Benjamin Netanjahun ja Benny Gantzin hallituksen ohjelman pääpaino on koronakriisin taltuttamisessa. Lisäksi siinä on sivukaupalla hallituksen toimintaa koskevia säännöksiä. Niillä keskenään epäluuloiset hallituskumppanit yrittävät varmistaa, ettei toinen pääse vetämään välistä.
Hallitusohjelma korostaa ”juutalaisen kansan luovuttamatonta oikeutta suvereeniin valtioon Israelissa, kansalliseen ja historialliseen kotimaahansa” ja lupaa kunnioittaa muita uskontoja ja perinteitä vuoden 1948 itsenäisyysjulistuksen hengessä. Ohjelmassa puhutaan yleisesti alueellisesta vakaudesta ja Israelin turvallisuusintresseistä sekä valtioiden välisestä yhteistyöstä.
Länsirantaa koskeva kohta on ohjelman poliittinen ydin. Netanjahu saa pääministerinä oikeuden tuoda heinäkuun alussa hallitukseen ja parlamenttiin esityksen Länsirannan israelilaisten siirtokuntien ja Jordaninlaakson liittämisestä Israelin valtioon.
Israelin liittolaisikseen Irania vastaan saamat arabimaat voivat kääntää selkänsä.
Knessetistä löytyy hankkeelle enemmistö, vaikka Gantzin puolue ei olisi sen takana, koska oppositiossa olevat oikeistonationalistit ovat sen innokkaita tukijoita.
”Kunniakas luku sionismin historiaan”
Benjamin Netanjahu kuulosti hallituksen ohjelmaa knessetille esitellessään enemmän vaaliagitaattorilta kuin uuden hallituksen pääministeriltä. Hän moitti Haagin Kansainvälisen tuomioistuimen puuttumista Israelin siirtokuntapolitiikkaan ja sen pitämistä kansainvälisen oikeuden vastaisena.
Netanjahu sanoi olevan selvää kaikille, jotka uskovat ”meidän vaatimustemme laillisuuteen”, yhtyä hänen johtamansa hallituksen näkemykseen toteuttaa historiallinen prosessi. Netanjahu katsoi olevan aika soveltaa Israelin oikeutta Jordaninlaaksoon ja Länsirannan siirtokuntiin ja näin ”avata uusi kunniakas luku sionismin historiaan”.
Yhtyneiden listojen arabitaustainen edustaja Jusef Jabarin huikkasi välihuutona, etteivät ”miehitys ja apartheid tuo rauhaa”.
Alueliitokset sisältyvät presidentti Donald Trumpin esittämään ”rauhansuunnitelmaan”, ja Netanjahun tarkoituksena on toteuttaa ne yhteisymmärryksessä Yhdysvaltain hallinnon kanssa.
Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon pikavierailu Israelissa viime keskiviikkona oli lehtitietojen mukaan Netanjahulle siinä mielessä pettymys, ettei hän saanut suoraa lupaa alueliitosten aloittamiseen. Trumpin hallinto joutuu punnitsemaan sitä, miten Israelin toimet vaikuttavat sen suhteisiin useisiin johtaviin arabimaihin, joita se on saanut kumppaneikseen toimiinsa Irania vastaan.
Pompeo puhui JerusalemissaTrumpin suunnitelman toteuttamisesta. Siihen sisältyvät myös neuvottelut palestiinalaisviranomaisten kanssa. Netanjahulla ei ole halua neuvotteluihin. Palestiinan presidentti Mahmud Abbas puolestaan tyrmäsi Trumpin suunnitelman tuoreeltaan eikä neuvottele sen pohjalta.
Netanjahulle ei ollut mieleen myöskään Pompeon Israelin ja Kiinan välisistä taloussuhteista esittämä kritiikki.
Kitkaa suhteisiin EU-maihin
Israelille voi aluevaltauksista koitua kova hinta. Sen liittolaisikseen Irania vastaan saamat arabimaat voivat kääntää selkänsä. Eurooppa on Israelille tärkein talouskumppani. Seurauksena voi olla pakotteita tai ainakin kitkaa yhteyksissä.
