Britannian pääministeri Boris Johnson teki keskiviikkona ratkaisun, jota on kuvattu politiikan ydinpommiksi. Hän laittaa parlamentin viiden viikon lomalle, jotta se ei pääse estämään Johnsonin brexit-suunnitelmia.
Parlamentti pääsee tauon jälkeen uudelleen koolle 14. lokakuuta, mikä on arvioiden mukaan liian myöhään niin sanotun kovan brexitin estämiseksi. Johnsonin linja on, että Britannia eroaa joka tapauksessa EU:sta 31. lokakuuta, joko uudella sopimuksella tai kokonaan ilman sopimusta.
Johnson on varmasti selvittänyt etukäteen, että hänen ennenkuulumaton temppunsa pysyy lain rajoissa.
Parlamentti syrjäytettiin parlamentarismin emämaassa.
Moraalisesti katsoen Johnsonin taktikointi on kuitenkin liki perustuslaillinen vallankaappaus. Parlamentarismin emämaassa parlamentti laitetaan tylysti syrjään, kun edessä ovat ratkaisevat vaiheet suurimmassa poliittisessa kysymyksessä vuosikymmeniin. Ja parlamentti laitetaan sivuun sen takia, että sen tiedetään vastustavan kaikkein huonointa vaihtoehtoa.
Tiettyä ironiaa on siinä, että brexitiä mainostettiin vallan ottamisena takaisin Brysselistä Britannian parlamentille.
Republikaanit ja konservatiivit
Viimeistään nyt voi täydellä syyllä sanoa, että Britannian konservatiivit ovat oikeistopopulistinen puolue.
Muutos vanhasta oikeistolaisesta, mutta tietyllä tavalla kunnianarvoisasta puolueesta oikeistopopulistiseksi räyhäpuolueeksi tapahtui aluksi vaivihkaa, mutta lopullinen retkahdus tuli nopeasti.
Samanlaista on kehitys ollut Yhdysvaltain republikaanipuolueessa. Merkkejä oli ilmassa jo pitkään, selvimpänä Teekutsuliikkeen nousu kymmenen vuotta sitten.
Mutta vasta Donald Trumpin valinta presidentiksi vuonna 2016 avasi padot täysin. Nyt republikaanit ovat Trumpin hyppysissä, ja niin sanotut maltilliset on ajettu marginaaliin. Nimellä GOP (Grand Old Party) Yhdysvalloissa tunnettu republikaanipuolue on joutunut luovan tuhon kohteeksi.
Konservatiivien luova tuho
Myös Britanniassa saatiin selvä merkki tulevasta jo kymmenen vuotta sitten. Puoluejohtaja David Cameron veti puolueensa irti europarlamentin konservatiivien EPP-ryhmästä (johon Suomen kokoomuskin kuuluu) ja perusti uuden ryhmän muun muassa Puolan oikeistopopulistien kanssa.
Seuraava veto oli, kun Cameron pääministerinä ennen vuoden 2015 vaaleja lupasi järjestää kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä. Taustalla oli Nigel Faragen EU-vastaisen Ukip-puolueen konservatiivien kannatukselle tuoma paine.
Kesäkuussa 2016 – vain muutamaa kuukautta ennen Trumpin valtaan nostaneita Yhdysvaltain vaaleja – käyty brexit-kansanäänestys olikin jo populismin täyttä juhlaa.
Sinettinsä brittikonservatiivien populististumiskehitys sai, kun Boris Johnson tämän vuoden heinäkuussa valittiin puolueen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi.
Jos brittikonservatiivit ennen Johnsonia uivat kuin oikeistopopulistit, he Johnsonin myötä myös näyttävät oikeistopopulisteilta ja vaakkuvat kuin oikeistopopulistit, vanhaa ankkavertausta mukaellen.
Kaikki eivät hyväksy
Kaikki brittikonservatiivit eivät hyväksy Johnsonin keskiviikkoista tempausta.
Kovin nimi on Ruth Davidson, joka keskiviikkona ilmoitti eroavansa Skotlannin konservatiivien johtajan paikalta. Davidson on tällä vuosikymmenellä saanut konservatiivit nousemaan takaisin Skotlannin poliittiselle kartalle, josta he olivat jo kokonaan putoamassa.
Yli 1,3 miljoona brittiä on vuorokauden sisällä allekirjoittanut vetoomuksen, jossa vaaditaan, ettei parlamenttia syrjäytetä.
Parlamentissa etsitään yhä myös ratkaisua, jolla Johnsonin temppu saataisiin ohitettua. Vaikka mukana on sekä työväenpuolueen, liberaalidemokraattien että konservatiivien kansanedustajia, vastavedolla on yksi rajoite: vaikka enemmistö parlamentista vastustaa kovaa brexitiä, ei koko brexitin vastustamiseen ole enemmistöä.
lehti 