Koronapandemiasta on muodostunut täydellinen myrsky, joka iskee koko maailmaan. Kaiken lisäksi se on iskenyt käsittämättömän nopeasti. Yhdysvalloissa työttömiä tuli viikossa 3 miljoonaa lisää, Suomessa yli 250 000 ihmistä on lomautusuhan alla. Miten tällainen myrsky pääsi oikein iskemään, Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas?
Tietysti tässä laukaisevana tekijänä on ollut koronaviruksen leviäminen pandemiaksi ja valtioiden käynnistämät rajoitustoimet viruksen leviämisen hidastamiseksi. Jos töihin ei voi mennä, jos ravintoloihin tai elokuviin ei voi mennä ja jos tavaroiden hankinnasta tulee vaikeampaa, talous välttämättä pysähtyy tai ainakin vauhti hidastuu merkittävästi.
Toki sitten myös pelko on vallannut rahoitusmarkkinat ja pääomamarkkinat, mikä on entisestään syventänyt talouden ahdinkoa. Jos yritysten kassavirrat supistuvat rajusti ja niiden tappiot kasvavat, maksukyky voi olla nopeastikin uhattuna. Mitä enemmän kädestä suuhun yritys on mennyt ja mitä pienemmät kassavarat sillä on, sitä nopeammin konkurssi alkaa häämöttää, kun sijoittajien rahahanat ovat sulkeutuneet. Silloin tietysti irtisanomiset ja lomautukset on ainoa vaihtoehto.
Eri valtioiden lainsäädännöstä ja toki myös odotettavissa olevasta valtion tuesta yrityksille sitten riippuu, kuinka nopeasti tilanne kääntyy suurtyöttömyydeksi.
Yhdysvaltain keskuspankin Fedin, Euroopan keskuspankin ja eri maiden taloussingot ovat laulaneet tuhansien miljardien voimalla. Saadaanko niillä akuutti tilanne rauhoitettua?
Uskon, että yhdessä riittävän laajojen finanssipoliittisten ohjelmien eli käytännössä valtion alijäämien kasvattamisen kautta tilanne on edelleen mahdollista rauhoittaa. Mikäli rahoitusmarkkinat uskovat pakettien olevan tarpeeksi suuria, myös akuutti finanssikriisi voi helpottaa nopeastikin. Tästä on nyt jotain viitteitä olemassa.
Toisaalta jossain vaiheessa pitäisi saada myös sellainen näkymä, että reaalitaloudessa on mahdollista palata ”normaaliin”. Niin kauan kuin tämä näkymä puuttuu, keskuspankkeja ja valtiota tarvitaan kannattelemaan talouksia – ehkä jopa lisätoimia tarvitaan.
Voiko tällaisen myräkän jälkeen olla minkäänlaista paluuta niin sanottuun normaaliin aikaan ennen koronakriisiä?
Kyllä minä ainakin ajattelen niin, että kun epidemiasta selvitään, kriisiä edeltäneet talouden rakenteet ovat pitkälti olemassa. Kun taas päästään töihin, kuluttamaan ja investoimaan, talouden rattaat alkavat pyöriä entiseen tahtiin.
Toisin kuin sodissa ja luonnonkatastrofeissa, fyysinen pääoma ei ole tällä kertaa juurikaan kärsinyt. Ensimmäiset kuukaudet kriisin jälkeen saattavat olla jopa hyvinkin kuumeista aikaa taloudessa, kun patoutuneet kysyntävirrat lähtevät vyörymään.
Jokaiseen yhteiskuntaan ja jokaiseen yhteiskunnan osaan tunkeutunut koronakriisi on osoittanut nykyjärjestelmän haavoittuvuuden. Kun koronan aiheuttamat liekit ovat sammuneet, minkälaisiin korjaustoimiin pitäisi ryhtyä?
Tämä on tärkeä kysymys, johon kattavien vastausten antaminen kannattanee jättää sinne kriisin jälkeiseen aikaan. Mutta pieni pohdiskelu tässäkin lienee sallittua. Ainakin uskon, että terveydenhuoltojärjestelmiin tullaan lähitulevaisuudessa tekemään investointeja, jotta kyky vastata tulevaisuuden virusepidemioihin olisi parempi. Tällaisia on tehty Aasiassa SARS- ja MERS-epidemioiden jälkeen ja nyt vastaavia valmistautumistoimia nähdään varmasti ympäri maailman.
