”Jos multa kysyttäisiin, niin kaikki viherpiipertäjät pitäisi viedä ladon taakse, antaa niskalaukaus suunnilleen, maanpetoksesta. Enkä mä sitä tarkoita tietenkään, mä tarkoitan vaan sitä, että tänne on päässyt tällainen loisijaporukka, joka tekee päätökset. Kaikki ministeriöt ja kaikki on miehitetty tällaisilla, jotka ei ymmärrä mistään mitään.”
IT-alalla rikastuneen viisikymppisen yrittäjän mielipide on äärimmäinen akatemiatutkija Hanna Kuuselan ja professori Anu Kantolan kirjassa Huipputuloiset, mutta se kertoo siitä pessimismistä ja demokratian vastaisuudesta, jossa Suomen rahaeliitti elää.
Tai eli jokin aika sitten. Haastattelut on tehty Juha Sipilän porvarihallituksen aikana. Sekin oli pettymys joukolle, joka edustaa Suomen rikkainta promillea. Mikähän on tunnelma Antti Rinteen hallituksen Suomessa?
Keskiviikkona julkaistuun kirjaan on anonyymeinä haastateltu 90 siitä rikkaimman promillen eli 5 000 suurituloisimman joukosta, jonka tulot ovat keskimäärin 22 suuremmat kuin keskiverto palkansaajan ja joka maksaa tuloistaan veroa. Omaisuutensa piilottaneet eivät ole tällaisten tutkimusten tavoitettavissa.
Kyse on lisäksi tuloista. Varallisuusveron lakkauttamisen takia tarkkaa tietoa varallisuuseroista ei enää ole.
Suomen rikkaat ovat joko perijöitä, yrittäjiä tai ammattijohtajia. Joukossa on miljonäärejä ja jopa miljardöörejä.
– Kyllä meille tuli yllätyksenä, että heillä on niin paljon vahvoja poliittisia näkemyksiä, Anu Kantola kertoi kirjan julkistamistilaisuudessa.
– Olin ajatellut, että tämä ryhmä keskittyisi enemmän omaan elämäänsä.
Ongelmallinen demokratia
Huipputuloisia yhdistää ensinnäkin nihkeä suhtautuminen vaaleihin ja demokratiaan.
– Kun päästiin Berliinin muurin murtumisesta ja neuvostoajasta ohi, niin meillä on ollut erittäin voimakas ajatus, että länsimainen demokratia on hieno asia ja vihdoinkin ei tarvitse varoa, mitä itärajan takana ajatellaan. Minulle oli yllätys, että demokratiaan suhtauduttiin ongelmallisena asiana.
– Tuntuu olevan puheenparsi, että äänestäjät äänestävät lähtökohtaisesti väärin ja vaaleista pitäisi päästä eroon, Kantola kuvasi.
”Löytyisi sellainen päätöksentekijä tai päätöksentekijät, jotka runnoisivat ne pakolliset muutokset. Niin suomalaisilta pohjimmiltaan löytyisi kuitenkin ymmärrys sille asialle pitkässä juoksussa.”
Hanna Kuuselaa jännitti aluksi, että onnistuuko tutkimus ollenkaan vai ovatko vastaajat liiaksi viestintäkonsulttien sparraamia ja puhuvat, mitä olettavat Tampereen yliopiston tutkijan haluavan kuulla.
– Tämä oli yllätys, että näitä näkemyksiä esitettiin niin paljon.
”Laiskat työttömät” keskeinen ongelma
Poliitikkojen lisäksi rahaeliitin hampaissa ovat työttömät ja muut sosiaaliturvan varassa elävät. Kuusela huomautti, etteivät tutkijat kysyneet, mitä mieltä he ovat köyhistä tai ”laiskoista työttömistä”, vaan mielipiteitä suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen keskeisistä haasteista.
– Sieltä nousi hirveän keskeisenä kysymyksenä ajatus vapaamatkustajuudesta. Ei ollut yllätys, että sellaisia ajatuksia on, vaan että se on niin keskeinen asia, suomalaisen yhteiskunnan melkein keskeisimmäksi mielletty ongelma, että puolet ihmisistä elää tukien varassa ja välttelee töitä.
”Joskus leikilläni sanon, että jokaisella pitäisi olla se oma tukiensaaja henkilönä. Että mullakin olisi vaikka joku Virpi Miettinen, ja se tulisi hakemaan multa joka kuun neljäs päivä rahat. Mä luulen, että se olisi sillä tavalla vähän nöyrempi, ja voitaisiin keskustella, mihin se ne rahat käyttää. Viinaan vai mihin?”
