Helsinkiläisen kahvilan pöydässä istuu kaksi Suomen yhden vähiten arvostetuimman ammatin edustajaa. Siihen nähden Joonas Leppänen ja Antton Rönnholm saavat kertoa näkemyksistään hyvin rauhassa. Puolisentoista tuntia kestävän haastattelun aikana kukaan ei tule missään vaiheessa keskeyttämään keskustelua.
Leppänen nousi hieman yllättäen vasemmistoliiton puoluesihteeriksi kesäkuussa 2016, ja Rönnholm puolestaan valittiin demarien puoluesihteeriksi puolisen vuotta myöhemmin helmikuussa 2017. Kaksikko on sen jälkeen tehnyt eriasteista yhteistyötä.
– Meille yhteistyö on lähtökohtaisesti helpompaa, koska meillä ei ole tarvetta olla mediassa. Mediassa pitää korostaa eroavaisuuksia, joita totta kai meillä on, Leppänen sanoo.
– Emmekä myöskään ole kansanedustajia samasta vaalipiiristä, Rönnholm lisää.
Mitään yhteistä vasemmistoblokkia tuleviin vaaleihin kaksikko ei ole rakentamassa, sen molemmat tekevät selväksi.
– Meillä on luottamuksen ilmapiiri. Jos sanoo jotakin, niin se on tarkoitettu toiselle henkilölle eikä politiikan tekemiseen. Sitä ei tarvitse lukea lehdestä tai Twitteristä. Se on hirveän tärkeää, koska sellaisiakin toimintatapoja on, Rönnholm sanoo.
Paljon yhteistä
Yhteistyötä on toki avittanut se, että molemmat puolueet ovat tämän vaalikauden istuneet samalla puolella oppositiossa. Puolueita yhdistävät asiat ovat nousseet enemmän esiin kuin niitä erottavat.
– Onhan meillä asiakysymyksiä, joissa suurimmassa osassa olemme enemmän samalla kuin eri linjalla. On siellä valtavasti yhteistä, Rönnholm sanoo.
Molemmat mainitsevat myös työelämän muutokset, joissa puolueilla on tosin painotuseroja. Suurin yhdistävä tekijä on kuitenkin yleinen ihmiskuva.
– Jos ajattelee sitä ajatusta, jolla tämä hallitus lakejaan tekee, että ihminen on lähtökohtaisesti tyhmä ja laiska, ja häntä pitää lyödä. Muuten hän ei liiku. Tai sitten, että ihminen on resurssi, ja hänestä voi tulla mitä tahansa, jos hänelle annetaan mahdollisuudet ja kannustimet sen toteuttamiseen, Rönnholm kuvaa.
Kahta vasemmistopuoluetta yhdistää myös se, että ne ovat koko ajan kriisissä – ainakin tiedotusvälineiden mukaan.
– Vasemmiston kriisi kuuluu olla aina päällä. Se kuuluu jollain tapaa vasemmistolaisuuteen, Leppänen letkauttaa.
”Vasemmisto ei ole uskaltanut lähteä voittamaan.”
Rönnholm nostaa esiin sen, että ei vasemmisto menneisyydessäkään ollut kriiseistä vapaa. Niin demarit kuin vasemmistoliiton edeltäjä SKDL osasivat sisäisen kiistelyn enemmän kuin hyvin.
– Kun puolueet olivat todella suuria, kuinka monta eri fraktiota niissä oli.
Vasemmiston kriisissä onkin pitkälti kyse siitä, että se on joutunut puolustuskannalle. Oikeisto on ottanut ilmaherruuden yhteiskunnassa, mikä on tehnyt vasemmistosta konservatiivisen. Vasemmisto on ajautunut puolustamaan hyvinvointiyhteiskunnan jäänteitä oikeiston hyökkäyksiltä.
– Kun jatkuvasti tuntuu olevan heikennyksiä, mennään roomalaiseen kilpiasentoon. Ei ole enää tilaa miettiä uutta, ja se on iso ongelma, Rönnholm sanoo.
