Käsillä tekeminen motivoi Pakilan työkeskuksessa

Pakilan työkeskuksen puuverstaassa on läsnä koko elämän kulku: yksi huone on täynnä lastenvaunuja, toiseen on pinottu ruumisarkkuja. Puusta syntyy kaikkea tarpeellista, ja puutöiden lisäksi talossa tehdään monenlaista muutakin: verhoilua, maalaamista, metallitöitä, kalusteiden varastointia ja kuljetusta, keittiö- ja siivoushommia.

Helsingin kaupungin hallinnoima työkeskus tarjoaa helsinkiläisille työttömille työtoimintapalveluja työelämävalmiuksien ja elämänhallinnan parantamiseksi. Kalusteet, tarvikkeet ja korjaustyöt tehdään kaupungin eri toimialoille.

– Kun esimerkiksi kirjasto menee remonttiin, sieltä tulee meille kalusteet uudelleen verhoiltavaksi, lakattavaksi, maalattavaksi, korjattavaksi. Kouluille korjaamme ja kunnostamme suuret määrät pulpetteja, kertoo Pakilan työkeskuksen johtaja Tapani Teurokoski.

Lisäksi sosiaalitoimen maksusitoumuksella toimitetaan vähävaraisille helsinkiläisille perheille koteihin huonekaluja, kuten keittiön pöytäryhmää, sänkyjä, patjoja ja liinavaatteita. Samoilla myöntämisperusteilla perheet voivat saada lainaksi pinnasänkyjä ja lastenvaunuja. Ruumisarkut menevät heille, joiden hautauksen kaupunki on velvollinen hoitamaan omaisten tai varojen puuttuessa.

Ei enää pakkopullaa

Ville Kotilainen on työskennellyt Pakilan työkeskuksen metallipajassa kesästä lähtien kuntouttavassa työtoiminnassa.

– Olemme tehneet polkupyörätelineitä ja päiväkoteihin kolmipyöräisiä fillareita, Kotilainen kertoo.

Ennen Pakilaan tuloa Kotilainen oli ollut kolmisen vuotta työttömänä. Selkävaiva on rajoittanut hänen työllistymismahdollisuuksiaan.

– Minut laitettiin tänne työvoimatoimistosta, ja aluksi tämä oli pakkopullaa, Kotilainen kertoo.

Nyt hän viihtyy Pakilassa jo hyvin.

– Täällä saa aina hyvät neuvot työnjohtajilta, ja olen tutustunut hyviin tyyppeihin. On tervetullut olo joka kerta, kun tänne tulee.

Kotilaista pyritään Pakilassa pätevöittämään kiinteistöalalle, josta hän on kiinnostunut.

Valtaosa Pakilan työkeskuksessa uurastavista on Kotilaisen tavoin kuntouttavassa työtoiminnassa, jota tehdään 2–4 päivää viikossa enintään neljä tuntia päivässä. Viikoittain heitä työskentelee Pakilassa 150–170, samanaikaisesti kuitenkin enintään 70–80, kertoo Teurokoski. Lisäksi vammaisten henkilöiden palvelumuodoissa on nelisenkymmentä asiakasta. Kymmenkunta ihmistä työskentelee Pakilassa palkkatuella.

Huolet unohtuvat hetkeksi

Tärkeintä kaikissa palvelumuodoissa on Teurokosken mukaan asiakkaiden oma motivaatio.

– Sanon aina heille aloitusinfoissa, että jos emme saa heidän täällä ollessaan heräämään jotain mielenkiintoa, olemme epäonnistuneet.

Useimmiten tässä onnistutaan, tietää kuntoutusohjaaja Päivi Laakso.

– Osa on hyvinkin motivoituneita jo tullessaan ja hyvin kiinni työssä, jota tulevat tekemään. Joidenkin motivaatio on pienempi, mutta kun kiinnitytään yhteisöön ja ehkä löytyy jokin erityisen kiinnostava juttu, motivaatio kummasti nousee, Laakso kuvailee.

Teurokosken mukaan olennaista Pakilassa on käsillä tekemisen terapeuttinen vaikutus.

– Siinä pystyy ainakin työtoimintapäivän ajan unohtamaan monet arkipäivän huolet, näkemään asioita vähän laajemmin ja miettimään, mitä alkaa tehdä tulevaisuudessa.

Motivaatiota lisää myös se, että tuotteet on tilattu ulkopuolelta ja ne tulevat tarpeelliseen käyttöön.

Vastaava työnjohtaja Piiu Merivirta von Hellens kertoo saaneensa juuri puhelun entiseltä kuntoutujalta, joka tuli aikoinaan Pakilaan avovankilasta ”remmit jalassa”.

– Oli sydäntä lämmittävää, kun hän soitti ja kertoi, että nyt hänellä on työpaikka.

Kohti työmarkkinoita

Viime vuosina Pakilassa ja koko Helsingin sosiaalitoimessa on panostettu osaamisen tunnistamiseen. Se tarkoittaa työtoiminnan aikana tapahtuvan taitojen karttumisen tunnistamista, ja tavoitteena on antaa todistus, jolla on vaikutusta työpaikan ja opiskelupaikan saamisessa. Joillekin se on ensimmäinen positiivinen ja siksi kannustava todistus osaamisesta ja uusien asioiden oppimisesta.

