Sosiaalinen kuolema
Tutkimukseen haastateltiin 36 eläkeikäistä ihmistä Pirkanmaalla vuosina 2018–2019.
Haastattelujen perusteella sosiaalisen kuoleman riski uhkaa vanhuksia sekä yksilöinä että väestöryhmänä.
Oman sosiaalisen kuoleman pelättiin tapahtuvan tulevaisuudessa siinä vaiheessa, kun avun tarve lisääntyy toimintakyvyn heiketessä.
Ihmiset ajattelivat, että toimintakyvyn heiketessä katoavat myös toimijuus ja osallisuus eli muututaan hoitotoimenpiteiden kohteiksi.
Helsingin ja Tampereen yliopistojen yhteistyönä valmistuneessa tutkimuksessa selvitettiin eläkkeellä olevien ihmisten näkemyksiä heidän yhteiskunnallisesta asemastaan. Haastatteluissa nousi esiin monia epäkohtia, jotka viittaavat jopa sosiaaliseksi kuolemaksi kutsuttuun ilmiöön.
– Joku ajatteli muuttuvansa toisten silmissä yhdentekeväksi. Jotkut epäilivät, onko elämä hoivakodissa enää elämää ollenkaan. Useat toivat oma-aloitteisesti keskusteluun eutanasian mahdollistamisen laitoselämää parempana vaihtoehtona, kuvaa tutkijatohtori Jari Pirhonen Helsingin yliopistosta.
Sosiaalisella kuolemalla tarkoitetaan ihmisten liukumista sosiaalisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Esimerkiksi vakavasti muistisairasta vanhusta ei usein muisteta kohdata yksilöllisesti. Hänen ajatellaan olevan jo kommunikaation ulottumattomissa.
– Hän on silloin määritelmällisesti sosiaalisesti kuollut toisille ihmisille. Sama ilmiö voi koskettaa myös kokonaisia ihmisryhmiä heidän jäädessään yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle.
Vanhusten mukaan yhteiskunnan varoja ei haluta käyttää heihin
Yhteiskunta nähtiin nuorempien ehdoilla toimivana systeeminä, jossa vanhat jäävät päätöksenteon ulkopuolelle. Pahimmillaan puhuttiin huutolaisuudesta.
Haastattelujen mukaan koetaan, että vanhusten tarpeet tiedetään, mutta niihin ei haluta käyttää yhteiskunnan varoja.
– Epäiltiin myös, että nuoret sukupolvet kokevat vanhusväestön vain yhteiskunnallisena rasitteena, toteaa Pirhonen.
Muutama haastateltava näki ikäihmisten yhteiskunnallisen aseman hyvänäkin, mutta valtaosa koki sen ainakin osittain ongelmalliseksi.
Yhteiskunta nähtiin nuorempien ehdoilla toimivana systeeminä, jossa vanhat jäävät päätöksenteon ulkopuolelle.
Pirhosen mukaan tarvitaan nopeasti kaikki yhteiskunnan hallinnonalat leikkaava ohjelma sukupolvisolidaarisuuden lisäämiseksi.
– Kaikkea yhteiskunnallista päätöksentekoa tulisi tarkastella myös siltä kannalta, edistävätkö vai heikentävätkö päätökset ja toimenpiteet sukupolvien välistä solidaarisuutta.
Näkemykset vielä karummat koronan vuoksi
Pirhosen mukaan haastateltavien karuihin arvioihin vaikuttanee se, että pääosa haastatteluista tehtiin vanhustenhoidon surkean tilanteen noustua julkisen keskustelun aiheeksi alkuvuodesta 2019.
Hoivakoteja jopa asetettiin toimintakieltoon vakavien laiminlyöntien vuoksi. Reilussa vuodessa tilanne ei ole parantunut, sillä koronarajoitukset ovat kohdistuneet kovimmin ikäihmisiin.
– Ihan aiheesta on keskusteltu rajoitustoimien ikäperusteisuuden oikeudenmukaisuudesta, ja alkuvuosi 2020 on todennäköisesti vain lisännyt ikäihmisten ulkopuolisuuden kokemuksia. Jos haastattelut tehtäisiin nyt, kuva voisi olla vielä lohduttomampi, Pirhonen arvioi.
Sosiaalinen kuolema
Tutkimukseen haastateltiin 36 eläkeikäistä ihmistä Pirkanmaalla vuosina 2018–2019.
Haastattelujen perusteella sosiaalisen kuoleman riski uhkaa vanhuksia sekä yksilöinä että väestöryhmänä.
Oman sosiaalisen kuoleman pelättiin tapahtuvan tulevaisuudessa siinä vaiheessa, kun avun tarve lisääntyy toimintakyvyn heiketessä.
Ihmiset ajattelivat, että toimintakyvyn heiketessä katoavat myös toimijuus ja osallisuus eli muututaan hoitotoimenpiteiden kohteiksi.
uutiskirje 
