Kansalaisliikkeiden ja toimittajien vainoaminen kertoo siitä, miten dramaattinen tilanne Turkissa on. Kaikki eivät kuitenkaan alistu pelotteluun eivätkä sulkeudu neljän seinän sisään.
Esimerkiksi läntisen Turkin Izmirissä on solidaarisuuteen perustuvilla siteillä vahvat juuret. Kaupunki on esimerkki syyrialaispakolaisten ja paikallisväestön rauhallisesta rinnakkainelosta. Taustalla ovat solidaarisuustalous, moninaisuuden kunnioittaminen ja vapaiden kohtauspaikkojen luominen. Ne luovat kaupunkiin oman erityisen ilmapiirinsä.
Izmirin sielu on historiallisesti ollut monikulttuurinen. Ennen vuoden 1922 katastrofaalista tulipaloa siellä asuivat sovussa kreikkalaiset, armenialaiset, eurooppalaiset ja turkkilaiset.
Izmir on ollut historiallisesti monikulttuurinen.
Kaikkein selvimmin Izmirin erityispiirteet näkyvät Basmanen kaupunginosassa.
Kurdeja ja syyrialaisia
Egeanmeren rannalla sijaitseva Izmir on Istanbulin ja Ankaran jälkeen Turkin kolmanneksi suurin kaupunki. Sen kolmen miljoonan asukkaan keskuuteen on asettunut 700 000 pakolaista, joista suurin osa on kurdeja ja Syyrian arabeja.
Kurdeista monet ovat saapuneet parin viime vuoden aikana, etupäässä Kaakkois-Turkista.
– Pakenimme Turkin armeijan pommituksia, konfliktista josta ei puhuta. Ei keskellä sotaa voi elää, sanoo kurdinainen värikkään asuintalonsa edessä.
Maansisäisten pakolaisten ohella on paljon Irakista ja Syyriasta saapuneita. Syyrialaisia on tullut erityisesti Alepposta sekä joistakin Rojavan (Länsi-Kurdistanin) kylistä. He ovat paenneet Isisin väkivaltaa sekä myös Turkin ja kansainvälisen Isisin-vastaisen koalition islamististen liittolaisten hyökkäyksiä.
Syyrian arabeja on saapunut jo vuosia kestäneen sisällissodan aikana, ja monet heistä ovat ehtineet saada virallisen pakolaisstatuksen Turkissa.
Suuri osa Izmiriin asettuneista maahanmuuttajista asuu kaupungin keskustassa sijaitsevassa Basmanen kaupunginosassa. Pelkästään tässä kaupunginosassa arvioidaan nyt olevan 300 000 kurdi- ja arabipakolaista. Heidän lisäkseen Basmanessa on turkkilaisia sekä romaneja, jotka ovat muuttaneet sinne ottomaani-imperiumin aikana. He ovat olleet perinteisesti sosiaalisesti syrjäytettyjä – kuten nyt monet uudemmat tulokkaat.
Basmanen rauhallisuudesta huolimatta on pakolaisten tilanne Turkissa vaikea, erityisesti EU:n ja Turkin viime vuonna tekemän palautussopimuksen jälkeen.
Kaupunginosan uhkana ovat Turkin viranomaisten lukuisat ”uudistussuunnitelmat” sekä poikkeustilan vuoksi kiristynyt kontrolli.
Omaiset elossa
Basmane on kukkulan rinnettä kipuavien jyrkkien katujen ja vanhojen talojen sokkelo; osa taloista on värikkäitä, jotkut raunioina.
Eräällä värikkäällä kujalla seisoo poika puhelin kädessään. Hän on Mahmud (nimi muutettu), joka kutsuu minut teelle ahtaaseen mutta siistiin huoneeseensa.
– Olen Damaskoksesta lähtöisin oleva palestiinalainen. Yhdessä äitini ja vammaisen sisareni kanssa meidän oli tehtävä surullinen lähtöpäätös, ja niin olemme täällä, yhä Turkissa. Olemme olleet täällä jo kauan.
Huoneeseen kurkistaa Mahmudin sisar Nara (myös muutettu nimi), joka infektiotaudin vammauttamana istuu pyörätuolissa. Nara on kurkkuaan myöten täynnä sotaa ja haluaisi matkustaa Saksaan. Siitä on tullut hänelle kärsimysten tien päässä väikkyvä päämäärä.
Televisiossa aletaan puhua Syyriasta. Huoneeseen laskeutuu synkkä hiljaisuus. Hetken kuluttua Nara sanoo veljelleen: – Käännä pois tuo verilöyly.
Syyrialaispakolainen iloitsee kotoa saapuvasta viestistä: ollaan elossa.
– Haluaisin käydä Vatikaanissa joskus, Nara sanoo minulle hymyillen.
Puhelin soi. Siellä on sisarusten isä, joka on yhden poikansa kanssa jäänyt Syyriaan. Puhelu jää lyhyeksi.
– Me voimme hyvin, suukkoja teille kaikille.
Vain muutamia sanoja, mutta nykyhetken Syyriassa ne merkitsevät kaikkea: ollaan elossa.