– Vasemmisto ei ole uskaltanut lähteä voittamaan. Se on yksi juttu, joka meillä oli taustalla, kun teimme ”hallitusohjelmamme”. Siinä kerroimme, mitä tekisimme, jos saisimme itse päättää. Ajatuksena oli, että se avaa keskustelun eri tulevaisuusnäkymistä, Leppänen mainitsee.
VM:n maailmanlopun viesti
Suomessa tulevaisuuskeskustelua eivät ole hallinneet puolueet, vaan sen johtajaksi on asemoinut itsensä valtiovarainministeriö. Viesti on aina sama: valtion rahat ovat loppu ja kestävyysvaje on kestämätön.
– Meillä on tämä käänteinen great expectations (suuret odotukset). Maailmanloppu on aina nurkan takana. Ruotsalaisilla on ollut rahaa ja rauhaa, niin heillä on aina jotain upeampaa tulossa. Voi suunnitella ja investoida ja tehdä kaikkea kivaa, Rönnholm kuvaa ajattelutavan eroja kahden naapurimaan välillä.
Tämän vuoksi vasemmiston yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin muuttaa julkisen keskustelun sävy. Ei tarvitse ihmetellä, miksi vaikeassa asemassa olevat ihmiset eivät jaksa äänestää, jos viesti on se, että heille rahaa ei vain ole.
– Jos kaikki sanovat, että mitään ei voi tarjota, kaikki on menossa päin helvettiä, kukaan ei äänestä. Jos miettii historiaa, niin harva uudistus on lähtenyt siitä, että VM:stä joku on tullut sanomaan, että nyt meillä on rahaa, Leppänen sanoo.
Tähän väliin huomautettakoon, että puoluesihteereiden haastattelu tehtiin ennen Ranskan viimeaikaisia levottomuuksia. Siellä presidentti Emmanuel Macronille tuli yllätyksenä, että eriarvoistava politiikka saa ihmiset kaduille.
Tässä tullaan jälleen yhteen vasemmistoa yhdistävään asiaan, nimittäin siihen, miten puolueet hahmottavat maailmaa. Taloudellisen kestävyyden lisäksi politiikan tulee olla myös ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää, Rönnholm sanoo.
– Jos ohittaa sekä ekologisuuden että sosiaaliset asiat, taloudesta tulee prosenttisääntelyä, jossa millään muulla ei ole merkitystä kuin sillä, mitä excel näyttää. Mummot näkevät nälkää ja koulupudokkaat lisääntyvät, mutta niillä ei ole väliä, koska numerot täsmäävät.
Valtiovarainministeriön tuomiopäivän viestille on Suomessa totuttu nyökkäilemään, mutta sillä on ollut hintansa. Leppänen huomauttaa kannatuskyselyissä esiin nousseesta asiasta.
– Kannatusmittauksissa on kasvanut porukka, joka ei osaa sanoa (mitä puoluetta kannattaa) ja siitä on kasvanut se jengi, jota ei voisi vähempää kiinnostaa. Se palautuu paljon syvempään ongelmaan, esimerkiksi koulutukseen. Onko olemassa ajatus, että ihmiset luontaisesti syntyvät demokraateiksi, vaan pitääkö heidät kasvattaa demokraateiksi, että demokratia jatkuu, hän pohtii.
Kun yhteiskunnassa on useamman polven syrjäytyneitä, on siellä myös useamman sukupolven osallistumattomuutta. Näköalattomuus ei juurikaan kannusta lähtemään mukaan yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Tämänkin vuoksi sen kuuluisan narratiivin muuttaminen on tärkeätä.
Ulkona julkisista tiloista
Ylipäänsä Suomessa vallitsee tilanne, jossa nuorison lisäksi puolueita ei toivota julkisiin tiloihin. Leppäsen mukaan koulut suhtautuvat nykyään nihkeästi puolueisiin. Hän korostaa, että ei toivo ovien aukeavan vain vasemmistopuolueille.
