Muuttuva ilmasto aiheuttaa ihmisissä monenlaisia tunteita. Kun osa väestöstä jatkaa kuluttamista entiseen tapaan, osa kokee kasvavaa huolta ja ahdistusta ympäristön ja ilmaston tilasta.
Moni on muuttanut elintapojaan ilmastoystävällisempään suuntaan, mutta ahdistuksen tunteeseen tämä ei yksin välttämättä auta. Tällöin apuna saattaa olla keskustelu joko psykologin kanssa tai vertaistukea tarjoavassa ryhmässä.
Ilmastoahdistukseen perehtyneet psykologi Sanni Saarimäki ja sosionomi Taneli Saari ovat perustaneet Tunne ry -nimisen yhdistyksen, jonka kautta on tarkoitus tarjota keskusteluapua ilmastonmuutoksesta ahdistuneille.
Ilmastoahdistus ei ole virallinen diagnoosi, vaan kyseessä on normaali reaktio suuriin uhkiin.
– Ihminen voi sanoa olevansa ilmastoahdistunut, jolloin hän kokee ahdistusta esimerkiksi ympäristön tilasta tai tulevaisuudesta. Ilmastoahdistus sisältää monia ihmiselle hyvin luonnollisia tunteita, kuten surua, huolta tai pelkoa. Suru voi olla luopumisesta johtuvaa surua miettiessämme, mistä itse joudumme luopumaan tai mitä menetämme tai olemme jo menettäneet. On myös vihan tunteita ja ärtymystä siitä, ettei yhteiskunnassa olla tehty tarpeeksi tai ihminen itse ei voi tehdä tarpeeksi, Saarimäki kertoo.
Ahdistus näkyy monin tavoin
Ilmastoahdistuksen keskiössä ovat yksilöiden tunteet suurten globaalien muutosten edessä. Ilmiö näkyy monen sosiaali- ja terveysalalla työskentelevän arjessa. Näin kävi myös Saarimäelle, joka työskentelee Aalto-yliopistossa opintopsykologina.
– Useinkaan ei hakeuduta vastaanotolle suoraan siksi, että ilmastonmuutos ahdistaa. Kuitenkin kun lähdetään purkamaan esimerkiksi opintomotivaation puuttumisen syitä, vastaan saattaa tulla merkityksettömyyden tunnetta erityisesti ilmastonmuutoksen kaltaisiin globaaleihin ilmiöihin liittyen, Saarimäki kertoo.
Ilmiön yleistyminen näkyy erityisesti nuoren sukupolven parissa tehdyissä tilastollisissa tutkimuksissa.
Myös Saari on törmännyt työssään ahdistuksesta kärsiviin.
– Meille vyörytetään jatkuvasti uutta tietoa ja ihminen on pakotettu rakentamaan uudelleen käsitystään tulevaisuudesta. Sekä lasten, aikuisten, että nuorten kanssa toimiessani olen huomannut, että teema nousee usein tavalla tai toisella esiin. Kuitenkin esimerkiksi sosiaalialalla aiheeseen liittyvä puhe on usein hyvin ratkaisukeskeistä. Kuitenkaan ei ole mahdollista hypätä suoraan ratkaisuihin vaan on annettava tilaa tunteille ja ajatuksille, koska teema on valtava, Saari jatkaa.
Vertaistuki avuksi ahdistuneelle
Omakohtaiset kokemukset ilmastoahdistuksesta ovat motivoineet Saarimäkeä ja Saarta kehittämään toimintamuotoja, joiden kautta ahdistuksesta kärsivät voisivat saada helpotusta tilanteeseensa vertaistuen ja keskustelun kautta.
Saarimäki perusti vuonna 2017 Aalto-yliopistoon ilmastoahdistukseen liittyvän keskusteluryhmän. Ryhmätoiminnasta tuli hyvää palautetta, koska moni kokee olevansa hyvin yksin tunteidensa kanssa. Muiden ihmisten löytäminen ja hetkellinen irti pääseminen jatkuvasta syyttelystä antaa mahdollisuuden jaettuun tunnekokemukseen, tunteiden tunnistamiseen ja hyväksymiseen, Saarimäki kertoo.
Aalto-yliopiston ryhmistä saadun kokemuksen innostamana Saarimäki ja Saari ovat perustaneet yhdistyksen, jonka kautta he pyrkivät tarjoamaan tukea ja keskustelumahdollisuuksia myös muille ryhmille esimerkiksi kouluissa ja työyhteisöissä.
– Yhdistyksen perustamiselle on ollut selvä tarve, koska kysyntää keskusteluavulle ilmastonmuutokseen liittyen on niin yksilöiden kuin yhteisöjen taholta. Suunnitelmissa on tarjota esimerkiksi keskusteluapua yksilöille ja koota materiaalia aiheeseen liittyen ihmisten ohjaamiseksi omaa ja ympäristön hyvinvointia edistäviä valintoja kohti heidän omiin toiveisiinsa perustuen, Saari kertoo.
Yhdistyksen kautta suurella yleisöllä on mahdollisuus osallistua toimintaan. Ensimmäinen keskusteluryhmä on suunnitteilla huhtikuulle Helsingin Oodi-kirjastoon.
Normaali reaktio suuriin uhkiin
Kaikilla ilmastoahdistuksesta kärsivillä ei ole kuitenkaan mahdollisuutta tai halua osallistua ryhmätoimintaan, jota on tarjolla vasta varsin vähän. Saarimäen mukaan kenen tahansa ympäristöön liittyvistä asioista ahdistuneen kannattaisi kuitenkin pyrkiä kohti omien tunteiden tunnistamista ja etsiytyä vertaistuen pariin.
– Tärkeää on ymmärtää, että tunteet eivät ole vaarallisia, vaan eräänlainen toiminnan moottori. Ilmastoahdistus ei ole virallinen diagnoosi, vaan kyseessä on normaali reaktio suuriin uhkiin.
Saaren mukaan ilmastonmuutoksesta olisi tärkeää puhua enemmän nimenomaan sen aiheuttamien tunteiden kautta.
– Yksi tavoitteemme on normalisoida ilmiötä, joka on kuitenkin vielä melko vieras ja uusi. Tästä voisi hyvinkin tulla vaikkapa työpaikan kahvipöytäkeskustelujen normaali puheenaihe. Tässä vaiheessa ihmiset kuitenkin kokevat aiheen hyvin eri tavoilla. Toiset eivät koe lainkaan ahdistusta, mutta olisi tärkeää antaa tilaa heille, jotka ahdistusta kokevat, Saari toteaa.
uutiskirje 