EU:n ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell on todennut EU:n pitävän Israelin toimia tarkasti silmällä. Niin EU kuin YK:kin pitävät mahdollisia alueliitoksia kansainvälisen oikeuden vastaisina. EU-maat ovat sen sijaan erimielisiä siitä, miten EU:n pitäisi toimia, jos Israel ryhtyy toteuttamaan liitoksia.
Luxemburgin ulkoministeri Jean Asselborn rinnastaa mahdolliset toimet Krimin liittämiseen Venäjään. Sen seurauksena EU asetti talouspakotteita Venäjälle. Asselbornin mielestä EU:n on vaikutettava ennalta ja lisättävä painetta Israelia kohtaan.
Liberaali israelilaislehti Haaretz arvioi, että Puola, Unkari ja Tshekki ja ehkä Itävaltakin estävät EU:n tiukat toimet Israelia vastaan. Se arvioi Israelin ja EU:n suhteiden vaikeutuvan tuntuvasti mahdollisten alueliitosten seurauksena.
Myös Israelin suhteet Yhdysvaltoihin ja nimenomaan demokraatteihin joutuisivat koetukselle, varsinkin jos Joe Biden voittaa syksyn presidentinvaalit.
Kaaos uhkana
Useiden arabimaiden johtajat ovat varoittaneet Israelia ryhtymästä liittämään alueita Länsirannalta. Suorapuheisin on naapurivaltio Jordanian kuningas Abdullah II. Der Spiegelin haastattelussa hän arvioi ”massiivisen yhteenoton” uhkaavan Lähi-itää. Jordanialla ja Israelilla on rauhansopimus, jonka mitätöiminen voi kuninkaan mukaan olla mahdollista.
Palestiinalaisten pääministeri Mohammed Shtaijeh varoittaa epävakauden hallitsemattomasta laajentumisesta. Palestiinalaishallinto saattaa sen seurauksena menettää edellytyksensä toimia ja romahtaa.
Valtaamalla palestiinalaisalueita Israel ei saa vain maata, vaan myös palestiinalaisia, jotka ryhtyvät vaatimaan kansalaisoikeuksia ja Israelin kansalaisuutta.
Israelin hallituksen ohjelma alleviivaa turvallisuutta. Israelissa moni näkee hallituksen itse uhkaavan sitä. ”Palestiinalaisalueiden yksipuolinen liittäminen on turvallisuusuhka Israelille”, kirjoittaa kannanotossaan 300 entistä kenraalia ja turvallisuuspalvelun työntekijää, jotka ovat järjestäytyneet turvallisuuskysymyksiä käsittelevään kansalaisjärjestöön.
Kestääkö hallitus?
Kooltaan suurin hallitus Israelin historiassa – 36 ministeriä ja 15 apulaisministeriä – kuvaa hyvin hallituksen sisäistä epäluottamusta. Ministereillä on päällekkäisiä tehtäviä, ja he vartioivat toisiaan. Epäluulon arvioidaankin koituvan hallituksen kohtaloksi.
Pääministeri Netanjahun joutuminen 24. toukokuuta oikeuden eteen syytettynä lahjusten ottamisesta, petoksesta ja virka-aseman väärinkäytöstä luo epävarmuutta hallitukseen.
Israelin korkein oikeus salli Netanjahun valinnan pääministeriksi oikeusjutusta huolimatta. Kun hän hallitussopimuksen mukaan siirtyy varapääministeriksi puolentoista vuoden kuluttua, hän edelleen voi jatkaa. Mutta jos hänet tuomitaan rikoksesta, hänen päivänsä ovat luetut.
Netanjahu vakuuttaa syyttömyyttään ja pitää – kansalaisprotesteista huolimatta – ilmiselvänä oikeutenaan toimia pääministerinä.
Kun sen sijaan hänen edeltäjänsä pääministerinä, Ehud Olmert, oli vuonna 2008 syytettynä aikaisemmista toimistaan pormestarina, Netanjahu vaati hänen erottamistaan. ”Ei ole vähäintäkään epäilystä, etteikö hän ole toiminut oman poliitisen selviytymisensä eikä kansallisen edun hyväksi.” Hänellä ei ole enää ”moraalista eikä poliittista mahdaattia” päättää Israelile tärkeistä ratkaisuista, sanoi Netanjahu tuolloin.
lehti 