Koreografi muuttaa ajatuksen liikkeeksi

Ensi-iltaan on kaksi viikkoa aikaa ja ilmassa on monta palloa. Susanna Leinonen Companyn tanssijat ovat juuri palanneet esiintymismatkalta Meksikosta ja osa lähtee vielä ennen ensi-iltaa nykytanssifestivaaleille Saksaan.

”Toivottavasti puhelimesi on äänettömällä.”

Näin alkoi viesti, jonka Leinonen lähetti haastattelua edeltävä yönä Nasty-teoksensa pukusuunnittelijalle. Aamuyöllä saatu uusi idea puvustukseen vaati tulla jaetuksi heti.

Kun nykytanssiryhmä valmistautuu ensi-iltaan, tunnelma on hikinen.

– Vauhdikasta ja ratkaisujen täyteistä aikaa, kuvailee Susanna Leinonen.

Ratkaisuja täytyy tehdä monella tasolla: toisaalta tässä hetkessä ja toisaalta ryhmän tulevaisuutta koskien vuosiksi eteenpäin.

Yksi pitkäaikainen hanke Companyn kanssa on Tanssisesonki.

– Sen alulle saaminen on ollut kiinnostavaa. Että mitä tapahtuu, jos oikeasti työllistetään taiteilijoita järkevillä palkoilla ja työajoilla.

– Kuulostaa ehkä lyhyeltä ajalta, mutta alalla, jossa lähes kaikki ovat freelancereita, neljän kuukauden työllistyminen mahdollistaa ryhmälle ihan erilaisen työskentelytavan.

Nasty: uhkakuvia ja kontrollia

Yleensä Leinosella on harjoittelun alkaessa mielessään melko selkeä konsepti. Tällä kertaa aihepiiri on ohjannut jakamaan ja tekemään enemmän yhdessä työryhmän kanssa.

– En ole myöskään halunnut kiirehtiä. On ollut luotettava siihen, että ne kuvat ja tavat purkaa asia tanssiksi ja fyysiseksi liikkeeksi tulevat, vaikka vähän hitaammin.

Millaisista teemoista Nastyn teko lähti liikkeelle?

– Dystopiat ja uhkakuvat, tietenkin ilmastonmuutos. Uutiset ääriliikkeiden noususta. Donald Trumpista tuli presidentti ja maailmaa johdetaan pelolla, Leinonen luettelee.

Teoksen nimi napattiin Trumpin vastaehdokkaalleen Hillary Clintonille osoittamasta lausahduksesta ”Such a nasty woman”. Se kolahti Leinoseen henkilökohtaisestikin, mutta siitä tuonnempana.

Osittain Trumpin kautta Leinosen katse alkoi kääntyä naisiin ja naisten itsemääräämisoikeuteen. Millaista uhkaa siihen kohdistuu ja mihin se voi äärimmillään johtaa.

Hän sanoo huomanneensa, että epävarmuuden äärellä tukeudutaan konservatiivisiin arvoihin ja käsityksiin. Tämä näkyy erityisesti naisiin kohdistuvana kontrollointina.

– Tuntuu, että heti kun maailmaan tulee painetta ja pelkoa, aletaan rajoittaa naisten olemista. Jollei tästä puhuta ja näitä asioita nosteta koko ajan esille, tasa-arvo ei toteudu.

Ajatustyö, joka alkoi globaaleista uhkakuvista tarkentui ensin naiseen ja lopulta kouriintuntuvan lähelle: omaan kehoon ja siihen kohdistuviin odotuksiin.

Painekattilan purkua

Leinonen kertoo kuinka työryhmässä on keskusteltu paljon naisen ja erityisesti naistanssijan paikasta.

– Keski-Euroopassa on koetansseissa tavallista laittaa tanssijat riviin ja tehdä ensimmäinen karsinta pelkän pituuden, painon ja ulkonäön perusteella, ilman että edes pääsee näyttämään osaamistaan.

Eivätkä kriittisen katseen alla ole vain aikuiset ammattitanssijat.

– Meitä on arvosteltu pienestä pitäen kehomme ominaisuuksista ja on pitänyt elää sen kanssa onko minulla liian isot jalat tai vääränlainen pää, sovinko muottiin.

– Sitä pidetään ihan ookoona sanoa suoraan, että sinussa on joku vika. Sitä ei juuri mietitä, mitä se tekee kasvavalle nuorelle, että 10-vuotiaalle sanotaan että vieruskaveri on ihan täydellinen, sinä et.

Näitä patoutumia on ryhmässä purettu, kuin höyryä painekattilasta. On haettu naisen raivoa ja opeteltu voimakasta äänenkäyttöä karate-työpajassa.

Monen roolin nainen

”Nasty woman” (ilkeä nainen) resonoi myös Susanna Leinosen omassa elämässä. Määrätietoisuus koetaan Leinosen mukaan miesjohtajalle hyväksi ominaisuudeksi, mutta määrätietoisesta naisjohtajasta käytetään aivan toisenlaisia ilmaisuja.

– Kyllä mulla on tiukan maine. Haluan että asiat tehdään näyttämöllä tarkasti ja hyvin.

– Minulla on monenlaisia rooleja. Olen taiteellinen johtaja, koreografi, työnantaja, äiti ja tanssimaton pesijä. Jotenkin tuntuu, että mies voi vaan olla Pekka, joka purjehtii elämänsä eri roolien läpi samana pekkana, mutta naisen eri rooleihin kohdistuu jokaiseen omanlaisensa odotukset, pukeutumista myöten.

– Miten siinä osaa olla ilman että musertuu kaikkien odotusten ja oletusten ja katseiden alla, Leinonen pohtii.