”Ahtaajat pyörittävät yhteiskuntaa”
Kolmas huipputuloisia ärsyttävä asia on ay-liike ja kolmikanta. Keskitetty tulopolitiikka saa heiltä tuomion. Kolmikantainen päätöksenteko ja laajat sopimukset työehdoista nähdään yhteiskunnan jarruna.
”On sääli, että demokratian perusteella valittu järjestelmä ei kykene tekemään muutoksia, koska ilman demokratiaa valittu taho vastustaa kaikkea muutosta. Ja sen takia mitään todellista ei sitten saada aikaiseksi.”
”Eihän se voi olla, että ahtaajat pyörittävät Suomen yhteiskuntaa ja pääministeri on ihan voimaton.”
Monet huipputuloiset katsovat olevansa vähäosaisten asialla. Itsekäs ay-liike pitää liian tiukasti eduista kiinni eikä ymmärrä ympäröivää yhteiskuntaa. Se ei edes aja jäsentensä asiaa vaan vain puolustaa omaa valtaansa, he sanovat.
Lobbausta, mutta ei saunassa
Rahaeliitti ei vain purnaa, vaan sillä on poliittista vaikutusvaltaa. Suurimpien talouselämän edunvalvontajärjestöjen hallituksista noin 40 prosenttia kuuluu suurituloisimpaan promilleen. Eniten heitä on Evan ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen, Keskuskauppakamarin, Finanssialan, Teknologiateollisuuden ja EK:n hallituksissa.
Vaikuttaminen elinkeinoelämän järjestöissä ei kuitenkaan riitä. Jotkut ovat mukana ministeriöiden työryhmissä valmistelemassa lakeja. Osa lobbaa omalle yrityksille tärkeitä lakihankkeita suoraan poliittisille päättäjille ja heidän avustajilleen. Takavuosista on muuttunut se, että poliitikkoja ei saunoteta eikä muutenkaan suhmuroida suljettujen ovien takana.
”Mitä enemmän on tullut naisia, ja nyt kun tulee miehistä uusi sukupolvi, niin se muuttuu. Että Alexander Stubb, Petteri Orpo on esimerkkejä miehistä, jotka käyttäytyvät tässä suhteessa kuin naiset. Eli ei uhraa vapaa-aikaansa turhanpäiväisyyteen. Mutta tulevat kyllä asiatilaisuuksiin.”
– Haastattelut vahvistivat, että Suomi on kerho ja he olivat myös hyvin luottavaisia siihen, että poliitikoille järjestyy audienssi, jos on tarpeen, Anu Kantola kertoi.
Hanna Kuuselan mielestä huipputuloisten puhe oli kaiken kaikkiaan yllättävän pessimististä.
– Yleiskuva oli, että Suomi on aika lailla kuilun partaalla, ollaan ihan katastrofaalisessa tilassa ja kukaan ei tee mitään.
Sinivalkoisuus haalistuu
Onko talouseliitti siis menettämässä toivonsa Suomeen ja irronnut omaan todellisuuteensa?
Anu Kantolan mukaan esimerkiksi EK:n hallituksessa vaaditaan todella radikaaleja toimenpiteitä ja puhutaan tasaveron toteuttamisesta.
– Moni näistä johtajista elää aika paljon lentokoneissa, liikkuu ympäri maailmaa, ja ehkä yhteys Suomeen alkaa ohentua. Ei oikein ymmärrä, että minkä takia minä maksan näitä veroja. Jonkinlainen irtiottotunnelma tässä ehkä on.
Onko kyseessä uusi ilmiö, sitä ei tiedetä, koska vertailuaineistoa menneeseen ei ole.
Yksi selvä muutos aiempaan on: takavuosina puhuttiin sinivalkoisista vuorineuvoksista ja vuorineuvoksen arvonimen saavuttaminen oli uran huippu.
– Meillä yksi virikekysymys johtajille oli, että haluaisitko vuorineuvokseksi. Yksikään ei tainnut sanoa, että kyllä, Anu Kantola kertoi.
– Kaikki sanoivat, että se on ihan rahanhukkaa. Minusta se oli yksi signaali, että identiteetissä on tapahtunut muutosta eikä Suomea ja sinivalkoisuutta ehkä koeta niin tärkeäksi kuin aikaisemmin.
Lainaukset ovat Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirjasta Huipputuloiset – Suomen rikkain promille. Vastapaino, 360 sivua.
uutiskirje 