– Siellä pitäisi sanoa, että meillä on paljon eri puolueita. Kaikilla on eri näkökulmat moniin eri asioihin, mutta kaikki hyväksyvät, että meillä on viitekehyksenä demokratia, jonka sisällä väännämme.
Koulujen lisäksi yliopistojen ovia puolueiden on turha myöskään nykiä. Rönnholm kertoo yrittäneensä varata tilaa yhdeltä yliopistolta sosiaalidemokraattien tilaisuuteen. Vastaus oli ei, vaikka päällekkäistä varausta ei ollut.
– Yliopisto oli mieluummin ottamatta vuokrarahaa kuin päästi sinne meidän tilaisuutta.
Suomessa vallitseekin hänen mukaansa kummallinen ihanne apoliittisuudesta. Tähän osasyyllisenä voi tosin pitää myös osin poliitikkoja, joista osa tykkää korostaa tekevänsä politiikkaa ilman ideologiaa.
Toki tiedotusvälineillä on myös oma vastuunsa.
– Keskustelu politiikasta käsittelee paljon sen sivussa olevia asioita, Leppänen huomauttaa.
Uusia tapoja osallistua
Vasemmistoliitto on onnistunut siinä, missä moni muu puolue ei – kääntämään jäsenmääränsä kasvuun. Leppänen sanoo, että viimeksi suuren jäsenpiikin toi puolueen järjestämä jäsenäänestys uudesta puheenjohtajasta.
– Puolueiden pitää pystyä vastaamaan siihen, miten ihmiset haluavat osallistua, hän sanoo.
”Mummot näkevät nälkää ja koulu-pudokkaat lisääntyvät, mutta niillä ei ole väliä, koska numerot täsmäävät.”
Vasemmistoliitto onkin pyrkinyt tarjoamaan jäsenilleen ja puolueesta kiinnostuneille uusia mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan. Viimeksi puolue järjesti eri puolilla Suomea kaikille avoimia keskustelutilaisuuksia, joissa hahmoteltiin vasemmistoliiton vaaliohjelmaa.
Demareilla puolestaan on oma kännykkäsovellus, jonka kautta kuka tahansa voi kertoa mielipiteensä.
– Pyrimme saamaan muitakin kuin jäseniä vastaamaan. Se korvaa ehkä kahvipöytäkeskustelua, jota aiemmin on käyty työpaikoilla, Rönnholm kuvaa.
Tykit suunnattu ulospäin
Kaikesta yhteistyöstä ja lämpimistä sanoista huolimatta on selvää, että tulevissa eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto käyvät kamppailua samoista äänestäjistä.
– Vaikka suuret linjat ovat samat, kyllähän keinot ovat aika erilaiset, Leppänen sanoo.
Antton Rönnholm huomauttaa, että kilpailu kuuluu luonnollisena asiana politiikkaan. Vasemmistoliiton ja demarien lisäksi samoilla apajilla kalastavat vihreät.
Kilpailusta huolimatta päävastustaja löytyy sen kuuluisan Pitkänsillan toiselta puolelta. Kaikissa puolueissa on sanottu, että tulevat eduskuntavaalit ovat poikkeuksellisen tärkeät. Niissä päätetään Suomen suunta pitkälle tulevaisuuteen, kun pöydälle tulevat esimerkiksi todella suuret ilmastopäätökset ja sosiaaliturvauudistus.
– On positiivinen kilvoittelu siitä, kumpi puhuu fiksumpia. Suuressa mittakaavassa tykit on siirretty toisistaan ulospäin, Rönnholm sanoo.
– Siinä on kestänyt jonkin aikaa. Kun ennen on taisteltu sisäisesti, nyt on tajuttu, että on toinen mörökölli eli oikeisto, Joonas Leppänen naurahtaa.
uutiskirje 
