Miellämme kotimaamme tasa-arvon mallimaana. Yli satavuotias luokkien ja sukupuolten välinen poliittinen tasa-arvo – äänioikeus ja vaalikelpoisuus – on toki oikeutetustikin ylpeyden aihe, samoin kuin naisten työssäkäynti ja itsemääräämisoikeus.
Suomessa on kuitenkin sokea piste naisiin kohdistuvan väkivallan, perheväkivallan ja seksuaalisen väkivallan kohdalla. Vaikka kyseessä on yksi vakavimmista ihmisoikeusongelmista, ympäröi aihetta edelleen vaikeneminen, häpeä – ja rahoituksen puute.
Niin sanottu Istanbulin sopimus, Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta, tuli meillä voimaan melkein kaksi vuotta sitten. Sopimus on ensimmäinen eurooppalainen oikeudellisesti sitova sopimus, joka koskee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, ja se on sekä ihmisoikeussopimus että rikosoikeudellinen sopimus.
Kyse on kotoperäisestä tavasta käyttää nyrkkiä tai haulikkoa, alistamista ja häpeää.
Istanbulin sopimus on yksityiskohtainen ja määrittelee tarkasti rikokset, joiden tulee olla syytteenalaisia kansallisessa lainsäädännössä. Tällaisia ovat esimerkiksi perheväkivalta, vainoaminen, pakkoavioliitto, naisten sukuelinten silpominen, pakkosterilointi ja seksuaalinen häirintä.
Kulttuuri, tavat, kunnia. Siitähän tässä on kyse. Eikä suinkaan uusien suomalaisten tavoista, vaan ihan kotoperäisestä tavasta käyttää nyrkkiä tai haulikkoa, alistamista ja häpeää.
Jokin meillä Suomessa ylläpitää edelleen kulttuuria, jonka vuoksi esimerkiksi Istanbulin sopimuksen edellyttämät käytännön toimet ovat edenneet hitaasti.
Ensimmäistä kansallista toimeenpanosuunnitelmaa on nyt vihdoin alettu työstää, ja esimerkiksi uutinen Suomen ensimmäisestä seksuaaliväkivaltaa kokeneiden Seri-tukikeskuksen toiminnan aloittamisesta on sekin Istanbulin sopimuksen ansiota.
HYKSin Naistenklinikalla toimintansa aloittanut, yhden luukun periaatteella toimiva yksikkö on mallina myöhemmin muualle Suomeen perustettaville tukikeskuksille. Keskus palvelee kaikkia sukupuolia: naisia, miehiä ja transihmisiä, inter- ja muunsukupuolisia.
Onneksi kulttuurimme muuttuu. Poliittista tahtoa ja yhteisiä satsauksia tarvitaan ennen kuin rakenteet ja palveluverkosto väkivaltaa kokeneille saadaan kuntoon koko maassa.
uutiskirje 