– Kaikillahan on palava halu työmarkkinoille. Todistus osaamisesta ja oppimisvalmiuksista on parempi kuin todistus kuntouttavasta työtoiminnasta, Merivirta von Hellens toteaa.

Ville Kotilainen ja neljä muuta toimittajan kanssa juttusille tullutta asiakasta ovat kaikki selvästi motivoituneita.

Asiakkaat valittavat linjan kiristyneen jatkosopimusten saamisessa, kun uusille tulijoille pitää antaa tilaa.

– Olen oppinut tekemään täällä kaikki verhoilut. Aiemmin en ollut verhoillut mitään, kertoo verhoomossa jo neljä vuotta kuntouttavassa työtoiminnassa ollut Pia.

Viimeiset kaksi vuotta Pia on ollut opinnollistamisprojektissa saadakseen verhoilijan paperit.

– Olen nyt kolme näyttöä tehnyt ja kaksi on vielä jäljellä. Olen viihtynyt hyvin, saan tehdä sitä mistä tykkään ja nyt saan vielä koulutuksenkin.

Vahtimestarin hommia tekevä Henry Hellqvist puolestaan etsii palkkatyötä vahtimestarina. Hänen kuntouttava työtoimintansa on kestänyt reilun vuoden ja jatkuu tällä tietoa maaliskuulle.

– Aluksi tuntui vähän oudolta, kun ukkoa juoksi joka lävestä sisään, mutta nyt kun tunnen henkilökunnan ja asiakkaita, niin kyllä tämä sujuu.

Masa ompelee tarkasti

Osalla asiakkaista kuntouttavan työtoiminnan tarpeen taustalla ovat päihdeongelmat.

– Olen ollut viimeksi palkkatyössä noin vuonna 2000. Sen jälkeen olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa Myllypuron ruokajakelussa. Kaikki olen viinalla tai muilla päihteillä ryssinyt. Seitsemän vuotta olen ollut vain kotona. Kyllä se aika puuduttavaa on. Onneksi kesän alussa pääsin tänne, puhelee verhoomossa työskentelevä Masa.

Tullessaan verhoomoon Masa ei ollut koskaan käyttänyt ompelukonetta.

– 70-luvullakin kun housuja kavennettiin itse, kavensin ne käsin. Vähän on mietityttänyt, että mies on ompelijana, mutta miksei.

– Teet tosi tarkkaa työtä, kehuu työkaveri Pia vierestä.

Masa sanoo arvostavansa sitä, että työtä saa tehdä omassa rauhassa ilman tiukkaa aikataulua ja aina voi kysyä neuvoa työnjohtajilta tai työkavereilta.

Henri eteni syyskuussa työkeskuksen sisällä kuntouttavasta työtoiminnasta kokopäiväiseen palkkatuettuun työhön siivoustyön ohjaajana. Tällä hetkellä tosin ohjattavia on niukasti ja osa on maahanmuuttajia, joiden kanssa ei löydy yhteistä kieltä.

– Kielimuuri on ollut vähän vaikea, muuten ei ole väliä mistä kukin on tullut.

Henri arvostaa Pakilan työkeskuksessa monen muun asian ohella tehokasta materiaalien kierrätystä.

– Paperisilputkin menevät käyttöön. Ulkona on lajittelupisteet, ja koko ajan yritetään kierrättää enemmän.

Verhoomoon tulee vanhoja kankaita kouluista, ja kaikki ylijäävät tilkut hyödynnetään, täydentää Pia.

Ei pelkkää työntekoa

Varsinaisen työn lisäksi työkeskuksessa on monenlaista muuta kuntoutumista ja työllistymistä edistävää toimintaa. Kerran viikossa kokoontuu päihdeasioihin pureutuva vertaisryhmä.

– Käydään läpi palveluja, mihin voi hakeutua ja mikä olisi suurin toive. Raittiiksi siellä ei ketään tehdä, mutta tuodaan infoa ja vieraillaan esimerkiksi päihdepoliklinikoilla, kuvailee Piiu Merivirta von Hellens.

”Saan tehdä sitä mistä tykkään, ja nyt saan vielä koulutuksenkin.”

Jatkoks-toiminnassa tehdään tutustumiskäyntejä opiskelupaikkoihin ja työpaikoille. Lisäksi on kielikoulutusta sekä virkistystoimintaa, kuten vuosittaiset luontoretket. Kesällä asiakkaat voivat viljellä tomaatteja kasvihuoneessa.

Työvoimapolitiikan muutokset ovat näkyneet Pakilan työkeskuksessa. Aktivoinnin korostaminen on täyttänyt työtoimintapaikkoja. Viimeksi työttömyysturvan aktiivimalli on tuonut työtoimintaan lisää tulijoita. KU:n tapaamista asiakkaista Masa kertoo päätyneensä Pakilaan juuri sen myötä.

Aikuissosiaalityön vs. päällikön Päivi Ilkon mukaan pääsääntöisesti paikkoja on Helsingissä ruuhkista huolimatta riittänyt kaikille tarvitseville.

Asiakkaat kuitenkin valittavat linjan kiristyneen jatkosopimusten saamisessa, kun uusille tulijoille pitää antaa tilaa.

– Ne, jotka joutuvat pois, jäävät todennäköisesti taas työttömiksi, muistuttaa Ville Kotilainen.