Kehollinen itsemääräämisoikeus ja koskemattomuus kuuluu jokaiselle. Lainsäädännöllä pitää taata, että nämä oikeudet toteutuvat. Tähän tähtää Suostumus2018-kansalaisaloite, joka pyrkii muuttamaan raiskauksen rikosoikeudellisen määritelmän jokaisen ihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi.
Suostumus2018 asettuu osaksi pitkää jatkumoa, joka pyrkii laajempaan kulttuurin muutokseen, jossa kaiken toiminnan keskiössä tulee olla ruumiillinen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus.
Ruumiillisen koskemattomuuden loukkaukset, mutta myös sanallinen häirintä aiheuttavat kokijassa häpeää. Häpeä puolestaan rakentaa kokemuksen ympärille hiljaisuuden muurin. Tämä muuri on syytä murtaa ja häpeä tulee siirtää sinne minne se kuuluukin, eli tekijöille.
On epämiellyttävää ja kiusallista huomata toimineensa joskus väärin, mutta ei pidä jäädä häpeänsä vangiksi, vaan toimia jatkossa toisin.
Häpeän kehän rikkomiseen on pyritty viime vuosina Suomessa muun muassa tammikuussa 2016, kun #lääppijät tunnisteella jaettiin sosiaalisessa mediassa suuri määrä erilaisia häirintäkokemuksia.
Maailmalla laajemmin puolestaan levisi lokakuussa 2016 #notOK-tunniste, joka keräsi yhden viikonlopun aikana miljoonia tuskallisia ja karmivia kokemuksia kaikkien meidän luettavaksi. Nettikampanja #yesallwomen osoitti jo vuonna 2014 pysäyttävästi kuinka lähes kaikki naiset joutuvat kokemaan jonkinlaista häirintää elämänsä aikana.
Nämä aiemmat kampanjat oli jo lähes unohdettu vuosi sitten, kun #metoo-liikehdintä saavutti maailmanlaajuisesti valtavasti huomiota. Sitä seurasivat kotimaiset #dammenbrister- ja #memyös -kampanjat.
Loppuvuodesta 2017 tuntui, että nyt on käsillä joku ennennäkemätön käänne. Mutta siltä oli tuntunut jo ennekin, jokaisen aiemman nettikampanjan aikana.
Seksuaalisen häirinnän, seksismin, misogynian ja niihin puuttumisen pitäisi kiinnostaa siksi, että on yksinkertaisesti väärin kohdella toisia ihmisiä sillä tavoin. Siksi jokainen kampanja, joka pyrkii muuttamaan maailmaa paremmaksi ruumiillisen koskemattomuuden kunnioittamisen osalta, on äärimmäisen tärkeä. Vaikka jäisikin hetkelliseksi.
On hyvä muistaa, kuinka äkkiä vaatimukset itsemääräämisoikeudesta ja ruumiillisesta koskemattomuudesta taas painetaan maan alle, jos ei niistä pidetä jatkuvaa meteliä. Maailma ei muutu, jollei sitä aktiivisesti muuteta ja kulttuurin muutos vaatii usein tuekseen lainsäädännön muutosta.
Jokaisen mainitun nettikampanjan aikana jotkut aina ehtivät jo kyllästyä aiheeseen muutaman päivän tai viikon jälkeen. Aina tulee vastalauseita, että tärkeämpiäkin asioita olisi, ja eikö tästä nyt ole kohkattu jo tarpeeksi.
Totta kai on olemassa paljon muitakin tärkeitä asioita, ja jokainen johonkin keskusteluun kyllästynyt on vapaa edistämään tärkeänä pitämiään aiheita. Ennen kuin kulttuuri muuttuu ja ihmiset oppivat kunnioittamaan toistensa ruumiillista koskemattomuutta ei tästä aiheesta kuitenkaan pidä lakata puhumasta ja kirjoittamasta.
Jokainen kampanja on herättänyt suurta huolta siitä, etteikö mitään saisi enää sanoa ja tehdä. Että miten sitä sitten voi lähestyä toista ihmistä lainkaan, ettei heti syytetä väärintekijäksi? Tähän on ihan hirveän yksinkertainen neuvo: jos et ole varma, kysy.
Kysymiseen liittyy toki sellainen epämiellyttävä asia, että vastaus ei välttämättä ole se, minkä haluaa kuulla. Se voi olla joko myöntävä tai kieltävä. Ei tietenkään ole mukavaa saada kieltävää vastausta, sillä se voi herättää kaikenlaisia ikäviä tunteita. Itse kuitenkin ajattelen niin, että mieluummin opettelen käsittelemään omat torjutuksi tulemisen tunteeni, kun loukkaan toisen ihmisen rajoja ja itsemääräämisoikeutta.
Jos on epävarmaa, osaako intiimissä tilanteessa kysellä toisen haluista ja rajoista, voi aihetta harjoitella arkisemmissa tilanteissa.
Sain hiljattain kunnian tavata yhden suuresti ihailemani muusikon hänen keikkansa jälkeen. Koska olen halailijatyyppi, olisin toki voinut noin vain kapsahtaa hänen kaulaansa, jolloin hän olisi voinut joko halata takaisin tai yrittää kiemurrella otteestani pois. Kysyin kuitenkin, saanko halata. Sain myönteisen vastauksen ja uskon, että tilanne oli meille molemmille ihan miellyttävä.
Aina neuvottelua (esimerkiksi) halaamisesta ei tarvitse käydä sanallisesti, joskus elekieli riittää. Epävarmoissa tilanteissa on kuitenkin parasta varmistaa asia sanoja käyttämällä.
Kukaan meistä ei ole täydellinen ja jokainen mokaa joskus. Tärkeintä on ottaa opikseen omista mokistaan. Itse olin nuorempana juurikin väkisinhalaaja, enkä paljon lupia kysellyt. Jopa toistuvasti halasin erästä ystävääni, joka selvästi asiasta vaivaantui. Sittemmin hän on kyllä aivan oma-alotteisestikin minua halannut, että ehkä jonkinlainen uuvutustaktiikkani toimi. Mutta en ole siitä ylpeä, päinvastoin.
Monet elokuvat tarjoavat mallin, että tarpeeksi sinnikkäästi yrittämällä ihastuksen kohde kyllä taipuu vastalauseistaan huolimatta, ja lopulta kaikki on ihanasti. Tällaiset mallit eivät ole omiaan edistämään suostumusperustaista kanssakäymistä ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamista.
Sekä epäkohtia esiintuovat kampanjat että konkreettista yhteiskunnallista muutosta ajavat kampanjat sen sijaan edistävät asiaa. Kuuntelemalla aktiivisesti toisten kokemuksia häirinnästä ja ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksista, voi pohtia omaa toimintaansa. On epämiellyttävää ja kiusallista huomata toimineensa joskus väärin, mutta ei pidä jäädä häpeänsä vangiksi, vaan toimia jatkossa toisin. Muuttaa omaa toimintaa ja puuttua ympärillään havaitsemiinsa perseilyihin.
Nyt on vaivatonta olla positiivisessa muutoksessa mukana allekirjoittamalla Suostumus2018-kansalaisaloite. Vielä on lähes kuukausi aikaa, allekirjoita sinäkin!
uutiskirje 