Teoriasta tanssiksi

Kuinka ajatukset sitten muuttuvat liikkeiksi koreografin päässä ja kropassa?

– Olen aina ollut suuri surrealismin ystävä ja usein alkanut rakentaa tyyppiä, jonka habituksessa on jotain outoa.

Esimerkiksi ensimmäisessä tilausteoksessaan, Kansallisbaletille tehdyssä Suo tihkua vihreä tammi Leinosella oli käytössään neljä tanssijaa ja oopperan suuri näyttämö.

Silloin Leinoselle oli itsestäänselvää, että hän käyttää klassisen baletin sanastoa pohjana. Liike syntyy siitä, kuka tilaa ja mihin.

Epävarmuuden äärellä tukeudutaan konservatiivisiin arvoihin. Tämä näkyy erityisesti naisiin kohdistuvana kontrollointina.

Hän halusi tuoda näyttämölle toisentyyppisen naishahmon kuin ”ne aina onnettomaan rakkauteen kuolevat neitsyet, joutsenet ja keijukaiset”.

– Tahdoin tietoisesti rikkoa klassisen baletin naiskuvaa ja näyttää kuinka vahvoja ja fyysisiä naisbalettitanssijat ovat. Haimme asentoja, jossa lihakset jännittyvät selästä ja hauikset näkyvät, mikä on päinvastaista baletin tyypilliseen naisestetiikkaan.

– Siihen löytyi tosi voimakas lantion ja selkärangan koonto [liike, jossa keskivartaloa supistetaan ja selkä pyöristyy] ja sen ja nopean klassisen baletin tekniikan ja pitkien linjojen välinen vaihtelu.

Liikkeen ääripäät

– Klassisessa baletissa selkäranka ja asento on aina ylös vedetty, minua on kiinnostanut sen vastakohdan hakeminen.

”Tässä haitarissa”, Leinonen näyttää omalla kropallaan suoristuvaa ja kokoon käpertyvää liikettä selkä- ja rintarangassa, on tosi paljon ilmaisuvoimaa.

Selkärangan ja käsien voimakas käyttö on tyypillistä Leinosen liikekielessä.

– Oma selkäni on aika jäykkä ja olen myös haastanut sitä. Minusta on kiinnostavaa miten kroppa antaa periksi. Liikkeen ääripäihin vieminen ja sieltä irti päästäminen. Tarkkojen, pienten yksityiskohtien ja laajan skaalan vaihtelu. Maksimin hakeminen on teknisesti kiinnostavaa.

Myös Nastyssa nähdään naiskehojen voimaa, ja samalla tuodaan esiin sen haavoittuvuus.

Leinonen kehuu häpeilemättä teoksen tanssijoita Tiia Huuskosta, Elina Häyrystä, Natasha Lommia, Elisa Tuovilaa ja Erika Vilanderia.

– Supertaitavia, äärettömän hyviä liikkujia: viisi naistykkiä!

Millintarkasti hiottua

Ensimmäisestä teoksesta lähtien Leinosen käsiala koreografina on ollut tunnistettavaa. Kuinka hän itse kuvailee sitä?

– Moni tanssija sanoo ensimmäistä kertaa kanssani työskennellessään, että liike lähtee ”väärään” suuntaan. Että tietystä asennosta ei lähdetäkään siihen suuntaan, johon se luontaisesti jatkuisi.

Leinosen liike on millintarkkaa ja esitysten visuaalisuus viimeisen päälle hiottua. Oman liikekielen löytämisessä on auttanut se, että Leinonen on itse treenannut alusta asti baletin rinnalla muutakin, kuten nykytanssia ja jazzia.

Leinonen halusi luoda toisentyyppisen naishahmon kuin ”ne aina onnettomaan rakkauteen kuolevat neitsyet, joutsenet ja keijukaiset”.

– Klassisen maailman hyvin ojennettu nilkka on kuin puukko, mutta kun purat sen, se voikin olla jotain hyvin butomaista ja voit olla säälittävä hahmo.

Monissa viime vuosien teoksissa keskeinen rooli on ollut myös Jouka Valkaman videotaiteella. Musiikista ja äänisuunnittelusta on usein vastannut Kasperi Laine.

Nastyssa Leinonen on pitkästä aikaa käyttänyt valmista musiikkia, Arvo Pärtiä ja Max Richteria.

– Hyvin orkestraalista, hyvin klassista, hän kuvailee.

– Minua kiinnostaa kontrasti musiikin ja liikkeen välillä. Liikkeen avulla musiikin voi saada soimaan hyvin erilaisena katsojan päässä verrattuna siihen jos kuuntelisi vain musiikkia.

Tulkinta on katsojan

Miksi juuri tanssista tuli Susanna Leinosen laji ja työ?

– Siitä asti kun yhdeksänvuotiaana aloitin klassisen baletin, minua kiehtoi se, ettei tanssimisessa ole koskaan valmis, vaan aina voi kehittyä. Pidän haasteista.

Leinonen pitää antoisana sitä, että saa työskennellä muiden alojen taiteilijoiden kanssa: musiikin tekijöiden, pukusuunnittelijoiden, lavastajien ja valosuunnittelijoiden.

Tanssi on Leinoselle myös tapa purkaa omia päänsisäisiä asioita ulos. Silti jokainen katsoja saa kokea teokset tavallaan, eikä hän halua selittää niitä tyhjiksi.

– Liikkeellä ei tarvitse sanoa suoraan. Katsojalle jää paljon tulkinnan vapautta. Nastysta toivon, ettei kukaan vaan kävelisi välinpitämättömänä ulos esityksen jälkeen.

Susanna Leinonen Company: Nasty. Kantaesitys kulttuurikeskus Stoassa Helsingissä perjantaina 7. syyskuuta.