Keväällä ilmestyi Ari Turusen kirja Mulkerot, joka kertoo 26 historian hirmuvaltiaasta. Moni on joukosta poissa, muun muassa ilmeisimmät Hitler ja Stalin.
Venäläisen historioitsijan Oleg V. Hlevnjukin juuri suomeksi ilmestynyt Stalin – Diktaattorin uusi elämäkerta vahvistaa käsitystä, että Isä Aurinkoisenakin tunnettu neuvostojohtaja oli se mulkeroista mulkeroin.
Stalinilla oli kaikki valta 20 vuotta ja verta käsissään jo sitä ennenkin. Siinä ajassa ehti ammuttaa ja näännyttää pakkotyöhön ja nälkään miljoonia ihmisiä. Hlevnjukin mukaan stalinilainen diktatuuri alisti vähintään 60 miljoonaa ihmistä ”kovaan” tai ”pehmeään” vainoon ja syrjintään. Joka vuosi ammuttiin, vangittiin tai karkotettiin Neuvostoliiton tuskin asumiskelpoisille seuduille keskimäärin miljoona ihmistä.
Luvusta puuttuvat vielä ne miljoonat, jotka toisen maailmansodan alussa kuolivat, haavoittuivat tai jäivät vangiksi ”ylisählääjä” Stalinin määräysten takia. Kuten tunnettua, Stalin ja Hitler solmivat elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen. Kun Saksa sitten hyökkäsi 22.6.1941, ei Stalin ollut millään uskoa asiaa todeksi. Hän epäili aluksi hyökkäystä Saksan kenraalien salaliitoksi, josta Hitler ei tiennyt ja kielsi loukkaamasta Saksan rajaa.
Kun todellisuus valkeni, Stalin määräsi puna-armeijan sotilaallisesti järjettömiin vastahyökkäyksiin, joissa ei omien verta säästelty. Sotilaallisen ja poliittisen johdon epäpätevyys lisäsivät kuolonuhrien määrää. Sodan ensimmäisen puolen vuoden aikana virallisten tilastojen mukaan 4,5 miljoonaa puna-armeijan sotilasta sai surmansa, haavoittui tai jäi vangiksi.
Teollistamisohjelma
yhtä hulluutta
Samalla lailla yhdistelmä osaamattomuutta ja yltiöpäisyyttä Stalin oli jo 1920-luvulla vauhdittaessaan Neuvostoliiton teollistamisen suurta harppausta. Talonpoikien annettiin kuolla ja maatalouden kuihtua, kun kaikki paukut pantiin teollisuuden kehittämiseen.
Hlevnjukin mukaan Stalinilla ei ollut minkäänlaista kokemusta talouden hoitamisesta ja hän luultavasti uskoi, että talous voidaan sanelemalla pakottaa mihin muottiin tahansa. ”Luokkasota” ja ”vallankumouksellinen henki” otettiin käyttöön taloudessa. Kaikki objektiiviset rajoitukset sivuutettiin roskana.
Käsky numero 00447
Stalinismin huipensi salaisen poliisin NKVD:n käsky numero 00447, jonka politbyroo hyväksyi 30.7.1937. Se käynnisti suurena terrorina tunnetun vainon, joka oli suunniteltu kestäväksi elokuusta joulukuuhun, mutta jatkui syksyyn 1938. Ensimmäisiä uhreja olivat ”kulakit” ja sitten kaikki muut vihollisiksi luokitellut. Näissä vainoissa myös suomalaisia joukkoteloitettiin tuhansittain.
Suuren terrorin aluksi jokaiselle alueelle ja tasavallalle annettiin tarkat määrälliset tavoitteet teloituksille ja vangitsemisille. Paikallisille viranomaisille sallittiin kuitenkin joustoa pyytää Moskovalta lisäystä kiintiöihin.
Ossi Kamppisen keväällä ilmestyneessä kirjassa Palkkana pelko ja kuolema – Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat kerrotaan, että suomalaisia syytettiin nationalismista, vakoilusta ja vastavallankumouksen valmistelusta. 1937–1938 Karjalassa tuomittiin noin 9 500 ihmistä, joista 85 prosenttia kuolemaan.
Toistaako Venäjä
vanhat virheet?
Mikä selittää Stalinin siirtymistä terroriin 1930-luvulla? Hlevnjukin mukaan siihen vaikuttivat kansainväliset jännitteet, kuten Japanin hyökkäykset Neuvostoliiton rajoilla, Hitlerin nousu valtaan ja Espanjan sisällissota. Siitä on myös peräisin käsite viides kolonna, joka tarkoittaa sisäistä vihollista. Neuvostojohtajat omaksuivat käsitteen oitis.
Kirjansa lopussa Hlevnjuk toteaa Stalinilla olevan taas vetovoimaa Venäjällä. Mielikuvissa, joita poliitikot ja kommentaattorit käyttävät hyväkseen, stalinilainen kausi merkitsi imperiumin suuruutta, tasa-arvoa, korruption vastaista taistelua, elämän iloa ja puhtautta.
”Voisiko todella olla niin, että 2000-luvun Venäjä on vaarassa toistaa 1900-luvun virheet”, historioitsija kysyy.
Oleg V. Hlevnjuk: Stalin – Diktaattorin uusi elämäkerta. Suomentanut Matti Kinnunen. Otava 2019. 480 sivua.
uutiskirje 