Toinen keskeinen kysymys lienee se, millaisia muutoksia kriisin seurauksena tehdään rahoitusjärjestelmäämme. Nyt velkavetoisen kapitalistisen talousjärjestelmän haavoittuvuus ja riippuvaisuus keskuspankeista ja valtioista on viimeistään tullut näkyviin, jos globaali finanssikriisi ei sitä vielä riittävissä määrin tehnyt.
Käytännössä tilanne on se, että ilman jatkuvaa ja koko ajan kasvavaa tukea ”isolta pankilta” ja ”isolta valtiolta” tämä rakennelma ei pysyisi pystyssä. Kun järjestelmän kykyyn tuottaa vakautta ja hyvinvointia kaikille ihmisille tasapuolisesti ei enää uskota, myös poliittiset vaatimukset järjestelmän reformille ovat odotettavia.
Luulen, että tavalla tai toisella velkavetoisuutta lähdetään purkamaan, rahoitusta yhteiskunnallistamaan ja rahoitusmarkkinoiden valtaa karsimaan. Ehkä aletaan mennä kohti sellaista säänneltyä rahoitusmallia, joka laitettiin pystyyn toisen maailmansodan jälkeen Bretton Woodsin kokouksen päätöksillä.
Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että kansainvälisen talouden dollaririippuvuutta pyrittäisiin tietoisesti vähentämään, pääoman liikkeitä vähintäänkin hidastamaan ja rahoitusmarkkinoiden yleisempääkin sääntelyä lisäämään. Talouspolitiikassa luotettaisiin normaaleinakin aikoina enemmän julkisiin investointeihin ja kysynnänsäätelyyn – keskeistä olisi myös kysynnän kohdentaminen kestävästi.
”Ilman jatkuvaa ja koko ajan kasvavaa tukea ”isolta pankilta” ja ”isolta valtiolta” tämä rakennelma ei pysyisi pystyssä”.
EU-maiden solidaarisuus on kriisin aikana ollut vähäistä. Minkälaisena näet euron tulevaisuuden tämän jälkeen, vaikka se EKP:n toimin selviäisi tästä?
Nyt minulle on tullut sellainen kuva, että poliittisesti EMU-järjestelmä on vieläkin hauraampi kuin miltä ennen kriisiä näytti. Jäsenmaat ovat jakautuneet useisiin fraktioihin, eikä yhteistä säveltä finanssipoliittista ratkaisuista edes näissä olosuhteissa saada aikaiseksi.
Tässä tilanteessa kaikki vastuu – niin tekninen kuin poliittinenkin – kaatuu Euroopan keskuspankin harteille. Alun takeltelun jälkeen EKP on pistänyt kyllä kovan kovaa vasten ja ylittänyt kaikki edellisissä kriiseissä vedetyt rajat kolisten. Pääjohtaja Christine Lagarde on siis jo muutamassa kuukaudessa vienyt EKP:n syvemmälle järjestelmän kannattelussa kuin mihin hänen edeltäjänsä Mario Draghin tarvitsi koskaan mennä.
Toki tämä poistaa hetkellisesti euromailta poliittista painetta, mutta sitten taas politisoi neutraaliksi uskotellun EKP:n roolin entistä selkeämmin. EKP:n taseeseen kyllä mahtuu pelastusvelkaa, mutta jos nytkään euromaat eivät pysty vetämään poliittisesti yhtä köyttä, ehkä halukkuus pitää järjestelmä kasassa tulevaisuudessa on lopullisesti mennyt.
Jos pitäisi arvioida, onko euron hajoaminen koronakriisin jälkeen lähempänä vai kauempana kuin ennen kriisiä, niin juuri nyt vastaisin, että lähempänä.
Minkälaisia reformeja EU:lle ja eurolle oikein pitäisi tehdä?
Jotenkin ei tee tässä vaiheessa edes mieli käyttää aikaa tämän kysymyksen pohtimiseen, kun jäsenvaltioiden sitoutuminen eurojärjestelmään tuntuu niin vähäiseltä. Mutta ehkä muutama ehdotus.
Ensiksikin kaikkien eurossa mukana olevien maiden pitäisi viimeinkin myöntyä poliittiseen yhteisvastuullisuuteen. Ilman tällaista poliittista sitoumusta järjestelmä tulee purkautumaan ennen pitkää.
