K-pop, Etelä-Korean arveluttava lähettiläs

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Etelä-Korea on vakiinnuttanut paikkansa G20-maiden joukossa. Maan nuorisotyöttömyys on kasvanut, mutta samaan aikaan on korealainen popmusiikki eli k-pop valloittanut kuuntelijat Yhdysvalloissa, Euroopassa ja erityisesti Aasiassa.

Popmusiikki on yksi Etelä-Korean tärkeimmistä vientituotteista, ja maan kulttuuri-, urheilu- ja matkailuministeriön mukaan se on suurin houkutin turisteille. Souliin matkustaa nuoria maailman kaikilta kulmilta k-popin konsertteihin, joita pidetään 67 000 katsojaa vetävällä, jalkapallon vuoden 2002 MM-kisoihin rakennetulla stadionilla. K-popilla lasketaan olevan 35,5 miljoonaa fania 86 maassa, joista 26 miljoonaa Aasian ja Tyynenmeren maissa.

Viime vuonna löivät k-popteollisuuden suurimmat yhtiöt ennätyksensä sekä myynnissä että voitoissa. K-popin menestys on kuitenkin rakennettu orjasopimuksille. Yhtiöt sitovat ”taiteilijaharjoittelijat” pitkiin sopimuksiin, joiden sisältöön ja voitonjakoon he eivät voi mitenkään vaikuttaa.

Sekä paikallisten Fair Trade -järjestöjen juristit että esiintyjien vanhemmat ovat arvostelleet yhtiöitä. Heidän mukaansa nuoret pannaan vuosien ajaksi tekemään pitkiä työputkia surkeissa työoloissa ja muodollista korvausta vastaan.

Valtion varoilla tuettu vientituote

Etelä-Korean hallitus on tällä vuosikymmenellä korvamerkinnyt yhden prosentin valtion budjetista popteollisuudelle myönnettäviin tukiaisiin ja halpakorkoisiin lainoihin. Se on myös investoinut useisiin projekteihin k-popin viennin edistämiseksi.

Edellinen, viralta pantu hallitus teki k-popista Etelä-Korean lähettilään maailmalla ja käytti sitä ulkopolitiikan ”pehmeän vaikutusvallan” välineenä sekä markkinoinnin edistäjänä, josta hyötyi muun muassa korruption riivaama jättiyhtiö Samsung. Hallitusta arvosteltiin siitä, että se katsoi orjasopimuksia läpi sormien ja tuki julkisilla varoilla teollisuutta, joka oli jo taloudellisesti vahvaa.

Todistajanlausunnot popteollisuuden orjasopimuksista seurasivat toisiaan viime vuonna. Tänä vuonna muun muassa k-popin suuri tähti ja idoli Jay Park on avautunut kokemuksistaan kertoen häneen kohdistetusta fyysisestä väkivallasta. Se oli viimeinen pisara, joka sai poliittisen johdon reagoimaan, k-popteollisuuden käytettyä mahtiasemaansa vuosien ajan väärin.

Huhtikuun 2016 vaaleissa sai oppositio vahvan aseman parlamentissa, ja sen aloitteesta joutui siipeensä saanut hallituspuolue Saenuri viime maaliskuussa määräämään suurimmat yhtiöt – YG Entertainment, JYP Entertainment, SM Entertainment, FNC, Cube, Jellyfish, DSP Media ja LOEN Entertainment – muuttamaan harjoittelijasopimusten laittomat osat. K-popin suuret yhtiöt eivät esimerkiksi enää voi välittömästi irtisanoa työntekijöitään ilman pätevää syytä.

Korruptiosotkut horjuttivat johtajia

Jättimäisten monialayritysten, chaebolien, hallitsemassa Etelä-Koreassa tällaista poliittista voimannäyttöä voi pitää merkittävänä urotekona. K-popteollisuuden johtajat ovat kuitenkin muiden yritysjohtajien tavoin yhä järkyttyneitä yhteiskuntaa viime vuonna mullistaneista tapahtumista.

Siitä, miten aktivistien, tutkijoiden ja riippumattomien mediatalojen perusteellisella ja sitkeällä työllä kaivettiin esiin ja julkistettiin todisteet korruptiosotkujen ketjusta. Miten miljoonat ihmiset lähtivät kuukausien ajan joka lauantai useissa suurkaupungeissa rauhanomaisiin mielenosoituksiin korruptiota ja vallan väärinkäyttöä vastaan. Miten todistusaineisto johti yritysjohtajien ja ministerien vankilatuomioihin ja aiheutti presidentti Park Geun-hyen (Saenuri) erottamisen.

Mullistukset ovat tehneet yritysjohtajista (ainakin toistaiseksi) yhteistyöhaluisempia kuin koskaan aikaisemmin. Lyhyesti sanottuna ne ovat raivanneet tilaa uudenlaiselle työmarkkinapolitiikalle.

Mutta edellinen hallitus ei ummistanut silmiään pelkästään k-popin orjasopimuksilta, vaan myös sen sisällöltä eli yhtiöiden sanelemalta koreografialta, musiikilta ja sanoituksilta, jotka ovat täysin ristiriidassa maan virallisten tasa-arvotavoitteiden kanssa. Julkisessa keskustelussa ovat kriittiset äänet korostaneet häpeävänsä sitä, että tytöistä ja nuorista naisista seksiobjekteja tekevästä, pornoteollisuudesta poseerausmallinsa omaksuneesta k-popista on tehty Etelä-Korean kulttuurilähettiläs.

