Vasemmistoliitto julistautui vuoden 1999 eduskuntavaaleissa ahneuden vastaiseksi voimaksi ja ryyditti sanomaansa kymmenen kohdan toimintaohjelmalla köyhyyttä vastaan (KU 19.2.1999). Ohjelmalle esitettiin myös rahoitus.
Rahassa ohjelma tarkoitti 215 markan kuukausikorotusta työmarkkinatukeen ja opintorahaan sekä kansaneläkkeen tasokorotusta. Jokaisen toimen hinta oli 500 miljoonaa markkaa vuodessa, yhteensä 1,5 miljardia. Tämän rahoittamiseksi vasemmistoliitto esitti osinkotulojen panemista verolle, pääoma- ja yhteisöveron korottamista ja yksityisten ostoeläkkeiden verovähennyksen poistamista.
Köyhyydestä vaalikaudella 1995–1999 piti ääntä muun muassa kirkon nälkäryhmä. Tuloerot kääntyivät pitkästä aikaa kasvuun vuonna 1996 ja EU:n määritelmän mukaan Suomessa oli 150 000 köyhää vuonna 1997.
Annammeko ahneuden apostolien itkun osinkojen veroesityksistä vaikuttaa yhteiskunnan päätöksiin?
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes määritteli, mitä on ahneuden arkinen vastustaminen:
– Se on sitä, että asetetaan vastuuta ja velvoitteita muun muassa maksamiseen niille, joilla jo on ja annetaan näin kertyviä varoja niille, joilla ei ole.
Vasemmistoliiton mukaan osinkojen verottamisessa oli kyse noin miljardin markan veropotista. Toisessa vaakakupissa olivat työttömät, eläkeläiset ja opiskelijat.
– Annammeko ahneuden apostolien itkun osinkojen veroesityksistä vaikuttaa yhteiskunnan päätöksiin vai asetammeko vakavasti arjen teoissa köyhimpien ihmisten asioiden hoitamisen, Siimes linjasi vaihtoehdot.
Köyhyyden poistamisessa vasemmistoliiton ykköstavoite oli työllisyyden parantaminen työtä jakamalla.
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jorma Vokkolainen sanoi, että talouden korjaamisessa kovimpaan puristukseen joutuneita on laman jälkeen jotenkin palkittava. Hän muistutti, että 30 000 yli 55-vuotiasta putosi edellisenä vuotena työmarkkinatuelle. Edellinen hallitus yritti lyhentää työmarkkinatuen enimmäiskeston 300 päivään.
lehti 