Toiseksi EMU-järjestelmän rakenteita pitäisi kehittää sitten niin, että tämä yhteisvastuullisuus konkretisoituu. Yhteinen vastuu veloista joko EMU-bondeilla tai EKP:n rahoituskanavien kautta, euroalueen sisäisten epätasapainojen vähentäminen oikeudenmukaisesti niin, että myös vaihtotaseeltaan ylijäämäiset maat kantavat vastuunsa ja täystyöllisyyteen sekä kestävän talouden rakentamiseen kaikkialla euroalueella pyrkivä finanssipoliittinen linja olisivat hyviä talouspoliittisia ohjenuoria.
”Koronakriisi nostaa keskustelun ilmastokriisistä ja ekologisesta kriisistä vielä vahvemmin julkisen keskustelun keskiöön tulevina vuosina”.
Kun taloutta aletaan tämän jälkeen uudelleenrakentaa, on väläytetty niin sanotun ekologisen jälleenrakennuksen välttämättömyyttä. Mitä se tarkoittaa?
Käsitykseni mukaan se tarkoittaa juuri sitä, että lähtisimme toteuttamaan kriisin jälkeen mittavaa investointiohjelmaa, jolla talouden rakenteet muutetaan ekologisesti kestäviksi. Juuri sitä, mihin edellisissä vastauksessani kestävyydellä viittasin.
Lienee selvää, että koronakriisi nostaa keskustelun ilmastokriisistä ja ekologisesta kriisistä vielä vahvemmin julkisen keskustelun keskiöön tulevina vuosina. Nyt yhteiskunnat ovat näyttäneet kykynsä erittäin radikaaleihin toimenpiteisiin silloin, kun kriisi on riittävän laajasti jaettu ja yhteiseksi koettu. Se, mikä vielä kiistettiin mahdottomana viime vuoden lopulla ilmastokriisin hoitamisessa, on nyt käynyt todeksi.
Talouden voi pysäyttää, talouskasvua voidaan rajoittaa ja yhteiskuntamme kestävät sen, kun asiat tehdään demokraattisesti ja perustellusti. Itselle on tullut jopa mieleen, että ehkä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä lockdowneja tai ”suunniteltuja pysäyttämisiä” nähdään myös ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa.
Joka tapauksessa yhteiskuntien kriisivalmiutta tullaan nyt vahvistamaan muuallakin kuin terveyssektorilla. Toivottavasti pystytään samalla kuitenkin myös luomaan kestävämpiä rakenteita, jotka ehkäisevät ennalta kriisejä ja pitävät ennakoiden ihmisten hyvinvoinnista huolta.
Soste on puhunut paljon hyvinvointitaloudesta, joka tietyllä tapaa voisi nivoutua osaksi ekologista jälleenrakennusta.
Kyllä. Hyvinvointitalousajattelussa lähtökohtana on nimenomaan kaikkien ihmisten hyvinvointi ja hyvän elämän edellytykset, joiden tavoitteluun yhteiskuntapolitiikka sitten valjastetaan. Hyvinvointitalous on käytännössä hyvinvointilähtöistä toimintaa – kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminta Suomessa.
Mielestäni hyvinvointitalouden laajentuminen ja ekologinen jälleenrakennus kulkevat käsi kädessä. On yksiselitteisesti selvää, että ilman planeetan ja ekosysteemien hyvinvointia ei myöskään ole ihmisten hyvinvointia. Esimerkiksi koronakriisi on hyvä esimerkki siitä, kuinka luonto lopulta asettaa rajoitteita sille, mikä on yhteiskunnallisesti mahdollista.
Vielä kriittisemmät rajoitteet odottavat meitä heti kulman takana. Mutta muuttamalla politiikan prioriteettejamme pystymme kyllä niihinkin vastaamaan, uskon niin.
Voiko korona olla lopulta viimeinen niitti jatkuvalle kasvulle perustuneelle fossiilikapitalismille?
Uskon, että koronavirus voi avata tien toisenlaiseen maailmaan. Toivon, että se on entistä demokraattisempi, yhdenvertaisempi, tasa-arvoisempi ja ekologisesti kestävä.
Itsestään tämä ei kuitenkaan tapahdu, vaan edelleen tarvitaan poliittisia liikkeitä viemään tämä visio maaliin.
uutiskirje 