K-pop kasvattaa tunkkaisiin asenteisiin

Feminististen taloustieteilijöiden kansainvälisen yhdistyksen kesällä Soulissa pidetyssä vuosikonferenssissa esittivät Korea Universityn kansainvälisen tutkimuksen laitoksen tutkijat Robert Rudolf ja Lin Xi tutkimusraportin Does K-pop Reinforce Traditional Gender Attitudes? Evidence from a New Asian Data Set. He esittävät tutkimuksessa ajatuksen, jonka mukaan k-pop on muuttanut aasialaisten nuorten asenteita ja arvoja kohti perinteisempää ja seksismiin pohjautuvaa aatemaailmaa.

Rudolf ja Lin tutkivat, mitä 4 882 k-popfania Indone-siasta, Japanista, Kiinasta, Malesiasta, Etelä-Koreasta, Taiwanista ja Thaimaasta ajattelee tasa-arvokysymyksistä – mikä on heidän asenteensa kotitöiden jakamiseen ja lastenhoitoon, miten he suhtautuvat siihen, jos vaimolla on korkeammat tulot kuin miehellä ja mitä mieltä he ovat siitä, että suurin osa yhteiskunnan valta-asemista on miesten hallussa.

Tutkijat vertasivat k-popin uusien fanien vastauksia niiden vastauksiin, jotka olivat olleet faneja kauemmin kuin kolme vuotta. He tulivat siihen tulokseen, että asennemuutosta kohti traditionaalisempaa ja seksistisempää ajattelutapaa kohti todella tapahtui – ja sitä enemmän, mitä kauemmin nuoret olivat kuluttaneet k-popia.

Tutkimuksen voisi ajatella olevan heikolla pohjalla, mutta ei ole mitenkään uutta tietoa, että ympäröivä asenneilmasto vaikuttaa yksilöihin ja ryhmiin. Uutta ei ole myöskään tieto siitä, että populaarikulttuurissa on seksismiä, aivan samalla tavalla kuin sitä on satoja vuosia vanhoissa oopperalibretoissa tai uudemmissa näytelmissä, joita esitetään arvostetuilla näyttämöillä kautta maailman.

Etelä-Korean edellinen hallitus siis sponsoroi sitä musiikkiteollisuuden osaa, joka hyväksyy nuorten naisten ja miesten työskentelemisen orjuutta muistuttavissa olosuhteissa – tai oikeastaan pakottaa siihen. Se pakottaa heidät esittämään itsensä ja muut seksiobjekteina, ja muovaa tällä tavalla miljoonien nuorten arvoja kohti perinteisempää käsitystä sukupuolista ja seksistisiä asenteita. Näin virallinen taho kaivoi maata julkilausuttujen tasa-arvotavoitteiden alta.

Toteutuvatko luvatut uudistukset?

Seksismi ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kulttuuriin. K-popbisneksen nuoria viekoitteleva seksismi heijastaa Etelä-Koreassa kaikkialle ulottuvaa patriarkaattia. On tutkimuksilla vahvistettu tosiasia, että tuhansia naisia irtisanotaan äitiysloman aikana. Etelä-Korea on kaukana muiden OECD-maiden takana Global Gender Cap -indeksissä: niin korkeasti kuin vähemmän koulutettuja naisia syrjäytetään työmarkkinoilta, vaikka naiset ovat miehiä aktiivisempia työnhakijoita. Valtionhallinnon korkeam-milla portailla on vähän naisia samoin kuin maata kätköistä hallitsevan elinkeinoelämän johdossa.

Kaikki puolueet rikkovat vuodesta 2000 asti voimassa ollutta lakia sukupuolikiintiöistä. Nyt, 17 vuotta myöhemmin, on parlamentissa 51 naista. Jos kiintiölakia noudatettaisiin, olisi parlamentin 300 paikasta naisilla 101.

Astuessaan toukokuussa presidentin virkaan sanoi Demokraattisen puolueen Moon Jae-in, entinen ihmisoikeusjuristi, että uusi hallitus ”joutuu aloittamaan työnsä matalan kasvun, taloudellisen eriarvoistumisen ja työväestön talousvaikeuksien aikana”. Pyrkiessään parantamaan työmarkkinoille pääsyn mahdollisuuksia ja vähentämään chaebolien valtaa on Moon luvannut taloudellisia ja rakenteellisia uudistuksia.

Uudistukseen tarvitaan syvälle käyviä muutoksia niin työtapoihin kuin yritysjohtajien ja poliitikkojen patriarkaaliseen kulttuuriinkin. Nähtäväksi jää, sisältyykö presidentti Moonin uudistuksiin maan tasa-arvotavoitteiden kunnioittaminen. Aikovatko uusi presidentti ja hallitus lopettaa nuorten indoktrinoimisen seksistiseen ajatusmaailmaan – ja aivan aluksi, aikovatko he noudattaa kiintiölakia ja lopettaa seksismin subventoimisen julkisilla varoilla?

Käännös: Arto Huovinen