Viime viikolla järjestettiin kaksi vaalitenttiä, joihin osallistuivat kaikkien yhdeksän eduskuntapuolueen puheenjohtajaa. Tenteissä ei sinänsä noussut esiin mitään maata mullistavaa, mutta yhden asian ne ainakin tekivät selväksi.
Iltapäivälehtien vanhemmat miestoimittajat eivät voi sietää vasemmistoliiton puheenjohtajaa Li Anderssonia. Iltalehden Mika Koskinen kirjoitti Anderssonin saaneen eniten puheaikaa keskiviikkona järjestetyssä Elinkeinoelämän keskusliiton tentissä.
Vastaus tuli nopeasti, kun joku meni kellottamaan tentin puheajat. Tämän laskelman mukaan Koskisen väite ei pitänyt paikkaansa.
Miten puheaika EK:n tentissä oikeasti jakaantui? #vaalit2019 #politiikka pic.twitter.com/SXtntMbTHI
— Voitto 2019 (@voitto2019) 23. marraskuuta 2018
Sinänsä on täysin irrelevanttia puhuiko Andersson viisi sekuntia enemmän tai vähemmän kuin esimerkiksi demarien puheenjohtaja Antti Rinne. Kyse olisi merkittävästä asiasta, jos ero olisi minuutin luokkaa. Näin ei missään tapauksessa ollut.
Koskisen heittoa ei voikaan pitää muuna kuin yrityksenä jollain tapaa kritisoida Anderssonia. Kun se ei asiaperustein onnistu, tempaistaan hatusta väite.
Toimittaja raivostui
Riemastuttava jatko iltapäivälehtien kirjoituksille saatiin, kun EK:n tentin toinen vetäjä, Ilta-Sanomien toimittaja Timo Haapala tykitti täyslaidallisen Anderssonia päin. Haapalan mukaan oli pöyristyttävää, että Andersson piti yhtä tentissä esitettyä kysymystä huonona.
Tentissä kaikilta puheenjohtajilta kysyttiin, suostuisivatko ne hallitukseen perussuomalaisten kanssa. Vastaus vaadittiin kyllä tai ei -muodossa. Andersson ei ollut ainoa, jonka mielestä kysymys oli kehno. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei innostunut kysymyksestä.
Mutta sehän ei Haapalaa haitannut. Kirjoituksensa lopuksi hän onnistuu vielä tulkitsemaan väärin Anna Kontulan (vas.) Aamulehteen kirjoittamaa kolumnia ja vetämään esiin aina tuoreen Neuvostoliitto-kortin.
Vielä yksi toive
Sinänsä on aivan yksi lysti, mitä iltapäivälehtien toimittajat kirjoittavat. Mutta ne osoittavat yhden asian, josta vasemmistolaisten kannattaa olla tyytyväisiä. Li Andersson on näille herroille punainen vaate.
Se on erinomainen asia, jos sattuu toivomaan vasemmistoliitolle vaalivoittoa. Heidän kirjoituksensa osoittavat, että puolue on onnistunut aiheuttamaan pelkoa vastustajissaan.
Mikään ei ole pahempi kuin mitäänsanomattomuus. Haapala ja Koskinen todistavat, että vasemmistoliitto on onnistunut nostamaan omia teemojaan esiin.
Vielä kun Ben Zyskowicz ottaa vasemmistoliiton kunnolla tähtäimeensä, voi torijuhlia alkaa järjestellä.
uutiskirje 
