkykyä hyödynnetään.
– Työnantaja sanoo, että työpaikan kannalta on tärkeää tehdä tämmöisiä ja tämmöisiä asioita. Niistä sitten valitaan se työntekijälle sopiva työtehtävä. Työterveyshuolto ei voi mennä sanomaan, että henkilö on pantava vaikkapa paperitöihin. Silloin mennään sinne työnantajan direktio-oikeuden puolelle, hän jatkaa.
Asian tekee hankalaksi hänen mukaansa juuri se, että työn valinta ei ole kenenkään osapuolen yksin päätettävissä.
– Se edellyttää yhteistyötä ja luottamusta. Ja ne on asioita, joita ei saavuteta millään mahtikäskyllä. Kyse on tahtotilasta ja siitä että on luotu yhteiset tavoitteet toiminnalle ja on luotu yhdessä toimintatapa johon sitoudutaan, Martimo sanoo.
Työnantaja ei voi valita diagnooseja
Ammattiliitoista kerrotaan myös, että työantaja ei maksaisi sairausajan palkkaa kaikista sairausdiagnooseista. Kyse on esimerkiksi F-diagnooseista, joissa on muun muassa masennus- ja mielialahäiriöihin liittyviä sairauksia.
Martimo sanoo, että työnantaja ei voi näin valita sairauksia.
– Kaikki kansainvälisen tautiluokituksen mukaiset sairausdiagnoosit ovat samanarvoisia työkyvyttömyyslausunnoissa. Työnantaja ei voi niitä eritellä. Mutta nyt mennään juridiikan puolelle. Jos joku henkilö kokee kokeneensa vääryyttä, asia pitää viedä eteenpäin. Viime kädessä asia ratkeaa oikeudessa, tapauskohtaisesta.
Martimo korostaa, että F-diagnoosit ovat aivan samanlaisia kuin muutkin. Hän ei ymmärrä miksi työnantajat katsoisivat, että heillä on oikeus olla maksamatta näistä.
Martimo viittaa tapauksiin, joissa työnantaja ei ole maksanut palkkaa esimerkiksi työuupumuksesta, koska Kelakaan ei ole maksanut sairauspäivärahaa.
– Oikeudessa työnantaja on kuitenkin velvoitettu maksamaan palkka, Martimo sanoo ja lisää, että kyseisiä ennakkotapauksia työterveysasiantuntijan on kuitenkin vaikea yleistää.
Termit vakiintumattomia
Korvaavalle työlle on kentällä monia termejä. Puhutaan sopeutetusta, mukautetusta, kevennetystä jne työstä.
Martimo varaa korvaavan työn termin tarkoittamaan vain sitä korvaavaa työtä, josta on työehtosopimuksessa kirjaus.
Työntekijän työnkuvaa voidaan muokata myös esimerkiksi ns. varhaisen tuen mallin perusteella.
– Silloin työterveyshuollossa arvioidaan työkyvyttömyyttä ja jäljellä olevaa työkykyä ja arvion perusteella työterveyshuolto voi tehdä ehdotuksia työn muokkauskeinoista, Martimo sanoo.
Työterveyslain mukaan työterveyshuollon velvollisuus on tehdä ehdotuksia työn sopeuttamiseksi työntekijän terveyteen ja toimintakykyyn sopivaksi. Martimo korostaa, että tässä työterveyshuoltoa sitoo laki potilaan asemasta ja oikeuksista.
– Eli sitä työtä tehdään yhteisymmärryksessä potilaan eli työntekijän kanssa. Ja työpaikkoja taas on ohjeistettu, että tarjottavan työn täytyy olla työsopimuksen mukaista.
Martimo selventää, että vain aloilla, joissa korvaavasta työstä on sovittu työehtosopimuksissa, on mahdollista yhdessä sovitulla tavalla tarjota sellaista työtä joka ei ole työsopimuksen mukaista.
– Tarjottavan työn pitää lisäksi olla mielekästä, vastata henkilön ammattitaitoa eikä siitä saa tulla taloudellisia sanktioita henkilölle, joka sairasloman sijaan jatkaa hänelle sopivissa työtehtävissä, Martimo sanoo.
Laki ei tunne osatyökykyisyyttä
Lainsäädäntö ei tunne korvaavaa työtä, miksi?
– Kysymys liittyy korvaavan työn käsitteeseen. Meillähän on olemassa osasairauspäiväraha, jossa täysaikaista sairauspoissaoloa korvataan, sillä että henkilö on osa-aikaisesti töissä. Tämä on yksi tapa tehdä tilapäisiä järjestelyjä jäljellä olevan työkyvyn mukaan, Martimo sanoo.
Hän jatkaa, että haasteena asiassa on se, että korvaava työ niin lavea ja epämääräinen käsite.
– Näin epämääräisestä käsitteestä on vaikea tehdä lainsäädäntöä sinällänsä. Kysymys on enemmänkin ehkä siitä, että meillä ei ole laissa määritelty osatyökykyisyyttä. Meillä on vain työkykyinen ja työkyvytön.
Lisää ammattiliittojen näkemyksiä korvaavan työn käytännöistä 8.6.2017 ilmestyvästä Kansan Uutiset -paperilehdessä.
uutiskirje 