Talo kukkulalla
Korkeimpana Basmanessa kohoaa Aleksanteri Suuren linna. Sen juurella sijaitseva alue tunnetaan nimellä Kadifekale. Se koostuu etupäässä laittomasti rakennetuista taloista, joista käytetään nimitystä gecekondu (yhdessä yössä rakennettu). Tänne on sijoittunut valtaosa Basmanen maahanmuuttajista, erityisesti kurdit.
Seinillä näkee maalauksia, joissa ylistetään PKK:ta (Kurdistanin työväenpuolue) sekä Syyrian Kurdistanin eli Rojavan asejoukkoja YPG:tä ja naistaistelijoista koostuvaa YPJ:tä. Rojavan joukot käyvät kiivaita taisteluja Isisiä ja monilukuisia muita ääri-islamistien ryhmiä vastaan.
Toisissa seinämaalauksissa ilmaistaan tuki HDP:lle (kansan demokraattinen puolue), erityisesti kurdeja mutta myös muuta presidentti Recep Tayyip Erdoğanin vastaista oppositiota kokoavalle puolueelle. HDP on joutunut Turkin hallituksen ankaran painostuksen ja pidätysten kohteeksi.
Tärkeä kohtaamispaikka Kadifekalessa on Kapilar (”Ovet”), radikaalivasemmiston eri ryhmien aktivistien pari vuotta sitten perustama yhteinen tila.
Kapilar on suosittu keskustelupaikka, ja sinne tullaan eri puolilta Izmiriä. Siellä järjestetään kokouksia sekä kulttuuri- ja poliittisia tilaisuuksia, joita leimaa fasismin ja seksismin vastaisuus, sosiaalinen ekologia, solidaarisuus ja rasismin eri muotojen kieltäminen. Tällaiset ajatukset kuulostavat suorastaan kerettiläisiltä Turkin tämänhetkisessä autoritaarisessa ilmapiirissä.
Mutta Kapilar ei ole pelkästään sitä. Siellä perustettiin poliittisesti monimuotoinen yhteenliittymä Iniziativ. Osa sen aktiiveista oli aiemmin perustamassa keskusta.
– Iniziativ perustettiin tilamme kävijöiden yhteisestä tarpeesta luoda paikan avoimeen luonteeseen pohjautuva poliittinen yhteisö, kertoo eräs aktiiveista.
Paikka karkotetuille
Rakennuksessa on kaksi kerrosta. Pohjakerroksessa on itse kohtaamispaikka. Yläkerrassa afrikkalaisturkkilaista syntyperää oleva Yalcin vastaa avustustarvikkeiden – etupäässä vaatteiden – keräämisestä ja jakamisesta tarvitsijoille, erityisesti pakolaisille.
– Monet Kapilarin kävijöistä auttavat minua, mutta avustustoiminta on toimintakeskuksesta riippumatonta.
Alakerran kokoustila ei keskity pelkästään pakolaisten asioihin, vaan se on avoin paikka kaikille heidän alkuperästään tai sosiaalisesta asemastaan riippumatta. Eräs aktiiveista sanoo, että vaikka monet kävijöistä ovatkin maahanmuuttajia, käy siellä myös turkkilaisia. Jotkut Basmanessa kyllä arvostelevat keskusta ja väittävät, että sen toiminta on suunnattu vain ulkomaalaisille.
Suurinta osaa Kapilarin toiminnasta pyörittävät itsenäisesti eri ryhmät, jotka saavat käyttöönsä tiloja, mutta eivät ole suoraan kytköksissä Kapilarin taustavoimiin.
On selvää, että Erdoğanin hallituksen murskatessa oppositiota on Kapilarista tullut myös kohtaamispaikka monille sellaisille poliittisille ryhmille, joiden toimistot ja kokoustilat on suljettu. Usein on meneillään samanaikaisesti useamman ryhmän kokouksia.
Fatman toiveet
– Mistä sinä olet tullut? kysyn yhdeltä Kapilarin pihassa istuvalta tytöltä.
– Olen Alepposta, Fatma (nimi muutettu) vastaa.
Juomme yhdessä teetä.
– Olen syyrialainen, mutta koska osaan turkkia, haluan auttaa yhdistyksiä, jotka tekevät työtä pakolaisten parissa. He tarvitsevat jonkun, joka osaa turkkia ja pystyy kääntämään sen arabiaksi, kertoo Fatma.
– Kaikilla tulijoilla on monta estettä ylitettävänään, ja yksi niistä on kieli. Minä olen selvinnyt siitä esteestä, koska aloin opiskella turkkia heti saavuttuani.
Mitä Fatma toivoo tulevaisuudelta?
– Näen itseni tulevaisuudessa jossain kolmannessa maassa, Insh’Allah, ehkä opiskelijana. Sitä haluaisin nyt.
Basmanen monikulttuurisessa kaupunginosassa sijaitseva Kapilar on positiivinen esimerkki sosiaalisesta laboratoriosta, jossa ei ole hierarkkisia tai autoritaarisia rakenteita, ja jossa jokainen kävijä otetaan vastaan solidaarisen yhteisön aktiivisena jäsenenä. Se on valonpilkahdus nykyhetken Turkin painostavan ilmapiirin keskellä.
Käännös: Arto Huovinen
uutiskirje 
